Ilmainen vinkki onnistuneeseen päivään

Eilen aamulla se taas kolahti tajuntaan silmäni avatessani: tästä päivästä tulee niin hyvä kuin minä haluan ja ajattelen, että se on. Että asenteillani ja ajatuksillani on valtava merkitys. Jos ajattelen, että pakkanen on perseestä ja töihin paluu lomapäivien jälkeen nihkeää, se on juuri sitä.

Minua lähes nauratti, kun aloin miettiä, miten helppo hyvän arjen resepti onkaan, ainakin silloin, jos mitään isompia ongelmia ei elämässä ole. Sen kun vain fiilistelee tätä suoraa lähetystä, jonka osana saamme olla ja ottaa sen asenteen, että mitähän jännittävää tänään tapahtuu.

Tiedän toki, että kun elämä potkii päähän, se hyvän arjen fiilistely ei aina onnistu eikä sitä aina edes halua. On niin helppoa antaa itsensä upota vaikka rahahuolien ja työstressin suohon. Jos lapsi valvottaa eikä nuku kunnolla kahteen vuoteen, joutuu joskus tekemään kovasti töitä, ettei antaisi väsymyksen vaikuttaa fiiliksiinsä. Jos ei ole mieleistä työtä, liian vähän työtä tai ei työtä ollenkaan voi olla vaikeaa löytää myönteinen moodi.

Mutta silti uskon, että aika ajoin kannattaa tarkastella omaa vastuuta hyvinvoinnistaan. Ei voi vain odottaa, että joku muu tulee ja tekee elämästä onnellisen.

Ai miksi ei?

  1. Siksi, ettei elämä ole vain prinsessasatua. Meitä kaikkia sattuu ja aina tulee tapahtumaan asioita, joita emme haluaisi tapahtuvan.
  2. Koska ainoa, joka meille voi tarjota kestävähköä onnea on me itse.

No millä sen fiilistelyn sitten muistaisi?

Ehkä jonkun mielestä lapsellista, mutta toimivaa: ennen kuin aamulla tartut sängyn vieressä lojuvaan älypuhelimeesi, käy päivä parissa minuutissa läpi hiljaa mielessäsi ja tunnustele, mitä hyvää päivältä odotat. Kun sitten menet hammaspesulle ja katsahdat ensimmäisen kerran peiliin, sano itsellesi, että hei tukka pystyssä oleva monsteri, olet tosi hyvä tyyppi. Diggaan sua.

Kun vielä olet ottanut päivän vaatekerran valmiiksi jo edellisiltana ja pyhität 10 minuuttia rauhalliselle aamukahville kynttilän valossa, päivä ei voi alkaa huonosti. Ja kun päiväsi ei ala huonosti, pirskottelet huomaamattasi hyvää energiaa ja rauhoittavaa tunnelmaa minne ikinä menetkään.

Kannattaa kokeilla heti huomenna lauantaina!

Oli pakkasta tai ei, ajattele päiväsi hyväksi.
Oli pakkasta tai ei, ajattele päiväsi hyväksi.