Arki on hieno lahja

Elämässä ei ole tapahtunut viime aikoina, jos nyt koskaan, hih, mitään kovin kummallista. Aamulla ylös sängystä, töihin, kiva päivä töissä, töistä kotiin, ehkä juoksemaan, kauppaan tai sitten vain vapaamuotoista kotihengailua. Perheen kanssa keskustelua, tiskaamista, imurointia, pyykinpesua. Päiväkotiin viemistä, harrastuksiin kuskaamista, ruoanlaittoa. Normeja kotihommia, joista osa vain on pakko tehdä, piti niistä tai ei.

Pari päivää sitten suihkutellessani puhtaaksi kuopuksen megahiekkaisia ja ällöttäviä kuravaatteita, tajusin taas kirkkaasti sen, että vaikka mitään erityistä ei tapahdu, näin on hyvä. Juuri se hetki oli hyvä, lähes täydellinen, niistä kurahousuista ja joka puolella olevasta hiekasta huolimatta. Välillä on totta kai hauskaa nähdä vaikkapa kavereita ja lähteä ulos tai leffaan, mutta niinpä vain sen täyteläisen arjen hetken voi löytää vaikka sitten niitä kurahousuja pestessä. Olen huomannut, että omalla kohdallani ei ole enää kovin tärkeää se mitä teen. Tärkeämpää on ollut oivallus siitä, että se, että minä voin tehdä niitä yksinkertaisiakin arjen asioita, ei ole itsestäänselvyys. Olen oppinut kunnioittamaan arkea, siis sitä, mitä moni ei haluaisi lainkaan kokea ikuista perjantaita tai ainaista kesälomaa odotellessaan. Ja se kunnioitus tuntuu hyvältä ja saa minut tuntemaan rauhaa, iloa ja rakkautta vaikka sitten kurahousupyykillä.

Voisinpa kuitenkin kertoa myös tuhat esimerkkiä siitä, miten nuorempana erityisesti olin todella kärsimätön ja jatkuvasti odotin jotain, arkea suurempaa. On ollut aikoja, kun en ole halunnut omaa arkeani lainkaan. Ja sitten kun se jotain suurta tapahtui, olin luonut sille niin kovat odotukset, että se ei tuntunutkaan miltään. Tuli pettymyksiä.

Siinä ei ole mitään vikaa, että odottaa mieluummin hyvää kuin huonoa, mutta maagisuus onkin siinä, että sen tekee samalla kun on tässä hetkessä. Jos haluaa koko ajan jotain muuta kuin mitä oma arki tarjoaa, ei voi olla onnellinen, sen olen itse huomannut monesti. Silloin voi toki tehdä muutoksia. Mutta jos koko ajan haluaa tulevaisuutta, ei voi elää hetkessä. Unelmia saa ja pitää olla, jotta tietää, minne haluaa suunnata ja minne on matkalla. Jos unelmat kuitenkin menevät elämän kokemisen edelle, mitä meille jää kerrottavaksi lastenlapsillemme?

Yksi tärkeimmistä oppimistani asioista onkin se, että oikeasti elämässä tavallisia hetkiä ei olekaan. Toiset hetkistä ovat mieluisampia kuin toiset, mutta eivät yhtään huonompia tai vähemmän tärkeitä. Että elämisen ja arjen lahja on mahdollista löytää joka hetkessä. Mutta miten kauan itsellänikin kesti ymmärtää se, miten hieno lahja elämä oikeasti on! Lahja, jonka me saamme ja josta meidän tulisi nauttia, ei kituuttaa vihaisena tai valittavana läpi päivästä toiseen. Se ei myöskään ole lahja, joka on itsestäänselvyys ja kestää ikuisuuden, vaan oikeasti se on asia, joka voidaan ottaa meiltä pois oikeastaan lähes milloin tahansa. Aikaa siis ei ole hukattavaksi, vaan juuri nyt on oikea hetki alkaa elää ja myös arvostaa sitä elämistä, hyvine ja huonoine puolineen, iloineen ja suruineen. Täysillä.

Iloista tätä hetkeä!

Elämä on lahja.

Elämä on lahja.