Juoksu on parempaa kuin kuohuviini
Juokseminen on parempaa kuin kuohuviini (joka on sairaan hyvää). Kyllä vain. Hei mä juoksen taas! En niin paljon tai yhtä vauhdikkaasti kuin pari kolme vuotta sitten, mutta juoksen. Siihen on tarvittu paitsi innostavaa juoksuseuraa myös toistoa ja kärsivällisyyttä, mutta lähipäivinä olen huomannut, että herranjestas, minähän alan fiilistellä illan juoksulenkkiä jo aamulla!
Eiliseltä lenkiltä.
Blogiani pidemmän aikaa lukeneet tietävät, että olen juossut lapsuudesta lähtien. Myöhemmin aikuisiällä juoksu on ollut itselleni parasta stressinpoistoa ja flow-hetken saavuttamista. Erityisesti kun työpäivän viettää sisällä, on ihana lähteä ulos liikkumaan. Ja kun työpäivät täyttyvät aikatauluista ja palavereista, arvostan suuresti sitä, että voin itse päättää (toki perheen menojen mukaan), milloin lähden juoksemaan. Aikatauluttomuus tuo vapautta.
Kuitenkin kuopuksen, 6, saamisen jälkeen juoksu muuttui taisteluksi. Ihastus lajia kohtaan oli välillä vihaa, välillä rakkautta. Kun taas sain juoksut käyntiin, tuli juoksijan polvi. Sen jälkeen on ollut aikoja, kun olen juossut ja aikoja, kun en ole juossut. Kokonaan en ole luovuttanut tai päästänyt irti lajista, koska en ole halunnut.
Viha-rakkaussuhde laimeni, kun lopetin pakolla juoksemisen. Annoin olla. Tein ihan muita juttuja. Silti mielessä kaiveli koko ajan ajatus, että vielä mä juoksen.
Se fiilis, kun juoksu sujuu!
Ja se vielä on nyt. Viime viikkoina olen juossut yhdessä ystävien, puolison ja lapsen kanssa. Olen juossut yksin. Olen juossut ilman musiikkia, omien ajatusten kanssa. Olen juossut valoisalla ja pimeällä. Se fiilis, kun juoksu sujuu! Tiedätkö sen?
Ja mikä parasta, juokseminen tuntuu hyvältä lenkin alusta lenkin loppuun. Olen lähtenyt riittävän maltilla liikkeelle niin vauhtia kuin lenkkien pituutta ajatellen. En ole juossut veren maku suussa (no viimeisessä pitkässä mäessä juuri ennen kotiovea on kova halu aina vähän irrotella). En ole juossut liikaa, enkä väsyneenä tai huonosti nukkuneena.
Uskon, että toiston, kärsivällisyyden ja hyvän treeniseuran lisäksi avainsanoja ovat maltti ja armollisuus.
Nuo viisi kannattaa kopioida, oli aloittamasi laji mikä tahansa.
Tukholman maratoniin, ensimmäiseen täyspitkään matkaani, on enää 107 päivää jäljellä. Hyvin mä vedän!
Muita juoksijoita linjoilla?
Hyvin sujuu, ilman tuskaa ja ahdistusta!
Maria
Kyllä, mikään ei voita tuota runner’s high:ta! <3 Paitsi ehkä toisinaan se kuohuviini 😀
Juokseminen on kyllä maailman parasta terapiaa, aivojen nollausta parhaimmillaan.
Se on jännä, miten itselläkin tulee niitä aikoja kun juoksu takkuaa. Nyt olen taas pikkuhiljaa päässyt juoksemisen makuun (tässä välissä oli hiihtobuumi, mutta hiihtokelit ovat tänä talvena mitkä ovat….hmph). Haaveissa on vielä ne piiitkät liki parin tunnin lauantailenkit, kun saa vaan juosta musiikin mukaan ja samalla ihailla maisemia.
Hitsi vie, pitäisköhän sitä lähteä tästä iltalenkille? 🙂
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos paljon Maria kommentistasi! Kävitkö iltalenkillä?
Runner’s high on mahtava, ja oon samaa mieltä, että kuohari joskus kyllä päätyy ainakin samalle viivalle! Kuoharit ovat olleet vähän vähissä, koska tipaton jatkuu painonpudotustoiveiden takia. On niin paljon kevyempää juosta, kun on vähän kevyempi kuin itse olen nyt.
Mutta ihana kuulla, että muillakin on noita takkuisia juoksuaikoja! Tuntuu, että vastaantulijat vain lentävät vastaan 🙂 Munkin pitää nyt maratonin lähestyessä alkaa tehdä yksi pidempi lenkki viikossa. Odottelen vielä, että viimeisetkin jäät sulavat ja tulee vähän keväisempää. Pääsispä pian metsään juoksemaan!!
Ihania juoksulenkkejä sulle ja kaikkea hyvää viikonloppuusi!
Merituuli
Mä haluaisin myös saada fiiliksen juoksuun taas. Pitkä tauko ankeuttaa. Ja liuta tekosyitä.
peggy thomas
Minä en ole koskaan kokenut juoksun huumaa, nilkkojeni terveysongelmien vuoksi. Uiminen on kuitenkin korvannut sen, joka on melkein parempaa kuin se kuohuva 😀 Mukavaa alkavaa viikkoa.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Peggy kommentistasi, mukava, että kävit blogissani! Uiminen onkin hyvä, kokonaisvaltainen laji koko keholle ja varmasti siinäkin saavuttaa flow-tilan 🙂 Mahtavaa sunnuntaita!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Merituuli kommentistasi! Itsellä on ihan samaa, että mitä pidempi tauko, sitä vaikeampi on lähteä. Ja sitten kestää taas tovi, että pääsee siihen, että juokseminen tuntuu mukavalta. Aluksi se ei itselläni nimittäin tauon jälkeen aina ole kauhean kivaa.
Kokeile lähteä lyhemmillä lenkeillä liikkeelle, niin tein itsekin!
Toivottavasti juoksun ilo löytyy. Mukavaa sunnuntaita!