Ilouutinen jauhelihansyöjille – jauhelihapakkaus uudistui

Kaupallinen yhteistyö Atrian kanssa

Joko sinä yllätyit lähikauppasi lihahyllyllä? Kerron ilouutisen meille jauhelihansyöjille: Atria uudisti jauhelihapakkauksensa, joka onkin pysynyt lähes samanlaisena jo vuodesta 1992. Se oli muuten vuosi, jolloin Atria ensimmäisenä toi valmiiksi pakatun jauhelihan kauppoihin. Olin silloin teini ja yksi suosikeistani oli jauhelihakastike ja keitetyt perunat. Jauheliha on omassa perheessäni nykyään kovassa käytössä, ja siksi olenkin mukana Suomessa jo yli sata vuotta lihakauppaa tehneen Atrian kaupallisessa kampanjassa.

Uusi pakkaus menee näin pieneen tilaan.

Tiedän, että lihan syömisen myöntäminen ei näinä aikoina ole kovin trendikästä, mutta jauheliha on ruuhkavuosiaan läpi kahlaavalle lapsiperheellemme helppo vaihtoehto. Syön jauheliharuokia mielelläni, usein jonkun kasvislisäkkeen kanssa. Viikonloppuna tuli vedettyä makaronilaatikkoa sekä parsakaalin ja porkkanoiden että kukkakaalin kera. Enkä näköjään ole yksin jauheliharakkauteni kanssa, sillä Suomessa myytävästä lihasta puolet on jauhelihaa.

Meillä ei syödä lihaa joka päivä, mutta silloin kun syödään, tahdon tietää sen alkuperän, suosin suomalaista ja usein myös luomua, jos vain mahdollista. Tämän kertainen jauhelihamme oli peräisin Tikanmäen tilalta Pyhäjärveltä. Tilajäljitettävyyskään ei ole mikään vanha juttu, Atrian jauhelihapakkaukset ovat kertoneet tiedon viime vuodesta.

Pakkausjäte ahdistaa

Yksi asia, mikä jauhelihapakkauksissa ja useissa muissakin ruokapakkauksissa ahdistaa ja ärsyttää, on niiden koko ja niistä syntyvä jätteen määrä. Ei oikeasti naurata se tahti, millä viisihenkinen perhe kiikuttaa roskapusseja taloyhtiön jätehuoneeseen, vaikka kaiken mahdollisen pyrimme kierrättämään roskiin heittämisen sijaan.

Olenkin meidän perheessä se pakkausjätepoliisi, ja pyrin jatkuvasti tekemään muutoksia roskamäärän vähentämiseksi. Joskus jokin tuote vain jää kauppaan siksi, että se on pakattu ihan älyttömällä tavalla. Tästä samasta syystä olemme ostaneet jauhelihaakin monesti kotimme lähellä sijaitsevasta lihakaupasta, koska siellä se pakataan pussiin niin, ettei pakkaus vie roskissa liikaa tilaa. Liha tosin on käytettävä samana päivänä, mikä ei aina sovi aikatauluihin ja ruoanlaittofiilikseen.

Arvostan ruokapakkauksia, jotka ovat käytännöllisiä. Jos pakkaus on hankala avata tai se repeää jotenkin väärin, hermo saattaa kiristyä ja tuote jää kauppaan tulevilla kerroilla. Erityisesti jos se on jotain ruoka-ainesta, jota käytetään pidemmän aikaa. Atrian uuden jauhelihapakkauksen avaakin nyt ilman saksia, repäisemällä.

Pakkaus muuttui ensi kertaa sitten 1950-luvun

Nyt jokainen jauhelihan syöjä voi myös vähentää jätemääräänsä, mikä on huippua! Atrian joustavan pakkauksen voi rullata pieneksi mytyksi ja teipata kiinni, kokeiltu on! Uusi vakuumipakkaus on jauhelihapalan kokoinen ja suojakaasuton, mikä mahdollistaa kuulemma pidemmän myyntiajan.

Kun aiemmin viikolla etsin kyseisiä pakkauksia automarketin lihaosastolta, vaihdoin ajatuksia samoissa aikeissa olleen, vieressäni seisseen henkilön kanssa. Kun voitonriemuisena löysin etsimäni, hänkin kiinnostui, että mikä ihme tuo on, näyttääpä erilaiselta, tuoko muka jauhelihaa, onpa outo pakkaus.

Siinä sitten vertailimme pakkauksia keskenämme ja tulimme lopulta samaan lopputulokseen, että pieni on kaunista. Naureskelimme myös, miten pysäyttävältä tällainen pakkausmuutos tuntuu. Suomalainen on tottunut ostamaan jauhelihansa siinä veitsellä auki tökättävässä muovilaatikossa, mutta emmeköhän totu uuteen, kun vain annamme sille mahdollisuuden!

Atria kertoo, että uuden jauhelihapakkauksen muovimäärä on alle puolet aiemmasta ja näin ollen syntyy 150 000 vähemmän muovijätettä vuosittain. Minua kiinnostaisi myös uuden pakkauksen vaikutus kuljetuskustannuksiin. Kuinkahan monta uutuuspakkausta enemmän mahtuu vaikkapa lihalaatikkoon tai jauhelihaa kuskaavaan yhdistelmäajoneuvoon kuin aiemmin? Ehkäpä saan tähän vastauksen!

Meillä syötiin viikonloppuna ihan perusmakaronilaatikkoa, jonka ohjeen opin jo yläkoulussa köksäntunnilla:

Pussi täysjyvämakaroneja

400 g Atria Perhetilan Naudan Jauhelihaa 15%

1 litra maitoa

1 keltasipuli

1 porkkana

kaksi kananmunaa

suolaa ja mustapippuria

pussi juustoraastetta

Nam.

 

Syötkö sinä jauhelihaa? Jos, niin missä muodossa?

Paljasta paras reseptisi tällaiselle hyvin keskinkertaiselle kokille, joka onnistuu kyllä, jos ohje on selkeä! Meillä jauheliha usein esiintyy makaronilaatikon lisäksi myös pastakastikkeessa, lihamurekkeessa tai pitsassa.

Mahtavaa uutta päivää!

Yhteistyössä Atria