Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä?

Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä? Ennen mietin usein, mitä voisin tehdä vielä lisää, jotta olisin vähän ystävällisempi ja jotta toiselle jäisi kohtaamisestamme hyvä fiilis. Nykyään toiminta tulee kyllä niin jostain selkäytimestä, ettei tarvitse miettiä.

Ei ole tärkeää, mitä itse saa, vaan mitä voi antaa itsestään, toki kenenkään kynnysmatoksi en koskaan heittäytyisi ja do no harm but take no shit – on suosikkilausahdukseni.

Anna arkipäivän rakkauden olla läsnä 

Tuosta kynnysmattoasiasta muuten kävimme kiinnostavan keskustelun erään ystävän kanssa, kun vertailimme kokemuksiamme esimerkiksi aiemmissa parisuhteissa ja kumpikin katseli silmät suurina toistaan, että enpä koskaan enää antaisi kenenkään kohdella itseäni niin tai sanoa minulle sellaisia asioita, kuten joskus menneisyydessä. Niin se ihminen kasvaa, osin iän ja osin itsetutkiskelun myötä.

Tuo ystävällisyysasia on pyörinyt mielessäni, kun olen lukenut esimerkiksi viikon takaisista Tukholman-tapahtumista. Siellä ventovieraat lakkasivat olemasta toisilleen ventovieraita ja oikeasti arkipäivän rakkaus täytti lähes koko kansan. Voisiko tuota vastaavaa käytöstä saada meillekin ilman vastaavia tapahtumia?

Aina voimme miettiä, miten kannattaa toimia

Toki monella meistä on hyvät käytöstavat ja lähtökohtaisesti meillä on halu auttaa ja olla toisille mukava, mutta sitten on näitä elävästä elämästä koottuja esimerkkejä:

Kirjoitin omaan blogiini 10 asiaa, jotka olen oivaltanut painonhallintamatkani aikana. Ensimmäinen kommentti, jonka sain sen jaettuani omalla Facebook-seinällä oli, että ketä enää kiinnostaa? Sekin oli jonkun itselleni vieraan ihan pakko tulla kertomaan.

Ihmettelen naapureita, tai kuten eräs kaverini totesi, ihmisiä samalla työpaikalla, jotka eivät koskaan tervehdi ja korkeintaan murahtavat jotain epäselvää, jos seisoo heidän kulkuväylänsä tiellä niin, että heidän on pakko vastata tervehdykseen. Eilen kun pumppasimme pyöriemme renkaita niin kyllä vain kulki yksi ohi 20 sentin päästä katse maahan luotuna. Suurin osa naapureistamme sanoo hei ja monen kanssa jutellaan niitä näitä, ja itse olen tottunut siihen, että ihmisiä tervehditään enkä osaa sitä lopettaa. Eikö olisi helpompaa vain lausua tuo yksi tavu kuin miettiä, että voi ei, tuo naapuri on tuolla, mitenhän mä nyt pääsen siitä tervehtimättä ohi?

Eräs läheiseni oli jäämässä eläkkeelle, niin työkaveri luetteli hänelle ne tuttavansa, jotka olivat kuolleet kuka mihinkin heti eläkepäiville päästyään.

Ystäväni kertoi työpaikallaan vakavasta sairaudestaan. Oli heitä, jotka kertoivat olevansa pahoillaan, oli heitä, jotka halasivat eivätkä sanoneet mitään ja oli heitä, jotka luettelivat heti kaikki vastaavan diagnoosinsa saaneet tuttavat ja sen, kuka selvisi ja kuka ei.

Kirpputorilla joskus vuosia sitten yksi uteli lasteni ikäeroa (4 vuotta), ihmetteli, kun näytin niin nuorelta (alle kolmekymppinen on nuori) ja tivasi, että onko lapsilla edes sama isä (kyllä oli).

Pidin eräälle henkilölle ovea auki metroasemalla niin hän kieltäytyi kulkemasta ovesta niin kauan, kun pidin sitä auki. Kun totesin, että ai, ette tulekaan, hän sai raivarit ja huusi, ettei hänen menemisensä kuulu minulle. Selvä.

Nuo yllämainitut nyt ovat pikku asioita, mutta niistä voi aina aloittaa!

Jotenkin sitä toivoisi, että kaikilla olisi rohkeutta puuttua sellaisiin tilanteisiin tuolla pitkin poikin kulkiessaan, joista omatunto tai intuitio sanovat, että ne ovat väärin. Kaikkia ei voi koskaan pelastaa, mutta jokainen meistä voi tehdä sen oman pienen osansa. Se vaatii sitä, että uskoo siihen, että maailmasta ja ihan näistä omista kulmista voi tulla parempi paikka. Se vaatii sitä, että vaikka mitä tahansa paskaa sataisi niskaan millä tahansa mittakaavalla, siis pienellä tai valtavalla, ei luovuteta ja lakata uskomasta hyvään ja parempaan. Se vaatii myös sitä, ettei aina sano sitä ensimmäistä asiaa, joka mieleen juolahtaa, vaan miettii, että tekevätkö sanani nyt tämän toisen onnelliseksi vai eivät. Entä jos olisimme vähän ystävällisempiä?

Do no harm but take no shit!

Mahtavaa lauantaita!

Jenny

Lue myös:

Ei olisi kannattanut stressata

10 asiaa, jotka olen oppinut laihduttaessani

Kun kiire loppuu

Seuraa Vastaisku ankeudelle -blogia Instagramissa, Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa!