Hyvä elämä

Arkipäivän kauneus

Kauneus on katsojan silmässä. Myös se arkipäivän kauneus ja sen näkeminen ja arvostaminen. Tämän hetken kauneuden kokeminen, säästä, olinpaikasta, elämäntilanteesta tai olosuhteista huolimatta.  Niiden pienten juttujen noteeraaminen, jotka ovatkin suuria. Olisipa ollut hienoa, jos kesä olisi helteinen tai edes aurinkoinen, mutta taas heräsin yhteen harmaaseen aamuun ja sillä sipuli.

Kun avaa simmut, voi nähdä vaikka leppäkertun!
Kun avaa simmut, voi nähdä vaikka leppäkertun! Arkipäivän ihmeellistä kauneutta tämä!

Harvaa asiaa voimme kontrolloida

Sää eivätkä monet muutkaan asiat ole kontrollissamme, koskaan. Se on asia, jonka voimme hyväksyä tai voimme kapinoida sitä vastaan. Voimme myös valittaa tai siitä niin mielemme pahoittaa. Voimme ärsyyntyä, kun sade tai mikä tahansa muu hommeli sotkee suunnitelmamme. Voimme kirota säätä, ruuhkaa, kaupasta loppuneita grillihiiliä, sukulaista, joka luulee tuntevansa meidät paremmin kuin me itse. Voimme harmitella huonoa kalaonnea, liian kylmää järvivettä, sateen liiskaamia neliapiloita tai viinipullon sisään hajonnutta korkkia.

Tai sitten voimme vain kohauttaa olkiamme ja antaa olla. Todeta, että näin on nyt ja sitten taas toisin. Voimme ottaa käyttöömme suunnitelma B:n. Voimme elää tilanteen mukaan. Voimme oivaltaa ne hyvät asiat hetkessä. Voimme tehdä tutun asian uudella tapaa. Voimme nauraa, ennen kaikkea myös itsellemme. Ja sateella voimme iloita vaikka siitä, että näemme kaikki ne harmaan kymmenet sävyt. Että luonto saa vettä. Että sen jälkeen taas paistaa päivä. Että kaikki on ihan hyvin, vaikka moni asia onkin ihan syvältä.

Valo on jossain, koko ajan.
Valo on jossain, koko ajan.

Joskus elämä on liikaa

Toisinaan taas elämässä tapahtuu asioita, jolloin askel ei kauaksi kanna. On hetkiä, jolloin luulee jäävänsä sellaisen hyökyaallon alle, ettei ole mahdollista pelastua. Matto vetäistään jalkojen alta niin, että kaatuu eikä meinaa päästä ylös. Joskus tapahtuu jotain, joka tuntuu niin pahalta, että tuntee tukehtuvansa. Joskus elämä vain yksinkertaisesti tuntuu olevan liikaa.

Sellaisillekaan tapahtumille emme aina voi mitään. Sellaiset tapahtumat on jotenkin pakko elää läpi. On elämänvaiheita, jolloin tulee jaksaa selviytyä. Silloin on hyvä ottaa kaikki mahdollinen jeesi vastaan ja myös antaa itseään autettavan. Nöyrtyä ja lakata olemasta liian ylpeä ottaakseen apua vastaan.

Mutta lopulta monet oman historian ja menneiden vuosien henkilökohtaiset kokemuksemme voimme kääntää voitoksemme, pitää niitä arjen rikastuttajana, asioina, jotka muuttivat meitä lähtemättömästi. Vaikka emme olisi halunneet, että niin tapahtuu, emme enää halua olla ilman kaikkea sitä, mitä tapahtuneen vuoksi olemme oivaltaneet.

Elämä on kuin mutkitteleva polku. Siinä sattuu ja tapahtuu.
Elämä on kuin mutkitteleva polku. Siinä sattuu ja tapahtuu.

Sinäkin voit auttaa

Ja kun jossain vaiheessa tuntuu, että on valmis, voi omasta historiasta kauhomalla auttaa ja tukea muita. On hienoa oivaltaa, että kaikesta siitä scheissesta on hyötyä myös muille. Voi auttaa heitä, jotka eivät vielä näe valoa. Heitä, jotka ovat vielä polvillaan.

Kunpa itsekin olisin vuosia sitten, kun elämä oli liikaa, ymmärtänyt, että vielä koen näin, kuten yllä kirjoitin! Ja että tunne vahvistuu kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta. Että ne itselle tapahtuneet elämän rankimmat asiat voivat olla joskus vielä kaiken käännekohtia. Matkalippuja parempaan itsetuntemukseen, oivaltavampaan ja syvempään elämään, rikkaampiin ihmissuhteisiin ja yksinkertaisesti parempaan arkeen.

Arkeen, jossa edes sade ei haittaa, koska näemmehän kaikki ne kymmenet harmaan sävyt.

Ihanaa heinäkuista keskiviikkoa! Muista, että sä rokkaat!

Kylmää ja kaunista.
Kylmää ja kaunista.

 

10 thoughts on “Arkipäivän kauneus

  1. Täällä yksi ”mutkitteleva polku” yrittää nauttia kesästä♡.
    Taas kerran kyllä kolahti! Kiitos Jenny♡.

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Hyvä siitä polusta tulee, jos ei jopa täydellinen <3 Ihanaa viikonloppua!

  2. Kolahti myös minullekkin Ero kriisiä läpikäydessä on ollut monta aallonpohjaa, välillä on riipinyt tunne että voiko näistä tunne myrskyistä edes ikinä selvitä? Onneksi on myös niitä ystäviä omassa polussani mukana. Antavat aikaa ja tukea, kaikesta huolimatta tiedän sydämessäni että vielä se päivä tulee kun kaikki on ihan hyvin .

    1. Kiitos Piia kommentistasi! Niin se menee, toipumisessakin on etenemistä ja takapakkia. Mutta kun tiedostaa, että se kuuluu prosessiin, niin se jo helpottaa hieman. Ihana, että myös sinulla on välittäviä ihmisiä ympärilläsi! Vielä tulee se päivä, kun kaikki on ihan hyvin, se on varma. Kaikkea kaunista päivääsi <3

    2. Ihana Jenny <3 Kiitos!! Samoin sinulle! Meillä oli 16 yhteistä vuotta, erosta on vasta hetki aikaa vaikka kauemmin sitä olenkin joutunut käsittelemään. Yhä on päiviä jolloin tahtoisi vain itkeä ja unohtaa… mutta päivä kerrallaan kohti valoa.

  3. Voi kun kolahti! Muutaman kyyneleenkin verran…
    Vuosi sitten näin vain sumua keskellä kriisin ja pelkäsin tulevaisuutta, enkä edes vielä silloin tiennyt asioiden vaan pahenevan. Tätä lukiessani en voi kun taas rakkaudella ajatella ystäviäni, joiden avulla olen selvinnyt!! Nyt ihan eri fiiliksissä aloittamassa lomaa, kyllä tästä vielä selvitään- päivä kerrallaan!!

    1. Kiitos Marri kommentistasi! Vuosi on lyhyt aika, monesti eteenpäin meno vie aikaa, mutta kun senkin jo tiedostaa ja ymmärtää, se ei tunnu niin pahalta. Huonolla hetkellä muistaa, että sekin menee ohi. Ihana kuulla, että sinulla on ystäviä ympärilläsi! Toivon sinulle kaikkea hyvää <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *