Kiitollinen terveydestä

Terveys ja hyvä vointi ovat asioita, josta olen viime vuosina ollut erityisen kiitollinen. Siis ihan päivittäin pyrin sen muistamaan enkä vasta sitten, kun jokin sairaus tai vaiva on iskenyt.

Viime viikolla alkanut flunssa ei ole vieläkään täysin hellittänyt otettaan ja kas niin alkoivat sekä juoksukoulu ja treeniryhmä ilman meikäläistä. Onneksi nyt vanhemmiten osaan kuunnella itseäni ja olotilojani eikä mieleeni tulisi enää urheilla kipeänä eikä edes puolikuntoisena. Ei, sillä siitä ei seuraa mitään hyvää eikä keho edes jaksa silloin toimia normaalisti. Asia, jota minun pitää vielä opetella on se, että lakkaan pitämästä itseäni töissä korvaamattomana. Jos olisin nimittäin pysynyt alkuviikon vielä sängyssä, olisin nyt jo ehkä täysin terve. Buuuu.

Fiilikseni eivät ole olleet kovin hehkeät ja olen saanut muistuttaa itseäni, jotta näkisin myös ne hyvät asiat arjessani. Olen pyrkinyt olemaan kiitollinen tässäkin hetkessä, vaikka olo ei ole kaksinen. Ja toki olen tietoinen siitä, että minulla on vain flunssa, joka hellittää ennemmin tai myöhemmin. Silti suunnitelmien muuttuminen, työjuttujen siirtäminen, vetämätön olo ja urheilemattomuus ovat nakertaneet hermojani pienen oravan lailla.

Kiitollisuuspäiväkirjaa pidän itsekin aika ajoin, vaikka useimmiten kirjoittamisen sijaan vain kiittelen vuolaasti ääneen tai hiljaa mielessäni. Kiitos siitä, että saan olla terve ja minulla on kaksi jalkaa, joilla juosta. Kiitos siitä, että meillä on astianpesukone. Kiitos, että lapseni nukkuu nyt yhtäkkiä yönsä hyvin omassa sängyssään. Kiitos, että minulla on ihania ystäviä. Kiitos kylpyhuoneen toimivasta suihkusta ja lattialämmityksestä! Olen muuten pitänyt myös tunnepäiväkirjaa, jonka aika voisi olla vaikka taas nyt.

Mutta eilen illalla ennen nukahtamista bongasin hauskan idean Marika Borgin blogista. Hän kehotti pitämään iltaisin kiitollisuuspäiväkirjaa siten, että kirjaa ylös niitä asioita, joita toivoo tapahtuvaksi seuraavana päivänä. Eilen illalla en jaksanut enää kammeta itseäni sängystä ylös hakemaan kynää ja paperia (kyllä, kirjan lukemisen sijaan olen taas sortunut näpelöimään kännykkää ennen nukahtamista), mutta ajattelin tästä illasta eteenpäin alkaa toteuttaa tätä ajatusta. Saa nähdä, milloin noita asioita sitten alkaa tapahtua, joita itselleni edellisenä iltana tilaan, jännityksellä odotan!

Ensimmäinen tilaus koskee terveyttä ja sitä, että pääsen mahdollisimman pian liikkumaan ja ohjaamaan jumppatuntejani, joilta nyt joudun olemaan yhä poissa.

Mitä sinä tilaat huomiselle?

xxx

Lähes aavemaiselta näytti aamulla Helsingin Hakaniemessä.