Älä kadehdi, vaan ihaile

Älä kadehdi menestyjää ja märise selän takana. Ihaile menestyjää ja verkostoidu hänen kanssaan”, sattui silmääni, kun avasin Satu Rämön ja Hanne Valtarin uunituoreen Unelmahommissa-kirjan (Wsoy 2017). Amen, ei lisättävää, olen tismalleen samaa mieltä!

Tuo lause sopii omaan suuhunikin täydellisesti, sillä muiden menestyminen ja esimerkki ovat itselleni suuri motivaattori, inspiraation lähde ja kuin bensaa omille unelmilleni. Se, että joku saavuttaa jotain, tarkoittaa sitä, että myös minä voin saavuttaa samaa, sikälimikäli kuin vain haluan. Ja sinä voit. Kuka tahansa meistä voi.

Toki olen itsekin tehnyt paljon asioita, mutta ystävien ja tuttujen polkuja seuratessa saa ilahtua ja usein. Ajattelen tosiaan niin, että jos jokin asia on jollekulle mahdollista, on se myös itselleni mahdollista. Toki elämäntilanteet ja myös lähtökohdat ovat meillä erilaisia, mutta niinpä ovat ne haaveet ja unelmatkin. Joka tapauksessa menestymisestä ja onnistumisista pitäisi puhua paljon enemmän ja myös niin, että puhutaan niistä kompastuskivistä matkalla kohti unelmia. Itsekin olen onnistunut monissa asioissa joissa olen halunnut onnistua, mutta aina matka määränpäähän ei ole ollut välttämättä viivasuora. Välillä on menty askel eteen, kolme taakse tai sitten syöksytty suoraa päätä kuralätäkköön. Mutta aina olen noussut, oli tilanne mikä tahansa.

Niin usein kuulee sitä, että ensin kannustetaan, mutta kun ihminen oikeasti alkaa saavuttaa tavoitettaan, oli se sitten mikä tahansa, ääni kellossa muuttuu. Esimerkiksi painoa runsaasti pudottanut tuttavani kertoi, että ensin häntä kannustettiin, ja sitten myöhemmin alettiin päivitellä ja kadehtia. Kuitenkaanhan toisen onnistuminen ei ole itseltä pois. Johtuuko mahdollinen ärsyyntyminen siitä, ettei itse ole ehkä onnistunut yhtä hyvin? Tai ettei itse edes viitsi aloittaa. Että haluaisi, että kaikki vain tapahtuisi ilman, että itse näkee ollenkaan vaivaa.

Välillä tuntuu siltäkin, ettei moni edes tiedä, mitä itse haluaa elämässään saavuttaa. Ja silloin, kun ei tiedä, on helppo alkaa haluta ihan vain haluamisen vuoksi. Silloin halutaan niitä toisen unelmia, koska ei tiedetä, mitkä ovat omia haaveita. Jos toisen arki vaikuttaa jotenkin houkuttelevammalta kuin oma, kannattaa varmaankin tehdä asioille jotain, siis niille omille asioille. Ja korostan sanaa vaikuttaa. Mehän emme voi koskaan tietää, mitä pinnan alla oikeasti tapahtuu, erityisesti somehan nyt on usein pelkkää kiiltsikkaa. Toisaalta se on ihan ookoo, sillä itse katselen ilolla niitä herkkupaloja. Ja samalla tiedän, että se on vain osa ihmisten elämää, ei ollenkaan koko tarina.

On myös ollut aikoja, vuosia sitten, kun olen ollut kateellinen. Jos sille tielle lähtee ja jää, loppua ei näy! Näin vuosia myöhemmin katsottuna kateuden tunteeni johtuivat siitä, että se, mitä jollakulla toisella oli, kuulosti ja vaikutti ja näytti ulospäin minun mielestäni paremmalta kuin oma arkeni. En siis halunnut omaa elämääni, vaan halusin jotain muuta ja usein jotain sellaista, jota oli jollain toisella. En välttämättä tuolloin edes tuntenut itseäni sen vertaa, että olisin voinut sanoa, mitä halusin. Minullahan oli vaikka mitä, mutta silti en ollut tyytyväinen. Nojasin ulkoisiin olosuhteisiin, tavaroihin ja ihmisiin, ja odotin aina, että joku tulee ja tekee minut onnelliseksi. Kun sellaista ei tapahtunut, halusin lisää. Sitten kun minulla on sitä ja tätä, niin sitten olen tyytyväinen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kun nyt jälkeenpäin katson elämääni, niin enpä voi muuta todeta kuin että kiitos maailmankaikkeus, että annoit minun kasvaa, vaikka tie ei aina ollutkaan sieltä helposta päästä. Jälkeenpäin tuntuu myös ihan käsittämättömältä, että koskaan olen voinut ketään toista kadehtia. Mutta niin ne vastoinkäymiset tekevät ihmisestä nöyremmän ja hyvä niin. Meillä on aina mahdollisuus oppia ja muuttua. Se vasta on onni se!

Viime aikoina olen ollut jopa vähän kummissani, kun ne asiat, joita vielä pari kolme vuotta sitten halusin, eivät ole enää pitkään aikaan tuntuneet mitenkään ihmeellisiltä, pärjään hyvin ilmankin. En tarvitse mitään ollakseni onnellisempi, mutta eikö se ole vähän jopa tylsä asenne, jos ei mitään halua? Joskus tuntuu siltä, että olisi hauskempaa jopa haluta lisää, mutta suunta on enemmänkin pois ainakin materian saavuttamisesta, vähemmän on enemmän ja minimalismi on arkeni luksusta. Ehkä se vain kertoo siitä, että olen hiffannut sen, että jos haluan, onni on kanssani koko ajan, eikä se ah, niin ihana Porsche tee ketään onnellisemmaksi, ainakaan pitkäksi aikaa.

Mutta vilpittömästi voin sanoa, että ympärilläni on paljon ihmisiä, miehiä ja naisia, joita on helppo ihailla. Ehkä he ovat menestyjiä siksi, että he ovat loppumattomia inspiraation lähteitä, iloisia, myönteisiä tyyppejä, jotka ottavat arjen vastaan sellaisena kuin se on. He eivät valita turhasta ja jos elämässä on jotain pielessä, he toimivat sen sijaan, että narisisivat ja odottaisivat, että joku muu tulee, ja kaiken korjaa. Olen myös huomannut sen, että lähes aina nämä menestyjät ovat valmiita ojentamaan kätensä kenelle tahansa, joka apua kaipaa. Kukaan ei pimitä tietoa, taitoa tai osaamistaan, vaan nimenomaan verkostoituvat ja uskovat siihen, että yhdessä meissä on enemmän voimaa.

Älä kadehdi menestyjää ja märise selän takana. Ihaile menestyjää ja verkostoidu hänen kanssaan”. Aivan loistava ohje. Kerron kirjasta lisää, kun vain ehdin sen lukea. Mutta yhden asian tiedän ihan varmasti: kun vilpittömästi oppii iloitsemaan toisen puolesta tai ehkä enemmänkin hänen kanssaan, on se yksi parhaista tunteista ikinä!

Loistavaa lauantaita! Verkostoidutaan!

 

2 comments

  1. No, kyllä! ♡

    Komppaan täysin! Tapasinkin sut siellä espoossa :) Oli kiva luento! Ja, aina ihanaa löytää uusia blogeja :D
    Tuosta, verkostoitumisesta että halusin siksi alkaa tekemään sitä ihan työkseni! Ja, kun vielä onnistuu, niin on niin mahtava fiilis ☆

    Huikeaa maaliskuun loppua ja aurinkoista kevättä!!

    T. Mia K.
    http://www.miakuusisto.fi

    1. Kiitos Mia K. kommentistasi! Mukava, että tykkäsit luennosta! Ihanaa kevättä myös sulle :)

Comments are closed.