Hei sinä takarivin jumppaaja!

Kävin eilen tuuraamassa kuntojumppatunnin. Astuin isoon saliin, joka oli täynnä eri kokoisia, eri-ikäisiä, ihania ja reippaita naisia. Hei sinä takarivin jumppaaja, astu eteen!

Tunneilla on lähes aina myös miehiä! Tässä eräs itselleni hyvin tuttu :)
Tunneilla on lähes aina myös miehiä! Tässä eräs itselleni hyvin tuttu :)

Moikkasin porukkaa ja kuljin salin poikki musalaitteen luokse. Säädin musiikkia ja mikkiä ja katsoin taas, kun ihmisiä valui saliin lisää. Usein mukana muuten on myös jokunen mies, selkeästi vähemmistönä, mutta tällä kertaa meitä oli todellinen naisvoima paikalla, ei yhtään miestä. Tunti oli liki täynnä, paikalla oli kymmeniä ihmisiä ja takarivi oli aivan kansoitettu. Asiakkaat olivat muodostaneet myös salin reunoille ruuhkan niin, että ohjaajan paikalla ja sen edessä oli runsaasti tyhjää. Jumppaajat kansoittivat siis salin takaosan ja reunat niin, että minua varten oli varattu kuin suuri puolipallo.

Nauroin. Sanoin, että hei, täällä on parhaat paikat jäljellä, tulkaa eteenpäin, etten tarvitse yksin todellakaan niin suurta tilaa. Voisin vannoa, että suuri osa astui eteenpäin, noin 20 senttiä! Ennen kuin tunti alkoi, jatkoin houkuttelemista. Viime tipassa tulleilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kun tulla eturiviin lähelleni.

Vastaisku ankeudelle

Takarivi täyttyy ensin 

Illalla kävin tuuraamassa vielä sisäpyöräilytunnin. Porukkaa oli myöhäistunnilla vain vähän, mutta ja kas, sama kuvio. Kukaan ei ollut ensimmäisessä rivissä. Kukaan ei ollut toisessa. Tunti täyttyi takarivistä. Taas sama reaktio, naureskelin, että parhaat paikat ovat vapaana. Välillä vitsailen, että alan ohjata ihmisiä pyörille salin ovelta. Täyttö alkaisi eturivistä!

Olen ohjannut ryhmäliikuntaa pian 17 vuotta, aloitin vuonna 1999. Paljon on muuttunut niistä ajoista, useimmiten parempaan suuntaan. Ohjaajan ei tarvitse itse hoitaa sijaisia, kun on kipeä. (Kyllä, nuorena ohjaajana jopa raahauduin kuumeessa paikalle, jos en saanut ketään tuuraamaan). En enää ohjaa valtavassa koulun jumppasalissa kasettisoittimen kanssa ja huuda noin sadalle ihmiselle ohjeita, sillä mikrofonia ei joka paikasta löytynyt. Nykyään mikrofoni löytyy oikeastaan kaikkialta enkä enää edes ohjaa ilman sitä. Sunnuntaitunneista maksetaan sunnuntailisää ja saan lakisääteiset kesälomakorvaukset, miten mukavaa. Joko itse olen rennompi, (jään jokaisen tunnin jälkeen aina asiakkaiden kanssa suusta kiinni) tai sitten myös asiakkaat ovat muuttuneet. Muistelen nimittäin vielä vaikka 2000-luvun alussa, usein kun saapui saliin ja hihkaisi moikat, vain pari tyyppiä rohkeni vastata jos sitäkään.

Ohjatun tunnin jälkeen muuten yhä taputetaan, mikä on hauska perinne. Olisi kiinnostavaa tietää, mistä se on saanut alkunsa! Moni asia on muuttunut ja niin asiakkailla kuin ohjaajallakin on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.

Kuvassa jumppaa Fitfashionissa bloggaava Outi Karita, kyseessä jumppakuvaukset.
Kuvassa jumppaa Fitfashionissa bloggaava Outi Karita, kyseessä jumppakuvaukset.

Vuodesta toiseen piiloutumisen yrityksiä

Takarivin suosio ei ole kuitenkaan muuttunut vuosienkaan aikana. Asiakkaat vuodesta toiseen haluavat änkeytyä sinne takariviin ja olla huomaamattomia. Ohjaajana asetun niin, että näen kaikki mahdollisimman hyvin ja haen myös kaikkiin tunnin aikana katsekontaktia. Näen myös sinne takariviin, sielläkään ei ole suojassa, ei ainakaan minulta!

Kannustan aina porukkaa asettumaan niin, että he näkisivät itsensä peilistä. Ei sitä varten, että sitä katsoo, onko tukka hyvin (eilen itselläni olivat muuten ripsarit poskella ja taas vedin tunnin, jonka aikana puolet kulmakarvoista katosivat!), vaan omaa tekniikkaa erityisesti lihaskuntoliikkeissä. Sivupeilit ovat myös kätevät: niistä on hyvä tarkistaa esimerkiksi, onko selkä suorana.

Minä uskon, että ihminen on aika kova itselleen, myös liikunnan suhteen. Meitä vaivaa työssä ja vapaalla mahdollinen epäonnistuminen jo etukäteen. Mutta hei, jumppatunnille ei tulla siksi, että osattaisiin edessä olevan tunnin sisältö jo etukäteen täydellisesti! Sinne tullaan siksi, että liikutaan ryhmässä ja edessä on joku tyyppi, joka auttaa saamaan itsestämme parhaan irti. Ryhmäliikuntatunnilla saa olla hauskaa, vaikka toki se on tehokasta liikuntaa lajista riippumatta.

Haluan sanoa rakkaudella sinulle siellä takarivissä. Jos kyse on siitä, että vain nyt satut tykkäämään takarivistä, pysy toki siellä. Mutta jos olet takarivissä siksi, että olet epävarma itsestäsi, taidoistasi ja kunnostasi, tule eteen, mä autan ja neuvon sua! Ethän piiloudu takariviin ainakaan siksi, että vertailet itseäsi, kroppaasi ja taitojasi muihin salissa hikoileviin tai somesta vyöryviin treenikuviin? Se ei kannata.

Olet sitten minkä kokoinen tai minkä kuntoinen tahansa, tervetuloa eturiviin. Ryhmäliikuntatunnilla ollaan liikkumassa, tekemässä hyvää itselle, ei vertailemassa itseä muihin tai miettimässä, että miksihän tuokin on täällä.

Nähdään treenisalissa! Palan muuten halusta tietää, mikä takarivissä viehättää. Saa avautua!

Moro! Joskus ohjaajakin on ihan lopussa!
Moro! Joskus ohjaajakin on ihan lopussa!

20 comments

  1. Takarivin laihduttaja

    Syy on monelle juurikin mainitsemasi:häpeä omasta ulkonäöstä. Ohjaajalla saattaa monesti ihmispaljoudessa jäädä huomaamatta niiden laihojen ihmisten katseet meitä isompia päin.. Se tuntuu joka ikinen kerta yhtä pahalta. Vaikka oletkin jo kotoa lähtiessä päättänyt olla välittämättä. Ja me isot ihmiset tunnistetaan sen katseen ero: katsotko vain ketä on paikalla vai katsooko tuo toinen ihminen arvioivasti sinua päästä varpaisiin. Nautin aiemmin body pumppi ja body combat tunneista. Siitä valtavasta energiasta mikä oli tunnin jälkeen. Mutta ne katseet ja supinat sattui.. Ja lopetin tunneilla käymisen.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Hei Takarivin laihduttaja ja suuri kiitos kommentistasi! Onpa todella tylsä kuulla, että hoikemmat luovat arvostelevia katseita. Itsekin olen jojoillut painoni kanssa ja ollut myös siellä liikapainon rajamailla, mutta en sitten laihana tai isompana vertailisi itseäni koskaan muihin tai arvostelisi toisia.
      Minusta on upeaa, että ihminen alkaa liikkua ja mitä kookkaampi tyyppi, sitä enemmän häntä ihailen, hän on halunnut muutosta ja uskaltanut aloittaa, se eka askel ei ole aina helppo, tiedän sen hyvinkin.
      Toivottavasti rohkaistut vielä tunneille muiden katseista huolimatta, että pääset nauttimaan siitä energialatauksesta. Olet varmasti paljon vahvempi kuin yksikään supisija! Mukavaa viikon alkua sinulle.

  2. Menen seinän viereen, että saan tehdä rauhassa. Keskellä on mahdotonta keskittyä kun ihmiset koikkelehtii miten sattuu :)

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Jht kommentistasi! Välillä on enemmän koikkelehdintaa, välillä vähemmän :) Mutta totta, seinän vieressä saa varmasti hyvän treenirauhan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

  3. Mä oon ehdottomasti eturivin naisia :) siinä näkee hyvin ja siihen mahtuu aina :) vuosien aikana jopa tullut ”oma paikka ” ja on ihan outoa mennä salissa muuhun kohtaan :D
    Spinningissä takarivit ovat myös korkeimmalla, joten siellä on kuuminta myös. Eturivi siinäkin paras!

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos kommentistasi Mia, eturivin nainen! Hyvä sinä!
      Mä oon samaa mieltä, että siitä näkee parhaiten asiakkaana. Ja erityisesti jos homma ei ole ihan hallussa, on tosi hyvä, että näkee ohjaajan ja myös itsensä. Monella on muuten noita ”omia” paikkoja. Mä välillä sanonkin sitten, kun he niitä vaihtelevat, että mitä, täällä on porukka vaihtanut paikkaa ;) Iloista viikonloppua sulle ja hyviä treenejä!

  4. Tää on ainakin jossain määrin kulttuurisidonnainen homma! Kun asuin Venäjällä, niin ne eturivin paikat oli kaikkein halutuimmat. Meillä oli duunipaikalla jumppia ja huvitti kun venäläiset työntekijät oli aina edessä ja suomalaiset takarivistössä. Suomeen takaisin muutettuani menin aina eturiviin ryhmäliikuntatunneilla, parhaat mestat. Enkä myöskään enää halunnut olla se stereotyyppinen suomalainen, Venäjä jätti jäljen.
    Nykyään ohjaan itse joogaa ja esimerkiksi tänään eturivi oli ihan täynnä. Tunnilla ei edes ollut kovin montaa osallistujaa ja suurin osa sit pakkautuneena siihen meikän nokan eteen :D Että joskus näinkin. Tosin huomattavasti kivempi skene, kuin se, että porukka olis takarivissä!

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Anna kommentistasi! Todella kiinnostava pointti, enpä tätäkään ole tullut ajatelleeksi.
      Ihana tuo, että sun jooga-asiakkaat haluaa sun läheisyyttä ja pakkautuvat eturiviin :) Mahtavaa kuulla!
      Ihania liikuntahetkiä sulle ja mainiota viikonloppua!P.s. unohdin keittää puuron viisvuotiaalle, kun jäin lukemaan sun blogia, kiinnostava!! Palaan…

  5. Pyrin menemään aika keskelle sekä sivulta että edestä katsottuna. Toisaalta pelkään, että takanani jumppaavien tahti sekoaa ansiostani, jos satun putoamaan tahdista. Kiva ois joskus edessäkin olla. Muuten en ehdi miettiä, katsooko joku vai ei.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos OrvokkiB kommentistasi! Tahdista putoaminen ei suinkaan ole kiellettyä :) Ohjaajakin saattaa joskus sekoilla! Mukavaa viikkoa ja kivoja jumppahetkiä!

  6. Kaija Hakkarainen

    Täällä ahkera spinning-tunneilla kävijä, joka ei KOSKAAN mene muualle kuin eturiviin. Eturiviin siksi, että ei tarvitse ärsyyntyä jonkun muun polkemisesta aivan eri tahtiin kuin musiikin tahti. Eturivissä ei myöskään tarvitse katsella ketään. Minulle musiikki on tärkein kriteeri (ohjaan lisäksi) ja joskus tunnilla pääsen aivan ihanaan flow-tilaan sulkiessani silmät tai jopa laulaessani mukana.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Kaija kommentistasi! Juu, sisäpyöräilytunnille mahtuu tahtia jos toistakin, vaikka olisi kuinka selkeä ohjaaja :D Ja onhan spinningissäkin hyvä tarkkailla asentoa välillä peilistä. Monella tuppaa hartiat nousemaan korviin ja yläkeho jäykistymään.
      Musiikilla on kyllä spinning-tunneilla valtava merkitys, siitä olen samaa mieltä.
      Hauskoja tunteja sinulle ja mukavaa viikon jatkoa!

  7. Itse pyrin usein menemään takariviin vain siksi että olen niin pitkä enkä halua viedä muilta näkyvyyttää ohjaajan tekemisiin.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Pipsa kommentistasi! Ihana, kun ajattelet muita! Tervetuloa kuitenkin joskus sinne eteemmäskin. Sielläkin on hyvä meininki! Mukavaa viikkoa sinulle :)

  8. Veikkaanpa että suurin osa takariviläisistä on siellä juuri siksi, että häpeää itseään tai pelkää mokaavansa. Itse asetun yleensä salin keskelle ja melko eteen, koska sekoan askelissa, jos edessäni joku toinen asiakas jumppailee omiaan. :D Jos takanani olevilla on aikaa kytätä mokailuani niin tuskinpa saavat jumpasta kummoisia tehoja irti.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Liisa kommentistasi! Kunpa vain ihmiset lakkaisivat häpeämästä itseään <3
      Ja muuten, en minäkään usko, että kukaan oikeasti ehtii tunneilla toisia vahtia. Suurin osa tulee tunnille tekemään sitä omaa treeniään ja hyvä niin! Itse usein sanonkin tietyissä liikkeissä, ettei kannata välittää edes siitä, vaikka naapurijumppaaja olisi nopeampi. Tunnilla ollaan oman hyvinvoinnin takia.
      Mukavaa viikkoa sinulle :)

  9. Ps. Uskon että epävarma saattaa jättää kokonaan tulematta tunnille syystä että joutuu toisten katseiden kohteeksi. jo pelkästään tunnille tuleminen voi olla jollekin ponnistus. Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama mitä toinen ajattelee, mutta uskon olevani poikkeus, koska en muutenkaan osaa kokea tarvetta kuulua porukkaan yms.

  10. Hei. Meitä introvertteja on noin kolmasosa ihmisistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä että minua seura ja sosiaalisuus enemmän kuormittaa kuin piristää. Vapaapäivinäni en halua tavata ihmisiä tai olla sosiaalinen. Ryhmäliikuntatunnilla käyn siksi että haluan tehdä liikkeet oikein ja treenata ammattilaisen ohjeilla, en siksi että haluan olla kontaktissa toisten kanssa. Siksi takarivi. Minua ärsyttää ohjaajat jotka patistavat eturiviin. En halua, haluan olla rauhassa ja maksan siitä. Silloin äänestän jaloillani.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Veera kommentistasi! Esitit erittäin hyvän pointin.
      Introvertille takarivi varmasti on mieleinen paikka. Mutta uskon, että heidän lisäkseen aika moni on siellä siksi, että ei vain jotenkin uskalla tulla edemmäs. Oikeasti olisi hyvä nähdä itsensä edes jostain peilistä, jos sellaiset ovat olemassa. Vaikka korjaan tekniikkaa jatkuvasti, parasta on, kun näkee esimerkiksi sen oman selkänsä.
      Ja toki ohjaajatkin ovat erilaisia, jotkut ärsyttävät, vaikka eivät patistaisikaan eturiviin. Itsehän patistelen porukkaa huumorilla, enkä pakottamalla.
      Minusta on aina hienoa, kun tunnilla on ekakertalaisia, ja yritän saada heille mahdollisimman lempeän kokemuksen. Se on monelle jo saavutus, että siellä ollaan, erityisesti jos ei ole liikkunut aikoihin tai on runsaasti ylipainoa.
      On myös hienoa nähdä aloittelijoiden matkaa salissa. Kun varmuus kasvaa, on myös eteen helpompi tulla.
      Mukavaa päivää sinulle :)

Comments are closed.