Leppymistahdit ovat erilaisia

Eilen oli todellinen laiska sunnuntai – tuntui, etten saanut mitään aikaiseksi. Sentään opin yhden asian: jos minä lepyn nopeasti, kaikki eivät välttämättä toimi niin. Mieltäni nimittäin vaivasi eräs ristiriita, joka ei vieläkään ollut täysin ratkennut. En kokenut itseni olevan väärässä tai oikeassa sen enempää kuin sen toisenkaan, mutta jokin tarkoitus tälläkin oli. Huomasin taas ymmärtäväni ihmissuhteista hieman enemmän: leppymistahdit ovat erilaisia.

Oivalsin myös sen, että itseni olisi hyvä olla selkeämpi sanoissani ja lakata olettamasta, sillä toinen saattaa pitää minun pikku juttuna pitämääni keissiä isompana. Sekin on ihan oikein, sillä kaikkihan me katsomme asioita näkökulmastamme.

siivousruokaa
Siivouspäivän siivousherkku. Mums.

Mutta vaikka itse on sitä sorttia, että haluaa selvittää ristiriidan heti, toinen ei todellakaan välttämättä elä samassa tahdissa. Silloin kannattaisi hyväksyä asia ja antaa toiselle se aika, minkä hän tarvitsee. Se on vain välillä kamalan vaikeaa, jos on kärsimätöntä tyyppiä, kuten itse välillä. Olen nykyään kovin huono sietämään ristiriitoja (jos ennen mökötinkin pitkävihaisena) ja haluaisin, että tilanteet ratkaistaan heti, mieluummin viime viikolla. Eli nytkin halusin siis, että se toinenkin tyyppi toimisi minun tahdissani, mikä on tietenkin väärä oletus. Vaikkei kyse nyt ollutkaan ristiriidasta parisuhteessa, tässä pätee sama neuvo,jonka olen saanut varmaan kymmeneltä terapeutilta heitä haastatellessani: jokainen leppyy ajallaan. Älä päsmäröi, vaan kunnioita toisen tahtia. Kun molemmat ovat valmiita, puhukaa sitten.

Hm, ehkä sitä onnistuu ensi kerralla, sopii ainakin toivoa! Tai oikeamminhan toivon, ettei ensi kertaa tule. Mutta tottahan se on, että näistäkin tilanteista on jotain hyötyä, vähintään sitä voi analysoida toimintaansa ja miettiä, miten kannattaisi tehdä ensi kerralla vastaavassa tilanteessa.

Konmaritus jatkuu.
Konmaritus jatkuu.

Mutta siitä aikaansaamisesta. Vaikka minusta tuntui, etten saanut mitään aikaiseksi, tuli sittenkin tehtyä monenlaista. Se johtui ehkä siitä, ettei istuminen paikallaan vain olemassa onnistunut ilman syvää huokailua. Välillä on niin helppoa olla sen ikävänkin tunteen kanssa, toisinaan se ei onnistu yhtään, vaan tuntuu suorastaan kidutukselta. Siksipä sunnuntain ratoksi siivosin kotimme ja huomasin, että Konmari-projektinikin etenee hienosti. Makuuhuoneen vaatekaappien yläkaapit kumisevat jo tyhjyyttään, vaikka joitain aarteita nekin pitävät yhä sisällään, kuten mummoni vanhan käsveskan.

mummon käsveska
Mummon käsveskasta en luovu. Taitaa olla ainakin viiskymppinen.

Kun kämppä sitten oli siivottu ja kello näytti vasta viittä, ensimmäistä kertaa neljään vuoteen (!!) otin ja lähdin paukuttamaan Bodycombatia. Pakko sanoa, että jos laji ei ihastuttanut minua aikanaan ohjaajakoulutuksessa ja lopulta jätin sen kokonaan, eilen se tuntui oikein hyvältä, jopa sellaiselta, että nyt saattaisin siitä innostua. Se voisi tehdä oikeasti hyvä tällaisen toimistorotan niskahartiaseudulle.

Mukavaa maanantaita!

P.s. forgive