Ihminen tottuu siihen, ettei harrasta liikuntaa

Huomasinpa taas, että ihminen tottuu liikunnan harrastamiseen yhtälailla kuin siihen, ettei harrasta liikuntaa. Vaikka liikunnanohjaaja olenkin, minullahan on kokemusta molemmista. Kuopuksen jälkeen liikkuminen oli pakkopullaa, kuten kolmisen vuotta sitten kerroin tässä Hesarin jutussa.

Tervehdys joogasalilta!

Mutta jos ei liiku, tottuu siihen olotilaan, eikä mieleen ehkä edes tule se, että voisi aloittaa liikunnan. Silloin sitä ei osaa kaivata liikunnan tuomaa hyvää oloakaan. Ja mistä voisikaan tietää, miten energiseksi liikkuminen useimmiten ihmisen tekee, vaikka olisi väsynyt ennen treeniä.

Toki itseään pitää kuunnella. Jos nukkuu huonosti, on superstressaantunut ja arki on täyteen ahdettua, useimpia ei silloin auta mikään rääkkitreeni, joka vain stressaa elimistöä lisää. Mutta silloinkin voi vaikka mennä metsään liikkumaan ja saada samalla terveyshyötyjä keholle ja mielelle.

Tekosyiden keksiminen ei ole vaikeaa

Tiedän kuitenkin, miten helppoa on vedota täyteen kalenteriin. Tiedän myös sen, miten helppoa on rankan työpäivän jälkeen jäädä mieluummin sinne sohvalle kuin painua lenkille. Tiedän, ettei aina pysty, vaikka haluaisi. Ja ihan oikeasti uskon, että moni ei vain tiedosta tilannettaan. Siis sitä, että ei ole liikkunut vuosiin. Sitä niin tottuu siihen omaan arkeensa, ettei edes ymmärrä ajatella, että voisi sitä jollain lailla muuttaa.

Ja onhan se helppoa sanoa toiselle, että mikäs siinä, sen kuin alat liikkua, ei se sen vaikeampaa ole. Se, että jostain tulee tapa, vaatii kuitenkin toistoa. Se vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Se ei aina suju helposti, eikä aina tunnu mukavalta. Ei itsellänikään, vaikka olen sentään liikkunut aina ja työksenikin liki parikymmentä vuotta.

Tulipahan bodattua!

Liikunta ei aina tunnu hyvältä

Itseään ei kannata syyllistää siitä, jos liikunta ei tunnu heti alussa hyvältä. Itseään ei kannata verrata heihin, jotka koukuttuvat liikunnasta heti ensimmäisillä kerroilla! Jos aloittaminen on kankeaa, sinussa ei ole vikaa! Se on tavallista ja täysin normaalia.

Olen itse aloittanut juoksemisen hiljattain uudestaan ja rehellisesti voin sanoa, etteivät ensimmäiset 10 lenkkiä tuntuneet mitenkään kovin mahtavalta lenkin aikana. Ja olen sentään elämässäni juossut paljon.

Jos ennen ajattelin, että olisi hyvä löytää itselle se joku oma ja rakas laji, niin nyt ajattelen, että ihan sama mitä tekee, kunhan saa itsensä liikkeelle. Maailmassa on niin paljon vaihtoehtoja, että kaikkea mikä itseä vähänkin kutsuu, kannattaa kokeilla.

Oma treeniviikkoni näyttää juuri siltä kuin mikä minua huvittaa. Tällä hetkellä käyn salilla, joogassa ja juoksemassa. Kerran viikossa käyn ohjaamassa niskaselkäjumppaa. Ensi kuussa voi olla taas toisin!

Sitkeän toistamisen ja säännöllisen treenin kautta olen taas jälleen kerran siinä vaiheessa, että olen tottunut liikkumiseen ja siihen, että se on tiivis osa arkeani tällä hetkellä. Mutta jos nyt jäisin sohvalle ja viettäisin siinä viikkoja, asia olisi pian toisin. Kaikkeen tottuu, kun sitä tekee riittävän pitkän aikaa.

Hyvä uutinen tulee tässä: Aina voi aloittaa liikkumisen, milloinkaan ei ole liian myöhäinen tai väärä hetki. Omassakin kaveripiirissä on monia, jotka ovat alkaneet urheilla parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja se vasta hienoa onkin seurata vieressä, miten sellainen ihminen alkaa nauttia liikkumisesta ja puhkeaa kukkaan monin tavoin.

Rentoa tiistaita! Mikä meininki ruudun toisella puolella?