Älä huoli, darling…

…everything’s gonna be just fine.

No niin! Ensi viikolla elämä se taas muuttuu.

Kuopus aloittaa dagiksessa ja itse palaan kokopäivätöihin. Se on sitten solong arkipäivien pitkille ulkoilutuokiolle ja yhteisille päiväunille. Voi olla, että joudun tirauttamaan muutaman kyyneleen.

Töiden lisäksi myös kirjan tekeminen jatkuu rivakalla tahdilla. Deadline kolkuttelee jo reilusti ennen joulua. Helmi-maaliskuussahan minun ja kahden loistokuvaajan tavattoman upea teos sitten tulee ulos. Näin ne unelmat toteutuvat. Vielä on tosin paljon työtä jäljellä, ennen kuin uskallan huokaista helpotuksesta. Mutta mukava tehdä sitä, mistä diggaa yli kaiken. Saan kirjoittaa. Ah.

Nyt olo on vapaa ja huoleton. Vielä. Palauttelin mieleeni kuitenkin muutamia keinoja karkottaa elämää häiritsevää angstia ja ahdistusta sekä (turhia) huolia, jos stressi sattuu iskemään. Huolehtiminen nimittäin on aina turhaa. Jos asioille voi tehdä jotain, niistä on turha huolehtia. Jos niille ei voi tehdä mitään, on niistä silloinkin turha huolehtia. Yksinkertaista, mutta käytännössä hemmetin vaikeaa sisäistää.

Itselläni murheet tupsahtavat mieleen usein myöhään illalla nukahtamisen hetkellä tai sitten herään hiestä märkänä keskellä yötä miettimään paniikissa kaikkea, mikä kaipaa korjaamista. Kumpikin hetki toimintaa ajatellen on überhuono. Ja toimintahan on se, mikä useimmissa asioissa auttaa.

Näitä kannattaa kokeilla myös:

Tee huolilista. Itse olen joskus pitänyt sängyn vieressä kynää ja paperia. Kirjaan ylös asiat, jotka minua vaivaavat. Kun probleemat kirjoittaa ylös, ne muuttuvat pimeästä peikosta jotenkin konkreettisimmiksi. Ratkaisu niihin voi löytyä vaikka unessa alitajunnan avittamana. Aamulla lapun voi repiä ja viskata pois. Olen myös nukkunut paperinpalanen tyynyn alla, johon olen kirjoittanut mieltäni vaivaavan kysymyksen.

Tee päätöksiä. Päätä illalla, että jokainen aamu aloitat elon puhtaalta pöydältä. Vaihdat vanhat uskomukset, mielikuvat, ongelmat, asenteet ja pettymykset freesiin starttiin. Illalla voit hetken miettiä mieltä vaivaavia asioita, ja sitten kuvittele ne valumassa pihamaallasi sadevesikaivoon. Lirilori! Vilkuta vielä perään ja sitten nuku makoisasti. Kun kuluneet ja sinulle tarpeettomat ajatukset valuvat viemäristä alas, virtaavat ne kohinalla myös pois mielestäsi.

Kannattaa kokeilla.

Stressitöntä viikon jatkoa!

Tässä päivän luontokuva mieltä rauhoittamaan! Kaikkea kaunista sitä löytyykin omasta pihapiiristä.