Meditointia ja kirjahommia

Toista kirjaa pukkaa! Teksti on kasassa. Nyt keskityn sen editoimiseen ja myös meditoimiseen! Lapioitavaa riittää, mutta lopulta kirjan kirjoittaminen on ollut aika meditatiivinen projekti.

Viime päivinä olen pyrkinyt keskittymään läsnäoloon ja tekemiini asioihin ja huomaan, miten tässä hetkessä oleminen on koko ajan helpompaa. Minua ei enää useimmiten ärsytä esimerkiksi bussipysäkillä odottaminen, julkisilla matkustaminen, kaupan kassalla jonottaminen. Eikä edes tiskaaminen tai muu kotona puuhastelu. Useimmiten olen oppinut kääntämään nuo asiat kuin voitokseni, jos olen yksin, minullapa on hetki aikaa olla itseni kanssa. Ja mitä monotonisempaa tekeminen on, sitä helpompaa siihen on uppoutua ja samalla vain virrata eteenpäin, ilman, että edes ajattelen sen kummempia. Tai toki varmasti koko ajan jotain ajattelen, pyöriihän päässämme vuorokaudessa yli 60 000 ajatusta, mutta yhä useammin huomaan uppoutuvani niin, että ajatuksetkin vain tulevat ja menevät. Olen kirjoittanut tästä fiiliksestä aiemminkin ja aikaisemmin saavutin tuon tilan usein juostessani, mutta nykyään se tosiaan saattaa putkahtaa vaikka tiskatessa.

Olen myös ajatellut, että riippumatta siitä, mitä teen, en vain tee, vaan enemmänkin olen yhtä sen tekemisen kanssa. Asioiden tekeminen keskittyneesti tekee niistä meditatiivisia ja silloin olen sitä, mitä teen. Joka kerta en todellakaan pääse tällaiseen fiilikseen tai edes muista sitä, mutta kun tekemiseen saa tuollaisen olemisen yhteyden, se alkaa sujua, oli se sitten tiskaamista tai pyykkien ripustamista. Jos joskus ennen ajattelin, että tuollaisia hommia tehdessäni aikaa kuluu hukkaan, niin nykyään olen täysin eri mieltä! Yksikään sekunti ei ole hukkaan heitetty, koko ajan ei tarvitse saada aikaan ja suorittaa, oleminen ja vain paikallaan istuminenkin on ihan äärettömän tärkeää jaksamisemme kannalta. Ja kun niitä ei niin miellyttäviä arjen pakollisia pikku askareita alkaa kelata enemmän olemisen kuin tekemisen kannalta, niin ne muuttuvat enemmän siedettäviksi ja oikeastaan aika neutraaleiksi asioiksi. Ja miksipä edes valittaa, koska niitä kotihommiakin joutuu tekemään anyways.

Nykyisin tämä meditointini on siis enemmän sitä, että en suinkaan istu jalat ristissä silmät kiinni henkistymässä, vaan otan sille aikaa keskellä arjen tekemistä aina kun vain voin ja muistan. Eikä se hiljentyminen aina edes onnistu. Ihminen kun olen, niin välillä sitä vain haluan minäkin saavuttaa jotain heti, tässä ja nyt. Joskus sitä haluaa heti tuloksia ilman, että malttaisi tehdä mitään niiden eteen, saati sitten pysähtyä ja kuunnella itseä. Mutta meditaation vaikutukset alkavat näkyä, sitten kun ne alkavat näkyä! Sitä ei ole aina helppo hyväksyä.

Joskus myös saatoin kuvitella, että meditoimalla muuttuisin jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Bullshit. Vaikeuksia pukkaa arjessa yhä sekä itsen, muiden että tilanteiden aiheuttamana, mutta toki oma suhtautuminen asioihin muuttuu. Kaiken itsetutkiskelun myötä elämä muuttuu, oli kyse sitten meditoimisesta tai mistä muusta tahansa. Eikä tietoisuustaitojen harjoittaminen ole selän kääntämistä ongelmille. Asia on oikeasti enemmänkin päinvastoin, itsetutkiskelu on todellista käsien työntämistä multaan, ja pitää sisällään koko tunnekirjon hyvästä huonoon.

Minua naurattaa vielä ensimmäiset kokemukseni meditaatiosta. Olin taas tapani mukaan lukenut aiheesta usean kirjan ja kirjoitin myös teemasta ainakin Anna-lehteen. Kun itse osallistuin ohjattuun meditaatioon ensimmäisen kerran, siinä oli tekemistä. Olin tottunut duracell-pupuloimaan ja hetken paikallaan istuminen ja vain hengittäminen tuntui aluksi ihan järkyttävän vaikealta. Ajatukset tulivat ja menivät. Oho, sukassa on reikä! Jaa mitäs sieltä kaupasta tulee ostaakaan? Mitenhän selviän siitäkin työhommasta. Voikun saisi joskus nukkua. Myöhemmin kuitenkin opin sen, että voin joko tuomita tai hyväksyä ajatukseni. Valitseminen onkin yksi tietoisuustaitojen ytimistä.

Ensi viikon olen pyhittänyt kirjani editointipuuhille, vaikka arki se siinä rullaa editoinnin ohessa. Ilokseni olen saanut kasaan 253 000 ja risat merkkiä. Toki tekemistä vielä on, mutta ensi kuussa kutsuu paino. Olen saanut nauttia ihan mielettömästä kirjoittamisen flowsta ja toivon, että se tulee näkymään kirjan tekstissä ja koko opuksen energiassa.

Ja vaikka kirjan tekemisessä pääpaino on ollut myönteisellä kannalla, silti kaikenlaisia ajatuksia on risteillyt päässäni: Täähän on ihan paskaa. Mä oon ihan paska. Ostaakohan tätä kukaan muu kuin äiti. No ehkä tää sittenkin on ihan jees. Kyllä tästä joku jotain jeesiä voi saada arkeensa. Siis mitä, oonko mä kirjoittanut joskus noin viisaasti, ei voi olla totta. Kyllä tästä loistava tulee, kun vähän editoi ja muokkaa. Hih! Todellista luomisen tuskaa ja riemua.

Toivotan sinulle iloista viikonloppua!

Lapioitavaa riittää! Mutta kyllä se tästä.