Ikuinen laihduttaja, mitä jos liikkuisit vain hyvän olon takia

Kamppailetko sinäkin kilojesi kanssa? Oletko ikuinen laihduttaja? Onko liikkumaan alkaminen tai lenkuralle lähteminen nihkeän tuntuista? Astuin itse vaa’alle pitkästä aikaa. Se näytti miinus neljä kiloa. Kun laihtuminen tai mikä tahansa muu tekeminen ei tunnu pakolta, asioita vain alkaa tapahtua.

Ohjauksen jälkeisessä endorfiinihuumassa.
Ohjauksen jälkeisessä endorfiinihuumassa. Huomaa hieno hikikampaus.

Ajatus numero 1: Sinunkaan ei pitäisi ajatella, että voit onnistua laihtumisessa tai liikkumaan alkamisessa vain kamppailun ja kärsimyksen kautta. Laihduttaminen ja erityisesti painonhallinta sekä liikunta ovat vain pala elämää, ei asia, jonka vuoksi pitää taistella. Toki hyvään tulokseen laihtumisessakin päästään, kun terveellinen ja itselle sopiva ruokavalio yhdistetään päivittäiseen liikuntaan.

Heitän sinulle ilmaan ajatuksen, jota kannattaa pohtia: mitä jos liikkuisitkin vain hyvän olon takia. Et liikkuisi enää siksi, että haluat laihtua x kiloa. Et liikkuisi siksikään, että pelkäät ylipainoon liittyviä sairauksia. Etkä edes sen takia, että sinun on pakko näyttää timmimmältä tai sporttisemmalta.

Jojolaihduttaja täällä hei

Olen yhdeltä ammatiltani liikunnanohjaaja. Olen myös kouluttautunut personal traineriksi. Silti kuopukseni, pian 6, jälkeen olen kamppaillut painoni kanssa. Ennen iltatähteäni en koskaan joutunut edes miettimään laihduttamista, sillä painoni pysyi samoissa lukemissa, liikunta oli osa elämääni ja alle 35-vuotiaana pystyin syömään mitä tahansa ilman painonnousua. Eläessäni erittäin stressaavaa elämänvaihetta ongelmani oli jopa päinvastainen, laihduin liikaa ja jouduin olemaan tarkka syömisten kanssa, että sain painoni taas nousemaan.

Mutta viimeiset pian kuusi vuotta olen jojoillut painoni kanssa. Alimmillaan se on ollut tänä aikana 63 kiloa, ylimmillään 81. Mistään suuresta määrästä ylipainoa ei 173 cm mittaisella varrellani ole kyse, mutta liikapainosta kuitenkin.

Viimeisen parin kuukauden aikana olen laihtunut 4 kiloa, ilman, että olisin tietoisesti tai pakolla laihduttanut. Olen toki hieman tarkemmin katsonut mitä suuhuni laitan, olen välttänyt makeaa ja alkoholia. Olen myös liikkunut noin viisi tuntia viikossa. Mutta väitän, että silläkin on vaikutusta, että olen lakannut stressaamasta kilojani. En enää ajatellut, että jee, nyt kun ohjaan tunnin sisäpyöräilyä, kulutan 500 kilokaloria. Sen sijaan ajattelen, että jee, nyt kun ohjaan tunnin sisäpyöräilyä, tulee siitä tosi makea olo.

Juokseminen on kevyempää, kun painoa on vähemmän.
Juokseminen on kevyempää, kun painoa on vähemmän. Juoksen silti.

Lopahtiko uusi liikuntaharrastuksesi?

Moni meistä aloittaa uuden liikuntaharrastuksen tai tavoitteellisemman harjoittelun ja asettaa itselleen niin kovat paineet, että innostus lopahtaa viikoissa. Sitten onkin helppo syyllistyä ja vaipua sohvalle vihaamaan itseään. Palata vanhoihin tapoihinsa ja ihmetellä, miksi mikään ei muuttunut. Itsekin olen kokenut vastaavaa oman kantapään kautta, eikä se toimi. Itsensä syyllistäminen ja rankaiseminen ovat niitä väärimpiä tapoja, miten itseään voi kohdella.

Itseään kannattaa oikeastaan missä tahansa tilanteessa kohdella lempeästi ja rakkaudella! Ja ennen kaikkea kärsivällisesti, ilman pakottamista. Negatiivisuus ei koskaan johda myönteiseen lopputulokseen. Itsekään en ole pitkään aikaan halunnut painaa itseäni alas, toivottavasti et sinäkään! Sellainen ei anna hyvinvointia, energiaa, iloa tai mitään muutakaan, vaan päinvastoin.

On-off-suhde juoksemiseen 

Omaa pakottamiskamppailuani olen käynyt juoksuharrastuksen kanssa. Viimeiset viisi vuotta minulla on ollut on-off-suhde juoksemiseen. Olen kokeillut niin tavoitteellista juoksuohjelmaa kuin juoksukouluakin. Silti ennen niin rakas harrastus oli vaarassa lopahtaa koko ajan.

Sitten aloin ymmärtää, missä ongelman ydin oli. Koska juokseminen ei enää ollut säännöllinen osa elämääni, vaikka se oli ennen liittynyt tiiviisti arkeeni, minulla oli koko ajan tunne siitä, että minun pitää juosta. Minun oli suoranainen pakko saada juokseminen käyntiin uudelleen, sillä olihan se ollut rakas harrastus jo lapsuudesta lähtien.

Siispä koko ajan takaraivossa jyskytti tunne pakosta. Se vei juoksusta ilon ja toi tilalle tekosyyt. Toki joskus pieni pakottaminen on hyvästä, että saa itsensä ylös sohvalta vaikka pimeänä ja sateisena syysiltana, kun vain laiskottaa. Pidemmän päälle pakko on huonoin tietämäni motivaattori.

Jos takaraivossa jyskyttää koko ajan tunne siitä, että on pakko laihtua, vie se treenistä ilon ja tuo tilalle tekosyyt. Vai mitä olet mieltä?

Palstallani Voi Hyvin -lehdessä.
Palstallani Voi Hyvin -lehdessä.

Pakottaminen ei onnistu 

Jos jokin asia tuntuu pakolta, ei sen tekeminen vain onnistu. Pakolla juokseminenkin tuntui nihkeältä, raskaalta ja matalaenergiseltä. Aloin miettiä, kuka minua pakotti tai mistä pakko kumpusi. Pohdin, millaista liikuntaa halusin elämääni sillä hetkellä. Mietin myös, mitä olin valmis tekemään saavuttaakseni haluamani.

Jos ei tiedä, mitä haluaa, sekään ei ole ongelma. Omia mieltymyksen kohteita myös urheilussa löytää, kun miettii sitä, miltä jonkin asian tekeminen tuntuu. Jos oma harrastus tai jopa vaikka työ tuntuu jähmeältä ja siltä, ettei usko siihen tai ole valmis ottamaan vastuuta siitä, on se hyvin todennäköisesti itselle väärä juttu.

Jumittaako samassa vai vaihtaako lajia? Jokaisen oma valinta, jonka vain itse voi tehdä.

Juokseminen muuttui kevyeksi

Kun uskalsin päästää irti pakon tunteesta, juokseminen muuttui. Aluksi toimivaksi keinoksi osoittautui se, etten enää pilannut juoksemisen iloa millään pakkotreenipäivillä tai pakollisilla lenkkien pituuksilla. Jokainen kerta kun lähdin juoksemaan, juoksin sen verran kuin juoksin ja vaihtelin reittejä tuntemusten mukaan.

Kun tunne juoksusta oli hyvä, juoksukin alkoi kulkea. Ja kun tunne edellisestä juoksulenkistä oli mahtava, aloin oikein odottaa sitä seuraavaa lenkkiä.

Lopulta huomasin, että pakolla en saa itseäni enää oikeastaan lainkaan liikkeelle. Sovin itseni kanssa sen, että jos minua ei huvita juosta, en juokse. Juoksen sitten seuraavana päivänä, tai sitä seuraavana. Niin yksinkertaista.

Tee kuten sydän sanoo

Uskon siihen, että liikunnan iloa, oli laji mikä tahansa, on turha pilata pakottamalla tai pakonomaisella ajatuksella, että tätä tehdessä laihdun. Tärkeintä ei aina ole edes se lopputulos, vaan tekeminen. Se, että treenin aikana nauttii, iloitsee ja on tyytyväinen itseensä ja tekee sitä, mitä sydämessään haluaa.

Haluan sanoa sinulle, että lakkaa sinäkin mittaamasta matkaa, sekunteja ja kulutettuja kaloreita. Ja vaikka tavoitteesi olisi pudottaa painoa, älä mieti kiloja. Erityisesti jos ylipainoa on paljon, tuntuu laihduttaminen niin suurelta projektilta, että jo ajatus sen aloittamisesta uuvuttaa ja estää toimimasta.

Mitä jos et liikkuisi painon takia, vaan siksi, että tulet onnellisemmaksi ja voit paremmin?

Laihtuminen voi olla sitten sivutuote ja bonus, kuten se sporttinen ulkonäkökin, joka väistämättä tulee, kun alat liikkua säännöllisesti, näytti vaaka juuri nyt mitä tahansa.

Mahtavaa tiistaita sinulle! Mitä ajatuksia herää painonhallinnasta tai laihduttamisesta?

P.s. Lisää luettavaa:

Hei, sinä takarivin jumppaaja

Nam. Lenkin jälkeinen palkinto.
Nam. Lenkin jälkeinen palkinto.