Luulin olevani suursyömäri ja jännittäjä

Olen uskonut olevani jännittäjä, suursyömäri ja myöhästelijä. Onneksi olen ymmärtänyt sen, että kaikki tuo on ihan bullshittia, pelkkiä uskomuksia. Tiedätkö, mikä on uskomus? Ajattelen, että se on ajatus, joka on epätotta. Ja niitähän meillä ihmisillä riittää, ihan jo pelkästään itsestä. Miksihän lie ne muuten usein ovat negatiivisia.

Sä oot! Ja mä kans. Me kaikki!

Toki tiedostan senkin, että itseäni koskevat uskomukset ovat saattaneet olla joskus totta, mutta ihminen muuttuu. Se mitä olin kakskymppisenä, ei ole se minä, joka olen nyt. Kuten:

Olen jännittäjä.

No en ole, sillä olen tehnyt vuosikausia töitä, joissa olen saanut olla ihmisten edessä esimerkiksi ohjaamassa liikuntaa tai haastattelemassa. Se tyyppi, joka kasiluokalla luki kouluainetta ääni vavisten, kädet täristen ja pelkäsi pyörtyvänsä, sitä ei ole enää olemassa. Eikä se tyyppi muuten koskaan pyörtynyt. Sen sijaan sen tilalla on ihminen, joka on luennoinut kymmenpäisille yleisöille ja vetänyt kokonaisia viikonloppuretriittejä, yksin. Samainen tyyppi haaveilee Finlandia-talossa puhumisesta. Eli minä. Ja eräälle Kirsille on muuten paikka varattu eturivistä!

Miten tähän olen päässyt? Aloin tietoisesti nähdä itseni puhujana ja esiintyjänä, lakkasin ajattelemasta, tuntemasta ja näkemästä itseni jännittäjänä. Aloin ajatella, että missä sitten olenkaan puhumassa, harva yleisöstä odottaa, että mokaisipa toi, mokaisipa! Hankkiuduin varta vasten myös tilanteisiin, joissa jouduin kestämään epämukavaa tilannetta ja menemään kohti pelkojani. Vaikka aluksi heikotti, happi oli loppua ja pelkäsin mokaavani, tein silti.

Pikku hiljaa pahin jännitys on laantunut ja tilalle on tullut kevyt kuplinta. Toki välillä vähän siis jännittää vieläkin, mutta se on normaalia ja käsiteltävissä. Ja mikä parasta, jossain vaiheessa aloin huomata, että nautin luennoimisesta ja ihmisille puhumisesta. Se on yksi asia, jota en olisi itsestäni voinut kuvitella vaikka 20 vuotta sitten.

Olen suursyömäri.

En ole sitäkään. Olin suursyömäri silloin, kun ohjasin jumppaa 15-20 tuntia viikossa. Kun kuluttaa paljon, on myös syötävä paljon, sehän on selvä. Kerran töissä keskustelimme salaattiannosten koosta. Kollega kehui annostaan sopivaksi ja sanoi sitten, että hänelle se on ainakin ihan riittävä, mutta hänhän on pieniruokainen. Hm, pieniruokainen. Se sana jäi kaikumaan päähäni ja tajusin muutama päivä keskustelusta, että ihan hyvin minäkin voin olla pieniruokainen. Minun ei tarvitse nähdä itseäni enää suursyömärinä, kuten olin siihen asti nähnyt. Pieniruokainenkin voi syödä kaikkea, mutta vähän. Tämän uskomuksen päivittyminen on tehnyt hyvää myös elämänmuutosprojektilleni. Vaikka en ole vaa’alla käynytkään pariin kolmeen viikkoon, tunnen, kuinka housujen vyötärö vain löystyy löystymistään. On se ajatusten voima kyllä valtava.

Olen myöhästelijä.

En ole enää myöhässä, mutta en kovin ajoissakaan. Olen kuitenkin laittanut sisäisen myöhästelijäni kuriin, sillä se aiheutti niin paljon stressiä ja kärsimystä. Eikä pelkästään itselleni, vaan myös läheisilleni. Eräänä talviaamuna kuusivuotiaani totesi, että äidissä ei ole mitään muuta vikaa kuin aamut, jolloin sillä on kiire ja stressiä. Siihen loppui kiire.

Paitsi että olen alkanut olla järjestelmällisempi käytännön asioiden kanssa, olen ottanut asenteen, että olen ajoissa kaikkialla. Se toimii paremmin kuin se, että pelkään koko ajan myöhästyväni jostain, jolloin kuin suoraan manifestoin myöhästymistä maailmankaikkeudelta. Viimeksi matkalla uimakouluun jouduimme aivan hemmetilliseen ruuhkaan, jossa seisoimme 45 minuuttia. Sen sijaan, että olisin hokenut ajatusta myöhästymisestä, ihastelin kuusivuotiaalle tilannetta: onpa täällä kovasti autoja! Oi miten paljon liikennettä. Me ehdimme varmasti ajoissa paikalle!

Olimme riittävän ajoissa, mutta olisimme voineet olla vielä aikaisemmassakin.

Itsestään voi myös luoda uusia uskomuksia. Uskomuksia voi päivittää. Itse ajattelin valita työn alle seuraavat: olen maratoonari. Elän runsaudessa. Arkeni on täynnä aikaa ja terveyttä. Päiväni sisältävät runsaasti mukavia kokemuksia, hienoja kohtaamisia ja suoranaisia ihmeitä.

Onko muita maratoonareita, jotka elävät runsaudessa, joiden arki on täynnä aikaa ja terveyttä ja joiden päivät sisältävät runsaasti mukavia kokemuksia, hienoja kohtaamisia ja suoranaisia ihmeitä?

Mahtavaa päivää!

Jenny

6 comments

  1. Hih…Maltan tuskin odottaa😉. Voin allekirjoittaa melkein kaiken kirjoituksestasi,mutta myöhästelijää ei minusta saa mitenkään😄.
    Weightfulness muuten toimii! Pakkohan se oli kokeilla, kiitos vaan vinkistä.
    Nautitaan viikonlopusta♡

    1. Kiitos Kirsi! Mahtava kuulla, että olet testannut weightfulnessia! Mun pitää itsenikin palata niiden pätkien pariin taas.
      En mäkään enää myöhästele, mutta voisin vielä vähän olla aikaisemmassa. Säästyy tosiaan monelta turhalta stressiltä sillä :)
      Ihanaa viikonloppua sulle! Kukkaenergiaa <3

  2. Tiina Lääperi

    Paljon olen kuullut tarinoita ihmisistä, jotka ovat menneet päin pelkojaan voittaen niitä yksi kerrallaan. Rohkeushan ei ole sitä ettei pelota. Rohkeus on sitä, että vaikka pelottaa, niin puree hampat yhteen ja tekee sen jutun siitä huolimatta. Vääriä uskomuksia meillä on ja ne ovat este, sillä olemme sitä mitä ajattelemme. Valinnan mahdollisuus on joka päivä, voi kumpa sen osaisi käyttää oikein! Elämän myrskyyn joutuessa unohtaa niin helposti sen mikä on hyvää ja vajoaa vellomaan kurjuuttaan. Toki surun ja pettymyksen tunteet on hyvä käydä läpi, mutta niiden ei saisi antaa jäädä asumaan, sillä varmasti meille on tarjolla vielä paljon hyvää. Kumpa osaisi kääntää negatiiviset kokemukset voimavaraksi ja kuunnella mitä ne haluavat opettaa minulle. Olen paljon miettinyt sanaa Unelma, tehnyt unelmakartankin ja toivon, etteivät ne sammu, vaan jaksaisin kaikista kurjista kokemuksista huolimatta uskoa parempaan tulevaisuuteen. Elämä on heittänyt häränpyllyä. 29:n vuoden avioliiton kariutuminen on niin jäätävä kokemus, että vie aikaa eheytyä. Mutta..
    ”Sinulle joka uskot unelmiin toteutuviin, on miltei mikä tahansa mahdollista. Älä anna minkään viedä uskoasi, äläkä anna minkään tuhota unelmiasi. Käy rohkeasti niitä päin ja tulet kokemaan ihmeitä” Ihmeitä, niin sinulle, kuin minullekkin. Kiitän blogeistasi, jotka olen löytänyt.

    1. Kiitos Tiina kommentistasi!
      Kirjoitit tosi hienosti! Ja olen itsekin ollut myrskyssä vellomassa, joten tiedän, että sinne tosiaan on helppo vajota. Itse vellomiseen ja pahaan oloon kyllästyttyäni päätin haluta alkaa voida paremmin ja täällä sitä ollaan, kaikista kokemuksista kiitollisena. Pitkä tie on takana, mutta jokainen askel sen väärti.
      Anna ajan kulua! Tulet vielä huomaamaan, että osaat tehdä juuri niin kuin toivoit eli kääntää negatiiviset kokemukset voimavaraksi. Se ei tapahdu hetkessä, mutta se tapahtuu kyllä. Toki sekin vaatii vastuun ottamista omasta elämästä ja tunteista ja niihin tutustumista.
      Toivotan sinulle ihanaa viikonloppua!

  3. Kirjoititpa hyvin! Uudenlaista itseään ei aina tunnista ja sitten on se huijarisyndrooma. Aina ei uskalla luottaa itseensä ja taitoihinsa. Kehitys on huippukivaa! 💕 Tuija

    1. Kiitos Tuija! Huijarisyndrooma onkin kiinnostava, joskus pitää siitäkin kirjoittaa. Tunnistan sen myös itsessäni,esimerkiksi silloin, kun aloin vetää noita viikonloppukursseja. Välillä mietin, että apua, noi maksaa tästä, osaanko tosiaan tarpeeksi. Mutta hyvin meni.
      Nykyään pyrinkin useimmiten luottamaan myös itse osaamiseeni ja ammattitaitooni mutta tunnistan sen, mikä kaipaa harjoittelemista :)
      Kehitys ON huippukivaa! Mahtavaa viikonloppua!

Comments are closed.