Juoksuhuumaa juoksukerhossa

Terveiset juoksukerhosta! Ei paljon haitannut pimeys tai pieni liukkauskaan, mahtavat treenit jälleen kerran.

Tammikuu meni sairastellessa, mutta jo muutaman juoksukerhon treenin perusteella pystyn sanomaan, että tämän kevään paras sijoitus on sijoitus itseeni, osallistuminen juoksukerhoon. Ehdottomasti kannatti maksaa 79 euroa siitä huvista, että saan juosta toukokuun alkuun kerran viikossa ryhmässä, joista 95 prosenttia oli itselleni ventovieraita. Juokseminen eroaa muusta harrastamastani liikunnasta sillä tapaa, että saan vain juosta, eikä minun tarvitse olla ohjauspuikoissa ja huolehtia muiden tekemisistä. Juoksu on se juttuni, jota tehdessä tavoitan välillä sen täydellisen flown, kun en ajattele mitään, juoksen vain.

Jostain syystä juokseva minä on pirteämpi minä. Ehkä se johtuu myös ulkoilmasta? Ja niin se menee, että kun minä voin hyvin, myös läheiseni voivat hyvin. Iloinen ja energisempi äiti, puoliso, sukulainen, ystävä ja työkaveri antaa enemmän kuin itseensä väsynyt ja ei niin energinen äiti, puoliso, sukulainen, ystävä ja työkaveri. Vaikka tiedän tämän juoksutreenien positiivisen vaikutuksen ulottuvan läheisiini ja oikeastaan jokaiseen, jonka kohtaan missä sitten koskaan kuljenkaan, juoksen lopulta vain itseäni varten. Haluan olla terveempi, paremmassa kunnossa, jaksaa juosta pidempään ja liikkua myös ulkona muutaman sisätiloissa ohjaamani viikkotunnin lisäksi.

juoksija
Olen myös kirjoittanut juoksusta ja toiminut juoksumallina. Kuva napattu aikoinaan Antti Vettenrannan kamerasta.

Olen aina ollut juoksija, jo pienestä pitäen, jolloin pingoin isäni ja veljeni kanssa pitkin Pirkkolan pururatoja. Olen vuosien aikana juossut niin Töölönlahtea ympäri kuin Keskuspuistoakin ees taas Kaivarin rannoista puhumattakaan. Mutta kun odotin kuopustani, lakkasin juoksemasta. Kun hän sitten syntyi, juoksijaminäni ei enää tahtonut käynnistyä. Jostain syystä lenkkareiden laittaminen jalkaan oli kerta kerralta tympeämpää. Yritin aina välillä käydä pyrähtämässä, mutta rutiiniksi lenkit eivät oikein koskaan muodostuneet. Välillä myös ohjasin niin paljon ryhmäliikuntaa, ettei juoksu vain mahtunut aikatauluihini. Sitten tuli ylikuntoa ja parin vuoden vähät unet pahimmillaan 10 kertaa yössä heräilevän lapsen takia. Juokse siinä sitten! Ei onnistunut, juoksu vain jäi.

Ja sitten kun aloin taas juosta enemmän, onnistuin alkuun hyvin, mutta ilmeisesti riittämättömän kehonhuollon takia sain riesakseni juoksijan polven. Juoksuni tyssäsivät lähes vuodeksi, ja toipumisen jälkeen lähteminen lenkille oli jälleen haastavaa. Läsnä oli iso pelko. Jo ensimmäisillä juoksuaskelilla mietin, kestääkö polveni vai uusiiko vaiva. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin alkaa luottaa siihen, että polvivaivat olivat historiaa ja keho toimii taas, kuten ennenkin.

Pari vuotta sitten sain juoksuuni virtaa, kun juoksin mukana Adidas Heimossa. Puolikas maraton aikaan 2 h 11 minuuttia oli ehdottomasti yksi mahtavimpia juoksukokemuksiani. Saavuin maaliin hymyillen ja mikä energia virtasi jokaisessa solussani! Olin aivan fiiliksissä ja halusin juosta lisää.

puolimaraton
Tämän juoksun jälkeen olin varma, että olen lenkillä suurin piirtein seuraavana päivänä. Toisin kävi.

Toisin kävi.

Puolikkaan jälkeen en juossut metriäkään ainakaan kahdeksaan kuukauteen. En ollut loukannut itseäni, juoksijan polvikin oli muisto vain, mutta en ottanut yhtäkään juoksuaskelta.

En osaa vieläkään sanoa, miksi. Enkä tiedä, tarvitseeko minun edes spekuloida. Jossitella ei ainakaan, sillä jokainen hetki voimme valita toisin ja tehdä erilailla kuin aiemmin.

Nytpä jaksan jälleen uskoa siihen, että meikäläinenkin alkaa onnistua juoksemisen jatkamisessa. Tiedän, että ilman juoksuryhmää ja sen osaavaa valmentajaa Tuukka Pursiaista en olisi käynyt tänä talvena vielä kertaakaan juoksemassa, enhän ole talvijuoksija (väärä uskomus, jonka voin toki kirjoittaa uusiksi). Sohvan vetovoima olisi varmasti tänäänkin ollut isompi kuin hinku juoksemaan, olenhan vielä comebackini alkuvaiheessa. Olen jopa alkanut harkita puolikkaan juoksemista toukokuussa tai kesäkuussa.

Tänään kipitimme Töölönlahden muutaman kerran ympäri ja teimme erilaisia harjoituksia. Juoksimme muun muassa reilun satasen neljä kertaa täysillä ryhmässä leikkimielisesti toisia ryhmiä vastaan kisaten. Vaikka lopuksi heikotti ja hengästytti niin, että sain lähes nojata polviini, niin parasta siinä oli olo, joka tuli itsensä ja sohvan voittamisesta. Hikoilu ja hengästyminen on todellakin etuoikeus eikä mikään itsestäänselvyys.

Mutta! Suosittelen lämpimästi osallistumista juoksukouluun tai juoksukerhoon, jos haluat palata juoksijaksi, alkaa juoksijaksi tai saada treenit uuteen nousuun. Jos haluat juosta monipuolisesti, erilaisten ihmisten seurassa ja säännöllisesti, saada motivaatiota ja pientä sosiaalista painettakin treeneihin, juoksujengi voi todellakin olla sinunkin juttusi. Ja niitähän on nykyään joka paikassa, ei muuta kuin googlaamaan siitä.

Reipasta alkanutta viikkoa sinulle!

 

 

5 comments

  1. […] nyt olen alkanut käydä jopa taas juoksemassa myös yksin, kiitos maanantaisen juoksuryhmäni tuoman innon ja kannustavan tuen. Päivätöideni puitteissa pääsin myös testaamaan […]

  2. ah, mutkin on vienyt juoksu mukanaan aivan totaalisesti! Helsinki Half Marathon tavoitteena kesäkuussa, oma tavoite on kyllä alle 3 tuntia.. Hurjan hyvä aika sulla ollut!

    1. Kiitos Pia Mari kommentista! Tuo HHF itseäkin kiinnostelee. Tykkäsin sen reitistä pari vuotta sitten, vaikka se on tainnut jo muuttua. Kiitos, mulla oli tavoitteena tuo parin tunnin kieppeillä ja lähelle mentiin. Tällä hetkellä eteneminen on hitaampaa, mutta harjoitukset siis vahvasti käynnissä :) Kivaa viikon jatkoa sulle ja hyviä treenejä!

  3. Kiitos tästä kirjoituksesta! Ajoitus ei olisi voinut olla parempi! Omat puolimaraton treenini tyssäsivät influenssaan. Nyt taudin jälkeen olen hölkötellyt 8km ja oli kamalaa! Motivaatio ja kunto kadoksissa. Eilen eräs kaverini puhui juoksukoulusta ja lähetti linkin ilmoittautumiseen. Taidan nyt heti käydä ilmoittautumassa.

    1. Moi Minna! Kiitos kommentistasi, mahtava kuulla :) Tiedän tunteen, itsekin olin kipeenä 26 päivää! Toivottavasti nyt olet jo kunnossa, sitkeitä tauteja ollut liikkeellä.
      Tsemppiä ja ennen kaikkea iloa juoksuun! Ei muuta kuin uuteen nousuun vain :)

Comments are closed.