Illan viimeiset ajatukset vaikuttavat seuraavaan aamuun

Illan viimeiset ajatukset vaikuttavat seuraavaan aamuun. Omalla kohdallani tuo vaikuttaa olevan totta!

Kevättä kohti mennään, sillä energiavarastoni täyttyvät kaiken aikaa ja tällä viikolla löysin itseni kahdesti urheilemasta kello seitsemän aamulla. Odotan innolla valoisia aikoja, kun pääsen aamulenkille ennen töihin lähtöä (yeah right!). Olen jo parina viikkona herännyt taas kevyesti viiden, puoli kuuden kieppeillä ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta simmut ovat auenneet ongelmitta. Tokihan menen nukkumaan arkisin viimeistään kymmeneltä ja vartin yli yhdeksästä arki-ilta on pyhitetty kirjan lukemiselle kunnes silmät luppaavat. Viikonloppuisin saatan hurjastella ja valvoa yhteentoista!

Etelän yö reilun vuoden takaa.

Uskon kuitenkin siihen, että paitsi nukkumaanmenoajalla ja unen laadulla, myös ajatuksilla ennen nukahtamista on merkitystä. Siksipä paitsi illalla kiitän päivän aikana tapahtuneista asioista ja oppiläksyistä kuin myös yleisemmin terveydestä, katosta pään päällä ja mistä nyt kullakin kerralla huvittaa kiittää. Mutta ajattelen myös pikaisesti jo seuraavaa aamua. Viritän ilmoille uskomuksen, että herään virkeänä, hyväntuulisena ja täynnä energiaa ja arvatkaas mitä, lähes aina silloin herään virkeänä, hyväntuulisena ja täynnä energiaa.

Mutta jos sen sijaan jo illalla miettisin, että menipä myöhäiseksi tämä nukkumaanmeno, olen aamulla varmasti ihan poikki ja niin väsynyt, että silmien avaaminenkin on vaikeaa, ei ole vaikea arvata, että aamulla sitä on ihan poikki ja niin väsynyt, että silmien avaaminenkin on vaikeaa.

Mieti, mitä mietit!

Uskon, ettei siis ole ihan sama, mitä kelaa juuri ennen kuin nukahtaa. Wayne Dyer kirjoitti jossain kirjassaan, että päivän viimeiset viisi minuuttia ennen nukahtamista ovat päivän tärkeimmät viisi minuuttia, jos aiomme alkaa elää elämää, jossa toiveet toteutuvat. Tämän lyhyen ajanjakson kuluessa kerromme alitajuiselle mielellemme, miltä meistä tuntuu ja mitä toiveita on määrä täyttyä herätessämme syvästä unesta. 

Pitääpä taas kokeilla!

Nukkumisesta muuten aion kirjoitella lisää parin päivän sisään. Elokuussa kun olin nukkunut taas pitkään huonosti eli heräillyt kauan erittäin hyvin ja epätoivoisena kyselin apuja pätkäuniini, niin nyt olen jo pari kuukautta nukkunut jos nyt en täysin heräilemättä niin lähes. Se lienee monen asian summa se, mutta pakko sanoa, että monta vuotta huonosti nukkuneena kunnolliset unet todella palauttavat värit arkeen.

Kauniita unia!

Pääsispä pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *