Elämäni huonoimmat vuodet olivat kolmekymppisenä – tervetuloa 40

En jää kaipaamaan ikävuosia 30-39, jotka ovat sisältäneet melko paljon sitä nurjaa puolta ja huonoja pelikortteja. Elämäni huonoimmat vuodet olivat kolmekymppisenä – tervetuloa siis 40.

Silti olen panikoinut koko kevään sitä, että kesäkuun seitsemäs paukahtaa mittariin neljäkymmentä. Olen murehtinut sitä, että vietän nyt viimeisiä hetkiä kolmekymppisenä. Seuraako kukaan enää nelikymppistä bloggaajaa, kun tuolla on tarjolla 20 vuotta nuorempiakin, varmasti fiksuja ja reippaita. No ikäkriisi lienee pienin murhe kuitenkin tässä maailmassa.

Tässä mä oon. Kaikki hyvin.

Kaksi ihmistä sai minut ajattelemaan toisin

Ilmeisesti maailmankaikkeus katseli vellomistani tarpeeksi, sillä se lähetti eteeni kaksi ihmistä. He saivat minut heräämään ja lakkaamaan voivottelemasta. Toinen niistä oli puolisoni, joka totesi 1,5 vuoden kokemuksellaan, että nelikymppisenä oleminen on ihan parasta. Toinen herättäjäni oli Ping Helsingissä (siitä lisää myöhemmin) puhunut futuristi Ilkka Halava, joka totesi, että nykyihminen voi elää satavuotiaaksi ja puhui muutenkin vaikuttavasti esimerkiksi työnteon muuttumisesta lähitulevaisuudessa. Se sai minut ajattelemaan, että sen sijaan, että miettisin, ettei minulla vielä nelikymppisenäkään ole vakituista duunia, voin olla ylpeä kaikesta siitä, mitä teen ja jatkaa menemistä kohti unelmiani. Sitä Seven Days Weekendiä, seitsemän päivän viikonloppua, joka tulee olemaan seuraavien 10 vuoden aikana osa useimpien meidän työntekoa.

2007-2008 en jää kaipaamaan teitä

Elin elämäni vaikeimmat vuoteni kymmenen ja yhdeksän vuotta sitten. Vaikka asiat on sovittu ja olen tehnyt rauhan jo ajat sitten eri ihmisten ja tapahtumien kanssa, moni sen aikaisista vaikeuksista seurannut elämääni paljon hankaloittava asia jahtasi minua lähes viime vuoden vaihteeseen saakka. Vaikka hyviäkin asioita tapahtui, en voi sanoa, että minun tulee yhtään ikävä ikävuosia 30-39.

En jää kaipaamaan sotkuista eroa, vanhemmista tyttäristäni yksin vastuussa olemista, jaksamiseni äärirajoilla olemista, masennusta, burn outia. En jää kaipaamaan noina vuosina tapahtuneen eron aiheuttamaa rahallista konkurssia, kun jouduin maksamaan kaksi vuotta kahden ihmisen asuntolainaa ja rahat olivat miinuksella. Tuosta aiheutunutta sotkua makselin takaisin liki kahdeksan vuotta, näin kevyesti ja lyhyellä matikalla laskettuna yhden Porsche Cayennen verran. Huh! En kaipaa aikaa, kun olen tehnyt sikana duunia, eikä juuri mitään ole jäänyt käteen normielämisen ja aikamoisen kitkuttelun jälkeen. En kaipaa aikaa, jolloin en ole voinut matkustella, hankkia mitään erityistä enkä aikaa, jolloin olen elellyt köyhyysrajalla. En kaipaa öitä, kun hikisenä pyörin lakanoissa ja mietin, mistä saa rahaa ruokaan tai millähän hiluilla auto tankataan. En kaipaa aikaa, kun vatsassa oli möhkäle ja rintaa painoi musta klimppi.

En kaipaa surua, häpeää, pelkoa, en tunteita toivottomuudesta tai riittämättömyydestä. En kaipaa sitä, kun tuntuu siltä, ettei jaksa enää yhtään takaiskua tai maton vetämistä jalkojen alta. En kaipaa sitä, kun tuntui, etten jaksa enää päivääkään, sillä kaikki vain oli niin vaikeaa.

Tapahtui paljon hyvääkin!

Mutta kuten sanoin, näinä vuosina tapahtui paljon hyvääkin, ehkä jopa enemmän kuin huonoa! Ilman noita yllä mainittuja kokemuksiani en olisi minä, tässä ja nyt, niin suuri klisee kuin se onkaan. En haluaisi elää tuota elämänvaihetta uudelleen, mutta en haluaisi olla ilman sitä tietoa, mitä se toi mukanaan. En vaihtaisi nykyistä itseäni kymmenen vuoden takaiseen, en sitten milloinkaan.

Vaikka monta vuotta olin vihainen ensin muille ja sitten itselleni, opin paljon. Opin sen, mitä tarkoittaa se, kun todella antaa anteeksi muille ja myös itselleen, ja miten syvä ja rauhoittava kokemus sellainen on. Opin sen, että mikään tavara, asia tai ihminen elämässä ei ole itsestäänselvyys. Opin sen, että onnellisuutta ei voi odottaa keneltäkään muulta eikä mistään tavarasta tai tilanteesta, vaan jokaisen meistä on onnellisuus löydettävä itsestämme. Ymmärsin, että vihata saa, jos haluaa, ja kostonhimoakin voi potea, mutta kaikista eniten niillä satuttaa itseään ja niitä ihmisiä, jotka ovat joka päivä lähellä. Tajusin myös sen, että terapia ja ystäville jauhaminen auttaa, mutta jossain vaiheessa on itse päätettävä nousta ja alkaa elää toisin. Itse jaksoin velloa ja surkutella itseäni pari vuotta. Mutta sitten halusin mennä eteenpäin ja halusin rakentaa uutta kaiken sen eräpäivänsä nähneen mössön keskelle. Olen kiitollinen itselleni, että halusin tehdä sen päätöksen, sillä näen kirkkaasti sen, ettei kukaan muu sitä olisi voinut puolestani tehdä.

Ihanalta tuntui se, kun aloin ymmärtää, että kaikesta huolimatta jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Ymmärsin, ettei tapahtuneen tarvitse määritellä minua. Aloin ihan oikeasti nähdä valoa ja kaiken sen hyvän, mitä oli koko ajan ollutkin tarjolla. Tajusin pienten asioiden merkityksen, ja arvoni muuttuivat täysin. Opin olemaan enemmän läsnä ja tässä hetkessä. Ymmärsin, että elämä on ainutlaatuista. Minä voin ottaa siitä kaiken irti eikä minun tarvitse raahautua. Ei tarvitse olla enää katkera.

Sain ihanan tyttären ja tasavertaisen parisuhteen. Uusperhe-elämäkin alkoi alkuvaikeuksien jälkeen sujua.

Ja vaikka huonoja päiviä tulee, ne ovat enää vain välähdyksiä, ei päivien vellomisia. On jo vuosia siitä, kun makasin sängyssä ja tuijotin päiväkausia kattoon. On jo vuosia siitä, kun syytin toisia ja kysyin, että miksi minä, miksi mulla on näin syvältä oleva elämä. Nykyään ajattelen, että minä, koska muutkin. Enhän ole mikään poikkeus siinä, etteikö elämä saisi satuttaa minua.

Yhä tulee huonoja päiviä, jolloin kaikki tuntuu olevan harmaata soosia. Mutta nykyään osaan ymmärtää niitä hetkiä ja ennen kaikkea tunteitani. Kun sallin kaikkien tunteiden tulla, ne eivät jää, vaan käyvät vain kylässä. Paitsi että ymmärrän itseäni, ymmärrän paremmin myös muita. Kun valo on syttynyt, sitä ei mikään sammuta.

Tänään voisin sanoa, että olipa paska reissu ja huonot pelikortit, mutta taidan sittenkin kallistua hyvään. Jos joku olisi sanonut, että tulen olemaan vielä kiitollinen kaikesta, siis jokaisesta pikku yksityiskohdastakin, olisin saattanut pamauttaa häntä nenään. Mutta nyt voin sanoa, että näin on, kovinkaan montaa päivää en vaihtaisi pois, jos yhtäkään.

On tämä elämä vain aikamoista, se jaksaa yllättää monella tavalla. Toivon, että 27 päivän päästä alkavat vuodet, joista voin täydellä sydämellä myöhemmin todeta, että ne olivat parhaat koskaan.

Aurinkoa ja lumisadetta! Sitähän arki on, ihanan monimuotoista.

 

 

26 comments

  1. Täältä tullaan perässä… Heinäkuun toinen päivä pläjähtää 40 vuotta mittariin ja voin sanoa että viimeiset pari vuotta on ollut sitä parhainta elämää. Sain jostain rohkeutta katkaista huonon parisuhteen. Sen jälkeen olen miettinyt itseäni ja poikaani ja mitä haluan tehdä. Ihan kuin olisin ollut jossain 15 vuoden kuplassa ja tehnyt pääosin niin kuin toinen käski. Hyvää suhteessa toki oli myös ja poikani ei olisi olemassa. Luen mieluusti sinun juttusi 😊

  2. Olipas taas hieno kirjoitus! Oon 20 vuotta sua nuorempi, mutta monet kirjoituksesi kyllä sytyttävät. Haluaisin itsekin vahvistaa positiivista ajattelua, minkä avulla selviäisi hankaluuksista helpommin. Sulla on mieletön positiivinen energia, joka leviää tänne ruudun toisellekin puolelle.

    1. Kiitos Nanna ihanasta kommentista ja miten hauska kuulla, että mulla on myös mun vanhimman tyttären ikäisiä lukijoita! Mä ihailen sua, että jo tuossa iässä haluat vahvistaa positiivista ajattelua ja mietit työkaluja elämän varrelle.
      Se on tosi hienoa ja ilahduttaa mua! Itse en parikymppisenä vielä ollut noin kypsä, vaikka äiti olinkin jo. Mutta tietty maailmakin on muuttunut, ei silloin vielä puhuttu positiivisesta ajattelusta ainakaan mun ympäristössä.
      Mutta uskon siihen, että mitä aikaisemmin asioita alkaa pohtia, sitä parempi.
      Mahtavaa viikonloppua sulle!

  3. Heips Jenny!
    Olin yli 40, kun erinäisten kelailujen ja kokeilujen kautta jotenkin epämääräisesti vaan päätin, että ”nyt kyllä on korkea aika alkaa onnelliseksi”. Ylläripylläri, se toimi!! Erinäisiä taakkoja on tipahdellut olkapäiltä ja ryhti on parantunut niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tervetuloa 4k kerhoon!

    1. Kiitos Anna! Kuulostaa just hyvältä! Mä oon kans sitä mieltä, että onnellisuus on asenne ja myös omaa valintaa. Sitä voi surkutella itseään hamaan tappiin asti tai tehdä erilaisia päätöksiä, jotka tuovat hyvää mieltä ja lisää kaikkea hyvää.
      Kaikillahan meillä on taakkamme, ainakin useimmilla. Itse pitää päättää, miten elää niiden kanssa, raahaako mukana vai antaako tipahdella matkasta.
      Ihanaa viikonloppua sulle :)

  4. https://www.youtube.com/results?search_query=egotrippi+uusi+aamu Ei onnistu näköjään avata tästä, mut käykääs kuuntelemassa. Itse löysin tämän kappaleen hiljattain ja on antanut potkua eteenpäin!
    Taas mielettömän hyvä blogi, johon voi samaistua lähes täysin.
    ”Asioilla on taipumus järjestyä. Ei ehkä niin kuin kuvittelemme tai silloin kuin haluamme, mutta lopulta kuitenkin.”
    Tätä odottaessa yhdessä eteenpäin toinen toistamme tukien!

    1. Kiitos Tiina kommentistasi ja biisistä ja palautteestasi! Olet oikeassa, asioilla on taipumus järjestyä. Mua naurattaa, kun hoin, että kaikki järjestyy varmaankin 8 vuotta. Mutta niin on todella käynyt. Eikä se tarkoita, että koskaan ei tapahtuisi mitään ikävää, ei todellakaan. Mutta se järjestys on mun sisällä, mulla on rauha.
      Just näin, yhdessä ja toisiamme tukien eteenpäin! Silloin kun oma kynttilä palaa kirkkaana, pitää huomioida niitä, joiden liekki lepattaa. Ihanaa päivää sulle ja kivaa viikonloppua!

  5. On sulla ollut vaiheita! Mä ihailen sua todella paljon, kun olet tuolta katkeroitumatta noussut. Hieman potkin itseäni sääreen, kun kehtaan olla huolissani rahatilanteestani, vaikkei ole kahta asuntolainaa tai mitään. Kauhea lellivauva olen. :D Itseasiassa mun pitäisi opetella arvostamaan omaa tilannetta enemmän.

    Mut jee, 40 on hauska ikä. Kyllä sen mukana joku rentous tuli.
    Ei pelkoa että lukijat kaikkoaisi. Mä mieluummin luen 40 v juttuja, kuin 25+. Mua kiinnostaa nimenomaan elämänkokemus. Ja jos jollakulla sitä on, niin sulla.

    Saako toivoa? JOS vaan pystyt niin kerro uusperheen alkuajoista. Et mikä oli haastavaa. Mulla on se alkuaika menossa ja vaikka ei ole haastavaa varsinaisesti, niin kiinnostaa kuulla miten muut kokee sen, kun taloon tulee aikuinen, joka ei ole omien lasten vanhempi. JA sunkin tapauksessa henkilö, joka olis ”vapaa” vastuusta. Ts, ei ollut omia lapsia.
    Minä kun olen niin höhlä, et tunnen ”huonoa omaatuntoa” kun toinen mun takialuopui vapaudestaan. Itkunauruhymiö. (Edes ikä 46 ei näköjään tuo kaikkea viisautta)

    1. Kiitos P kauniista sanoista ja kommentistasi! Kyllä mä olin katkera ja mua otti päähän kaikki, jopa aika pitkään. Mutta se viha, katkeruus ja raivo tuli vasta sitten, kun olin päättänyt nousta sieltä pohjamudista. Mutta aika nopeasti ymmärsin, että voisin olla katkera loppuelämäni, ja se vahingoittaisi itseäni eniten. Joten oli löydettävä muita tapoja elää ja päästettävä irti noista negatiivisista tunteita. Se tapahtui harjoituksen kautta. Ja sitten aloin ajatella, että raha on vain rahaa ja numeroita bittiavaruudessa. Oon ollut todella ylpeä itsestäni, että joka pennin maksoin omalla työlläni, vaikka toinen aiheutti tuon aluksi hyvin ahdistavan tilanteen.
      Mä uskon, että 40 on just hyvä juttu. Oon tässä kypsytellyt ajatusta pitkin kevättä, että alkupaniikin jälkeen olen alkanut kallistua sen hyvyyteen :) Ja onhan mulla paljon teikäläisiä, jotka olette jo 40 ja annatte uskoa siitä, että se on parasta ikinä!
      Joo, kiitos ideasta! Mä voisin jossain vaiheessa kirjoittaa tuosta uusperheen alusta. Meillä se vaikeus johtui varmaan siitäkin, että silloin vielä voin itseni kanssa aika huonosti, enkä osannut purkaa tunteitani samalla tavalla kuin nyt. Mähän olin heittämässä hanskat tiskiin joka toinen viikko. Ilman puolison pitkäjänteisyyttä ei oltais tässä nyt.
      Nauti nyt, että sulla on ihminen, joka ”on luopunut” vapaudestaan sun ja sun lasten takia! Eihän me tiedetä, mitä toisten päässä liikkuu ja mitä ne haluaa, voihan olla, että toi elämäntilanne on just se, mitä hän on kaivannut.
      Toivotan sulle ihanaa viikonloppua!

  6. Kirsi, hauskaa että kutsut Jennyn kirjoja ”raamatuiksi”, koska itse olen ajatellut samaa :D ja ihana kuulla että elämäsi on nyt värikkäämpää :)

  7. Kiitos Jenny. Jos joskus mietit miksi ihmeessä teet mitä teet, kirjoitat ja bloggaa, niin muista meidät. Annat monelle ihmiselle kynäsi kautta paljon voimia kohdata huominen parempana ja eheämpänä ihmisenä. Käyn itse läpi sotkuista eroa, petetyksi tulemista, taloudellista kriisiä ja yksinänäistä vanhemmuutta – ja olen 34. Monena iltana kaivan kirjasi tai tekstisi esiin ja tunnen että kyllä se huominen varmasti on parempi, kyllä osaan, jaksan ja selviän. Aivan kuten sinäkin selvisit. Kiitos <3

    1. Kiitos Aivilo kommentistasi! Ja ensinnäkin paljon voimaa tilanteeseesi. Ei varmasti ole helppoa, mutta itse mietin vaikeina hetkinä myös sitä, että kuka on sanonut, että elämän pitäisi aina olla helppoa.Nyt jälkikäteen pystyn näkemään, että tuollakin elämänvaiheellani oli todella tarkoitus ja opettelin olemaan siitäkin kiitollinen. Helpompi on kyllä olla kiitollinen hyvistä asioita, mutta myös vaikeuksista voi kiittää tai kysyä niiltä suoraan, mitä haluatte minulle kertoa.
      Sinä osaat, jaksat ja selviät, myös sellaisena päivänä, kun siltä ei tunnu ja jo aamulla odottaa, että pääsispä nukkumaan ja hetkeksi pois kaikesta vastuusta. Ja vaikka eteenpäin meneminen voi olla askel eteen, kaksi taakse, niin jossain vaiheessa sitä vain huomaa, että on selviytynyt, eikä tarvitse selviytyä yhtään enää, voi taas keskittää kaikki voimat elämiseen ja siihen, mikä todella on tärkeää.
      Toivon sulle kaikkea hyvää <3

  8. Big respect, jokainen postaus kolahtaa ja lujaa <3

    1. Kiitos Janna kommentistasi! Mukava kuulla :) Aurinkoa viikonloppuusi!

  9. Sinä Ihana♡ Minä seuraan…♡
    Nauti auringonpaisteesta – ota sade vastaan, silloin kun se tulee😙

    1. Kiitos Kirsi, ja sullehan on eturivistä paikka varattu! Just näin tehdään, että nautitaan sekä sateesta että auringosta. Ihanaa viikonloppua sulle, pitääkin mennä kukkakaupan kautta kotiin, tuli nyt mieleen :)

  10. Huh, kuulostaa rankoilta vuosilta, onneksi ovat takanapäin! Ja kyllä, moni haluaa seurata nelikymppistä ja ammentaa positiivisuutta, elämänviisautta ja hyvinvointia sinulta. :)

    1. Kiitos Katja kommentistasi! Hassua, samaan aikaan, kun olit kommentoinut mun blogia, aloin seurata sua Instassa. Muistaakseni bongasin sut Tiian kautta, olisiko ollut näin. Sun blogin nimi on kyllä ihan paras, pitääkin ottaa se haltuun nyt. Mukavaa viikonloppua!

  11. Hienoa positiivisuutta, vaikka vaikeaa on tainnut olla menneisyydessä..!
    http://westendmum.fi

    1. Kiitos Westend Mum! Ihanaa viikonloppua sulle :)

  12. Lukee sua hamaan maailman tappiin asti, koska olet sä! <3

    Voi meillä olisi niin paljon juteltavaa. Tuttua 30v burn out. Sopuisan eron sotkuinen jälkipuinti lapsista hoviin asti mieheni edellisestä liitosta, hometalooikeudenkäynti, tyttären sydänvika ja toki aviokriisikin jonnekin saumaan on mahtunut jne. Tää on niin tätä ja jossain kohden lopetin ajattelun, milloin onni tulee tai elämä alkaa. Se tuli jo ja meillä uusperheen muodossa, 4 ihanaa lasta ja tasa-arvoinen avioliitto ja se seikka, että voin luottaa siihen, että toinen pysyy rinnallani vaikka mitä tapahtuisi, voi taipua, mutta ei kaadu. Yhdessä olemme enemmän, olemme kallio.

    Täytän ensi vuonna 50v ja voin kertoa, että ihan hitsin hyvin meni vielä vähän päälle nelikymppisenä, kunnes yhtäkkiä plumpsahti allit ja kroppa vaan antoi maan vetovoimalle periksi. Juu jotain voisi tehdä, mutta kun sitä ennen ei ikinä tarvinut, niin muuta tässä nyt 40-vuotta hyväksi havaittuja elintapoja. ;)

    Saimmummini eli 102-vuotiaaksi ja asui loppuun asti yksin, rakas minut kasvattanut mummini täyttää ensi kuussa 96vee ja asuu itsekseen ja on pirteä. Joten kyllä meillä toivoa on ja mummojeni mielestä me räpelletään vasta elämämme murrosikää eli kaikki on suhteellista ja hei mummojeni mielestä ollaan ihan himputin timmissä kunnossa ja nättejä, kuin karamellit ;)

    Muiskuja ja muista oot niin ihana <3

    1. Kiitos Tiia K kommentista ja palautteesta! Ei ihme, että meillä synkkasi niin hyvin, kun ensi kerralla tavattiin eikä tunnettu vielä. Säkin olet melkoisen linkousohjelman läpikäynyt, en voi muuta kun nostaa hattua. Toisaalta en ihmettele, koska tää kaikki näkyy sussa ja sun kirjoituksissa. Olet yks positiivisuuden ja vahvuuden multihuipentuma! Sellaiseen ei ehkä pystyisi, jos elämä olisi ollut vain pumpulia, vaikka harvallahan se vain sitä on.
      Not sun supermummot on kyllä mahtavia ja mua hihitytti se, että ne pitää meitä ihan teineinä. No ollaanhan me nyt kuin karamelleja :D Onneksi tuota maan vetovoimaa voi vastustaa, pieni askel kerrallaan voi oppia uusia tapoja.
      Kirjoitit niin hienosti, että lopetit ajattelun, että milloin onni tulee ja elämä alkaa. Niin tutulta kuulostaa. Kunnes valot syttyy ja tajuaa, että kaikki on tässä, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.
      Valoisaa päivää sulle! <3

  13. Harvoin kommentoin, vaikka juttujasi seurailenkin melko säännöllisesti. Nyt tuntui siltä, että haluan laittaa viestiä, kun tuli eilen pitkästä aikaa palattua sun kirjan ääreen. Uskon että nuo vaikeat aikasi eivät kyllä ole tapahtuneet turhaan, koska niiden kautta pystyt auttamaan ja inspiroimaan ihmisiä tavalla mikä ei olisi mahdollista jos et olisi käynyt läpi tuota kaikkea. Tosiaan aloin eilen lukemaan kirjaasi, kaivatessani jotakin voimaannuttavaa tuntiessani itseni toivottomaksi ja itsesäälissä rypeväksi erään vastoinkäymisen jäljiltä. Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka on tehnyt asioita tavoitteidensa eteen ja jaksanut yrittää ja olla optimistinen ja vahva, niin siltikin juoksee kuin tuulta vastaan paikallaan eikä pääse kiinni unelmiinsa. Kohta 30v mittarissa ja olin olettanut, että tässä iässä moni osa-alue elämässä olisi hallussa ja selkeää, mutta todellisuus onkin juuri päinvastainen. Eli siis tiivistettynä koitan tässä kiittää siitä, että kirjasi kulkee mun mukana ja saan niiden kirjoituksista voimaa. Ja arvostan niin paljon rehellisyyttäsi, kun tuntuu että nykyään ihmiset näyttävät vaan sen silotellun puolensa ulospäin eikä sitä inhimillistä.
    Olet huippu ja kiitos kun teet sitä mitä teet!

    1. Ida, kirjoititpa ihanasti! Voin allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi. Olen ”löytänyt” Jennyn ja hänen kirjat, joita kutsun mun ”raamatuksi”. Jenny on auttanut, lohduttanut, avannut silmät ja antanut uskoa elämään, silloin kun elämässä on vaan mustan ja harmaan sävyjä.
      Nyt elämä taas kantaa ja siihen on tullut värejä, muutakin kuin tummia sävyjä. Arvostan samoin kuin sinä Jennyn vilpittömyyttä ja taitoa olla läsnä♡ Hän on todella helmi…Minun paras terapeuttini♡
      Nautitaan Jennyn kirjoista ja blogista😙

      1. Kiitos Kirsi näistä kauniista sanoistasi! Kerrankin menin sanattomaksi :) Tuntuu siltä, että mähän vain kirjoitan, miten tällainen voi olla mahdollista! MUTTA ihana kuulla. Arvostan todella. Kaikkea hyvää teille kummallekin, Ida ja Kirsi <3

    2. Kiitos ida kommentistasi ja ihanasta palautteestasi! Kiitos myös kirjakaupoista :)
      Niin mäkin ajattelen, että jos en olisi käynyt läpi erilaisia asioita, olisin mä aika eri tyyppi. Lisäksi tunnistin itseni tuosta, mitä sanoit, että tuntuu, että juoksee kuin vastatuulta vastaan, vaikka on ollut optimistinen ja vahva ja yrittänyt kaikkensa. Mä hoin todella monta vuotta, että kaikki järjestyy, ja välillä se tuntui jo ihan vitsiltä. Mutta lopulta kaikki järjestyi. Se ei tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi vastoinkäymisiä. On niitä, välillä ne ovat isoja, välillä pieniä, mutta mussa itsessäni sisälläni on sellainen olo, että kaikki todella on järjestynyt, eikä monikaan asia enää muserra, vaikka se tekisikin surulliseksi tai ahdistaisi.
      Toisaalta musta tuntuu, että iik, nelkyt, mutta toisaalta jossain kytee kiinnostus kaikkea tulevaa kohtaan, sillä mä koen, että tuossa 30-40 vuoden aikana ihminen muuttuu muutenkin, vaikka elämä olisi vähän hellempi. Nyt sitä ihmettelee, että miten esimerkiksi on välittänyt niin paljon siitä, mitä muut ajattelevat, ja miksi ihmeessä on kokenut, ettei kelpaa, kun kerran on ihan mahtava tyyppi!? :D
      Mutta kai nää asiat ovat sellaisia, että moni niitä päässään pyörittelee.
      Lähetän sulle paljon lämpimiä ajatuksia, toivoa ja rakkautta! Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella ja ennemmin tai myöhemmin.
      Mukavaa päivää, Ida <3

Comments are closed.