Hyvä elämä

Päätöksestä kiinni

Joskus pitää vain päättää. Että tänään on hyvä päivä. Ja että tänään(kin) olen onnellinen. Se voi olla päätöksestä kiinni.

Jos eilinen oli itselläni hieman väsähtänyt ja alakuloinenkin päivä, päätin tänään aamulla silmiä avatessani, että herään onnellisena. Olen alkanut nukkua kännykkä käsien ulottumattomissa lentokonetilassa, enkä enää tarraa luuriini heti ensimmäisenä kun silmäni aukeavat. Sen sijaan olen palannut taas vanhoihin rutiineihini eli fiilistelen, miltä minusta tuntuu, miten olen nukkunut ja millaisin keloin lähden alkaneeseen päivään. Sanon myös hiljaa mielessäni itselleni, että ai, se on taas uusi päivä ja freesi startti. Mitähän ihanaa ja jännittävää tänään tapahtuu!?

Se toimii.

vastaisku ankeudelle

Kuin huomaamatta sitä alkaa oikeasti uskoa, että tänään tapahtuu jotain ihanaa ja jännittävää. Okei, no silloin se ei ehkä toimi, jos jokin asia kiristää kupolia eikä edes halua muuttaa tunnetilaa, vaan tahtoo velloa vatutuksessa. Joskus vain tuntuu siltä, ja se on inhimillistä. Useimmiten kuitenkin ainakin itse haluan huonollakin hetkellä hyvin pian voida paremmin. Vellomiset ovat enää vain lyhyitä välähdyksiä, koska en halua tuhlata aikaani negistelyyn. Nyt aika, jolloin luulin, että koskaan ikinä milloinkaan voisi enää olla onnellinen, tuntuu todella kaukaiselta! Ja jos huonoissa fiiliksissä vellominen voi olla valinta, samalla tapaa onnellisuus voi olla valinta, ainakin useimmiten. Toki elämä koettelee emmekä useinkaan voi määrätä surun, sairauden tai muiden vaikeuksien määrää arjessamme, mutta itse koen, että useimmiten minä voin valita pysytellä siellä plussan puolella.

Lauantaina vietin päivän puuhommissa ulkona metsän keskellä ja oikeasti tunsin itseni tosi onnelliseksi ilman, että mitään erityistä tapahtui. Tai no, voi kyllä todellakin ajatella, että koko hetki oli erityinen: päivä oli ihan sairaan hieno, lämpöasteita oli pari ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, seura oli hyvää. Jääpuikot sulaa lorottivat mökin katon reunalta ja hernekeitto ja lihapiirakat maistuivat taivaalliselta. Silloin oli helppoa olla onnellinen. Eikä minun tarvinnut edes valita sitä, sillä oikeammin onnellisuus vain oli syvällä minussa. Se oli jotain, joka nousi itsestäni, vaikka siihen toki saattoivat vaikuttaa ulkoiset olosuhteet. Mutta ne samat ulkoiset olosuhteet olisi voinut kuka tahansa kokea, joka olisi sattunut paikalle.

hyvinvointiblogi

Kun aika monella, myös itselläni, on ne kuuluisat #ruuhkavuodet, ei aina välttämättä edes jaksa olla onnellinen. Kun maanantaiaamuna huomaa, että kuopuksen kurapuku on kuorrutettu märällä hiekalla ja olet unohtanut pestä sen, teini-ikäisen ensimmäinen katse sinuun on viiltävän äkäinen ja kaikki saman parin mustat sukat ovat kadoksissa, ei sillä hetkellä vain ehdi valita onnellisuutta.

Mutta jos elämä aina tuntuu suorittamiselta aamusta iltaan ja kaikkien pakollisten asioiden jälkeen sitä vain jaksaa korkeintaan maata sohvalla tuijottamassa telkkaria tai näpyttämässä kännykkää ja huokailla, miten väsynyt on, on ehkä parempi havahtua nyt eikä vasta sitten joskus. Jos päässä pyörii kovin usein tässäkö tää elämä nyt oli -kela, kannattaa ehkä miettiä sitä, keskittyykö sitä oikeisiin asioihin, jotka oikeasti ovat merkittäviä. Että jos kaikki on ihan ookoo, muttei mikään siltikään tunnu oikein miltään, löytyisikö sittenkin jotain, mitä voisi muuttaa joko itsessään tai elämässään?

Oman kokemukseni kautta olen muuten huomannut, että tärkeintä on muuttaa itseään tai ehkä enemmänkin antaa itsensä muuttua ja kasvaa. Vasta kun sisin on kunnossa, ulkoisestikin asiat alkavat loksahdella paikoilleen, on joku viisas sanonut.

Useimmilla meistä on kuitenkin kaikki tai ainakin paljon, mitä vain voi toivoa. On toki myös kaikki ne arjen pikku epäkohdat, jotka ärsyttävät. Mutta sitä kaikkea tai paljoa ei ehkä aina osaa tai enemmänkin muista arvostaa, koska siihen on tottunut. Sitä juuttuu turhaan valittamiseen ja ohimeneviin ongelmiin, kuten työpaikan etsimiseen tai muutamaan liikakiloon. Tässä kohtaa on pakko sanoa kröhöm, sillä juuri nyt tunnen piston sydämessäni. Useammin kannattaisi käsittää, miten mahtavasti asiat kuitenkin ovat. Mikä auttaisi näkemään sen kaiken tutun uusilla silmillä?

Vastaisku ankeudelle

No, onneen ei ole oikotietä. Muutos ja kasvu on väistämätöntä, mutta uskon, että kaikista parasta on antaa sen tulla lempeästi ja vähän kerrallaan, juuri oikealla ajallaan. Onnellisuuskaan ei tule pakottamalla, vaan se tulee juuri noissa pienissä harmonisissa hetkissä, kun tuntuu, että huolimatta epävarmuudesta työrintamalla ja siitä pienestä vararenkaasta vyötäröllä tässä on kaikki mitä tarvitsen. Jos yrittäisimme hallita väkisin jotain, mikä ei ole hallittavissa, se tekee meidät enemmän onnettomaksi kuin onnelliseksi.

Oman arkeni laatu muuttui jo aika kauan sitten sillä hetkellä, kun todella aloin nähdä nämä arjen pienet iloiset hetket merkittävinä. Toki ne välillä myös unohtuvat ja uppoavat niihin ruuhkavuosiin ja totta kai haaveilen yhä monesta asiasta, kuten uudesta autosta ja olohuoneesta merinäköalalla, mutta omalla arvoasteikollani ne eivät ihanuudestaan huolimatta nouse läheskään samalle tasolle ilon, myönteisyyden, hyvinvoivan kehon, ystävällisyyden, anteeksiannon, myötätunnon tai vaikkapa rakkauden kanssa.

Ah tätä arjen onnea, kuraa, iloa ja ahdistusta samassa paketissa. Sekin on lahja, että tuntee syvästi. Mieluummin niin kuin että kaikki olisi harmaata ja tasapaksua.

Toivoa tiistaihisi!

4 thoughts on “Päätöksestä kiinni

  1. Ihana postaus! Niin samoilla fiiliksillä. Ja juurikin se elämän oivallus, kaikki tunteet samassa paketissa.. on ne sitten kyyneleitä tai ilon hetkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *