Hyvä arki

Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä

Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä. Ensimmäinen askel on havahtua tilanteeseen ja miettiä, mitä itse edes haluaa.

Ensimmäinen harmaa hius paikallistettu! Kutsuin kaksi perheenjäsentä todistamaan tätä tapahtumaa, ja totta se on. Tuntui siltä, että tässä vääjäämättä mennään loppua kohti ja se sai taas ajattelemaan, onko elämässä mitään, mihin minun kannattaisi tarttua.

Eilen sunnuntaina, kun lapsi oli synttäreillä, koti siivottu ja itsellä hetki aikaa olla tekemättä mitään, kaiken järjestyksen keskellä oli aikaa ajatella ja kuunnella itseä. Yhtäkkiä tajusin, mikä elämässäni on viime aikoina jäänyt väliin: tavoitteet, unelmat ja haaveet. Ne, jotka ennen olivat kuin arjen polttoainetta ja suuri inspiroitumisen lähde, ne josta sain virtaa uskoa mahdottomiin ja toteuttaa itseäni täysillä.

Onhan itsellä toki maraton- ja nelikymppisenä elämäni kunnossa -proggikset, mutta tunsin piston omatunnossani. En ollut niillekään antanut kaikkea sitä, mitä olisin voinut antaa. Myös työhön liittyvät unelmat ovat nyt tavallaan jäähyllä, kun ajauduin freehommista päivätyöhön, jossa viihdyn kyllä. Tajusin kuitenkin, etten ollut hetkeen haaveillut mistään suuremmista kirjoitustöistä tai tuottajan hommista ja uudet omat kirjaprojektitkin tuntuivat yhtä kaukaisilta kuin vaikka matka maailman ympäri. Mihin oli jäänyt suuri unelmani: Finlandia-talossa puhuminen? Miksi lakkasin pitämästä viikonlopun mittaisia hyvinvointikursseja tai henkilökohtaisia valmennuksia? Teki mieli ravistella itseäni: herää pahvi, mitä sä nukut! Elämä menee ohi ja sä vain haahuilet ja tyydyt. Ja lisäksi sun hiuksetkin harmaantuu, etkä sä saa mitään aikaiseksi.

Missä vaiheessa unelmat jäivät?

Missä vaiheessa lakkasit unelmoimasta, kysyinkin itseltäni. Missä vaiheessa lakkasit haluamasta uusia kokemuksia, jatkoin tivaamista. Missä vaiheessa jäin laatikon sisään, kun olen aina ollut se tyyppi, joka menee ulos siitä, vaikka sitten ryminällä?

Kuulostelin sydäntäni ja annoin pääkopan puhua. Oli pakko myöntää, että se innostus ja energisyys olivat hieman päässeet katoamaan elämästäni. Tulkaa takaisin, halusin huutaa. Tarvitsen teitä!

Samalla huomasin sen, että vaikka viime kuukausina olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan, ei siitä monen vuoden heräilystä ja huonosti nukkumisesta noin vain päästä irti. Ehkä kuukausi sitten tajusin sen, että vihdoin alan olla energiatasoilta entiselläni. Ehkä väsymys oli haudannut osan unelmistani ja arki on ollut sitä, että tekee sen, mitä on tehtävä, eikä haaveile turhia. Nyt olin kuitenkin kerännyt riittävästi voimia. Haahuilun ja vain elämisen aika oli nyt ohi, haluan keskittyä jälleen siihen, mitä elämässä tahdon saavuttaa, päätin itsekseni. Miksi tyytyä vain siihen mitä on, kun voi saavuttaa niin paljon enemmän, tunteita, kokemuksia, asioita, hetkiä, mitä tahansa!

Tyytyväisyys on tärkeää 

On toki hyvä, että elää tyytyväisenä omassa arjessaan. Se on merkittävää ja tärkeää. Mutta kuitenkin sellainen kovan luokan unelmoija kun olen ollut, aina, niin nyt on ihan oikea hetki havahtua. Tyytyväisenä voi elää, vaikka onkin niitä unelmia. Ilman unelmia en olisi tehnyt yhtäkään kirjaa. Ilman unelmia en olisi aikanaan opiskellut liikunnanohjausta. Ilman haaveita ja tavoitteita en olisi alkanut koskaan kirjoittaa, mitä olen kuitenkin saanut tehdä työksi ja harrastukseksi pian 15 vuotta. Minä tarvitsen unelmia ja haluan, että minulla on unelmia, huomasin.

Tiedostin myös sen, etten halua olla nelikymppinen, joka nyt vain elelee ja tukka harmaantuu, eikä oikeastaan edes haaveile enää mistään. Herranjestas, ihminen parhaassa iässä, onhan nelkyt uus kakskyt vai miten se nyt meneekään. Oivalsin senkin, että selvittyäni elämäni suurimpien vastoinkäymisten dominoefektistä, olin selkeästi vähentänyt itsetutkiskelua. Itsetuntemuksen lisääntymisen myötä auennut uusi maailma oli jotenkin jymähtänyt paikalleen ja noh, väljähtynyt. Väljähtänyt ja minä, uuh, ihan mahdoton sanapari. Ainakin ennen.

Väljähtymisen alle lienee se hillitön elämänjanoni ja palonikin oli hautautunut. Sitten ymmärsin, että jos tähän malliin jatkan, asiat menevät hullummaksi. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että löydän itseni voivottelemasta mummelina sitä, mitä kaikkea jäi tekemättä. Vielä neljä vuotta sitten olin niin varma, ettei minusta tule koskaan sellaista tyyppiä.

Innostuminen ja energia tänne, kiitos

Vaikka tasapaksu arki on viime ajat ollut hyvät ja itselleni sopiva, niin nyt haluan sen Jempan takaisin, jolla on hulluja haaveita, kasapäin unelmia ja kymmenittäin tavoitteita. Haluan takaisin sen innon, jonka takia aamulla pongahdan ylös sängystä, koska edessä on taas yksi päivä, jona voi tapahtua mitä vain hienoa. Haluan taas olla se tyyppi, joka haaveilee vaikka sitten omasta veneestä, poliisin tai kukkakauppiaan ammatista, vielä yhdestä kirjasta, säännöllisistä ulkomaanmatkoista, innostuksesta, loppumattomasta energiasta, intohimosta ja palavasta rakkaudesta elämää kohtaan. Haluan olla oma itseni, se tyyppi, joka on täynnä virtaa ja intoa ja näkee ratkaisuja ja mahdollisuuksia, ei esteitä tai mahdollisia epäonnistumisia. Onneksi sentään saan nykyään yhä olla auttamassa muita kohti omia unelmia. Aika siistiä on katsoa esimerkiksi tyyppiä, joka on saanut ensimmäisen kustannussopimuksensa, voi sitä iloa!

Se, että ihmisellä on unelmia ja tavoitteita ei ole haihattelua tai elämistä tulevaisuudessa. Se on sitä, että kunnioittaa itseään niin paljon, ettei anna itsen vain haahuilla ja elellä ja hengitellä, ilman, että oikeasti elää. Täyteläisessä arjessa käytämme vain murto-osan siitä potentiaalista, mitä olisi käytettävissä.

Minä haluan taas saada aikaan mitä haluan ja ennen kaikkea haluan elää, enkä vain hengitellä tai raahustaa eteenpäin ilman tavoitteita ja kunnianhimoa.

Ihanaa alkavaa viikkoa, mitä vain voi tapahtua!

Lue myös:

Aina ei jaksa olla kiitollinen

Laihtumisen odottaminen ärsyttää + treenivinkki salille

Onnellisuus on ihana tunne

14 thoughts on “Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä

  1. Minäkin tulen viikonloppukurssille sitten, kun niitä on.
    Elämäni meni alaspäin, kun jäin eläkkeelle. Tarkoitus oli aivan toinen.
    Harmaisiin hapsiin tottuu niin, että niitä ei itse noteeraa enää ollenkaan.

    Olisipa kiva olla paikalla katsomassa, kun joku on saanut ensimmäisen kustannussopimuksensa!

    1. Kiitos Orvokki kommentistasi, tervetuloa :) Onneksi itse voi päättää minä tahansa päivänä, että tekee toisin kuin ennen, jos ei ole tyytyväinen.
      Ja harmaat hapset ovat trendikkäitä :) Mukavaa viikkoa!

  2. Mie tuun heti viikonloppukurssille kun taas semmoinen järjestetään 😍 se on yks miun unelmista!

  3. Kaikella on aikansa! Täällä yksi ”luomuharmaahapsi” unelmoi siitä Finlandia talon eturivin paikasta ;)
    Ihanaa viikkoa, toivottavasti se tuo tullessaan meille paljon mukavia juttuja♡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *