Hyvinvoinnista on niin helppo lipsua…

…Nimittäin fyysisestä hyvinvoinnista. Minäkin tiedostan sen.

Eilenpä mietin sitä, miten elämä on priorisoimista. Toki moni tekeminen vaatii aikaa, rahaa tai energiaa, mutta periaatteessa aika harva asia on mahdotonta, oli tilanne mikä tahansa. Itse pitää vain päättää, mitä todella haluaa ja mikä itselle on elämässä tärkeää ja merkityksellistä. Sitten keskittyy niihin asioihin ja jättää sen vähemmän tärkeän vähemmälle. Kuulostaa hirmu yksinkertaiselta, mutta ei välttämättä ole sitä. Eikä se johdu vain siitä, että ihminen olisi heikko tai kärsimätön. Sitä vain helposti lipsahtaa niihin totuttuihin tapoihin, jotka ovat iskostuneet meihin automaatioksi. Muutos on usein haastava, oli kyse sitten pienestä tai isosta asiasta. Välillä emme vain näe vaihtoehtoja, kun olemme niin ehdollistuneet johonkin. Yksinkertaisesti emme vain ehdi edes ajatella uusia polkuja, kun tallaamme sitä samaa vanhaa reittiä.

Tässä mietin sitä, että oma hyvinvointi on sellainen asia, josta helposti lipsuu, ainakin hektisempinä ajanjaksoina. Vaikka itse olen liikunnan ammattilainen, olen itsekin lipsunut liikunnasta myös useamman kerran. Vaikka tiedän toki tarkkaan, että liikunta tekee hyvää henkisesti ja fyysisesti, se on itselleni parasta mielentyhjennystä. Kuitenkin se, että olen itsekin lipsunut, on auttanut minua ymmärtämään paljon laajempaa ihmiskirjoa. Aina arki ei voi olla fittiä, ei edes silloin, kun haluaisi. Aina ei vain jaksa. Ei jaksa, vaikka ehtisikin.

Kun vuosi sitten vielä tein freelancerina töitä, oli minulla aikaa jumpata, koska tuntien ohjaaminen oli tärkeä osa toimeentuloani. Silloin liikuin viikossa parhaimmillaan 15 tuntia. Kun sitten aloitin päivätöissä muualla, arvatkaa mikä jäi ensimmäisenä? No liikunta. Ohjasin joka toinen viikko yhden tunnin ja sen lisäksi en juuri liikkunut. Mutta toki selittelin itselleni liikkumattomuuttani aikapulalla, uudella työllä, uudesta työstä johtuvalla väsymyksellä, näin vain muutamia seikkoja nimetäkseni. Ja mitä enemmän minua väsytti, sitä vähemmän liikuin ja sitä enemmän minua väsytti. Olin jälleen oravanpyörässä, jossa olin jo käynyt pari vuotta aiemmin. Minä, joka olen liikkunut siitä lähtien kun opin kävelemään ja vaikka kuinka monen lajin parissa. Luulisi, että vielä kun työkseenkin liikkuu, sitä oppisi. Mutta näin siinä taas kävi, että kesän koittaessani tunsin itseni rapakuntoiseksi. Ja hups, painoa oli kertynyt puolessa vuodessa melkein kymmenen kiloa. Olin takaisin lähtöpisteessä.

Jei! Lempiliikkeeni numero yksi. (Kuva: Paavo Martikainen)
Jei! Lempiliikkeeni numero yksi. (Kuva: Paavo Martikainen)

Toki koko ajan tiedostin, että liikunta toimii itselleni parhaana stressinpurkukeinona, mutta tekosyyt veivät voiton. Lopulta kesän jälkeen otin itseäni niskasta kiinni. Yksinkertaisesti tein sen päätöksen, että valitsin tehdä parhaani oman fyysisen hyvinvointini eteen. Siis valitsin, tein tietoisen valinnan. Päätin, että en tavoittele kuuta taivaalta, mutta teen sen, mikä siinä hetkessä on mahdollista. Vaikka liikkumaan lähteminen on joskus tuntunut raskaalta ajatukselta, sen jälkeen olo vain on aina niin hyvä, ettei paluuta totaaliseen liikkumattomuuteen toivottavasti enää ole. Pyrin visusti pitämään mielessä sen palkinnon, mikä itsensä liikuttamisesta seuraa.

Mutta niin se vain menee, että jokaisella itsellään on vastuu omasta hyvinvoinnista. Aina voi palkata vaikka kuinka tehokkaan personal trainerin tai hankkia salikortin, mutta jos motivaatio ei kumpua itsestä, ei tekeminen ole pitkäkestoista. Ja tekosyitä, niitä löytyy aina. Itselle voi selitellä sitä ja tätä ja niinpä voi muillekin, mutta ainoa joka siinä häviää, on selittelijä itse.

Niin usein kuulee sitä, ettei ole aikaa tai rahaa huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista, kun vaikka harrastaminen on niin kallista. Monesti se voi ollakin, mutta aina löytyy vaihtoehtoja, myös sille tiukemmalle talousjaksolle. Liikkumaan ei tarvitse mennä sille trendikkäimmälle kuntosaliketjulle, vaan kuka estää ottamasta jalat alle ja lähtemästä lenkille lukuisissa metsissämme. Aina löytyy myös kansan- ja työväenopistoja, jotka tarjoavat vaikka mitä kurssitarjontaa liikunnasta kirjoittamiseen ja saviruukkujen tekoon ja kirjastoa voimme käyttää jokainen. On jännä, että välillä kuulee, ettei ole rahaa tai aikaa siihen tai tähän, mutta silti rahaa löytyy tarvittaessa vaikka sitten tupakointiin ja aikaa vaikkapa netissä roikkumiseen. Nämä ovat oikeasti myös arvokysymyksiä, joihin jokaisen on vastattava itselleen rehellisesti:

Haluanko rahoillani, energiallani ja ajallani tehdä itselleni hyvää?

Tässä toinen. (Kuva: Paavo Martikainen)
Tässä toinen. (Kuva: Paavo Martikainen)

Itse olen kokenut aika ajoin syyllisyyden tunnetta siitä, etten voi heti lähteä harrastamaan, kun olen juuri tullut kotiin. Moni vanhempi jättääkin omat harrastukset jäähylle tai jopa kokonaan siksi, että perheen, työn, lasten harrastusten ja omien harrastusten yhtälö on liian raskas ja haastava. Joku taas kokee jatkuvaa huonoa omatuntoa sillä ajalla, kun itse on salilla tai jumpassa ja lapset kotona toisen vanhemman tai luotettavan hoitajan kanssa.

Illat ovat lyhyitä, mutta oikeasti se aika esimerkiksi liikuntaa tai muuta harrastamista kohtaan tulisi ottaa aikana, josta hyötyy koko perhe, läheiset ja vieläpä työympäristö. Kun äiti tai isä pitää huolta itsestään, omasta hyvinvoinnistaan, fyysisestä kunnostaan ja mielenterveydestään, tekee se hyvää koko perheelle ja on lahja myös kaikille ihmisille ympärillä. Kaikki se, mitä me voimme toisille antaa, lähtee omasta hyvinvoinnistamme. Siksi oma hyvinvointini on omalla arvolistalla ensimmäisten joukossa. Vaikka puoli tuntia illassa voisi olla vielä mahdollista, eikö?

Olen itse tehnyt ihan tietoisen ratkaisun, etten tällä hetkellä edes tavoittele kymmentä treenituntia viikossa, mikä on pari vuosikymmentä näitä retkahduksia lukuun ottamatta ollut itselleni varsin tavallinen treenimäärä viikottain. Tällä hetkellä tuollainen määrä vain ei ole mahdollista eikä edes arvojeni mukaista. Se riittää, että liikun pari kolme kertaa viikossa toki unohtamatta hyötyliikuntaa ja aktiivisuutta arjessa.

Sinäkin autat toisia ihmisiä eniten auttamalla ensin itseäsi. Ja eniten autat itseäsi nostamalla oman hyvinvointisi arvoasteikkosi alkupäähän. Sen voit tehdä jo tänään!

Summasummarum. Ei ole helppoa saada itseään liikkeelle, mutta kun sen saa tehtyä, se palkitsee joka kerralla. Eikä sinne kohti parempaa oloa mennä itseä sättimällä tai syyllistämällä. Siitä lisää vuoden takaisessa Kauneus ja Terveys -lehteen kirjoittamassani jutussa, jonka voit lukea täällä.

Iloista torstaita!

P.s. Täällä lempijumppaliikkeeni!

2 comments

  1. Moi! Tämä ei nyt liity mihinkään mitenkään, mutta…

    Suunnattoman suuri kiitos sulle tämän blogin pitämisestä! Niin monta ihanaa, hyvää ja viisasta ajatusta oon tästä blogista lukenut aikojen saatossa. Jotenkin tulen aina hyvälle tuulelle kun käyn täällä. Varsinkin silloin jos tuntuu että kaikki kaatuu päälle, niin näitä tekstejä lukiessa tulee semmoinen rauha, ja fiilis että kaikki on sittenkin aika hyvin. :) KIITOS! :)

    1. Kiitos Tiinanen kauniista sanoistasi! Muistan sinut toki useamman vuoden takaa :) Kiva, että käyt vieläkin lukemassa <3 Mukavaa alkavaa viikkoa sulle.

Comments are closed.