Metsäterapiaa ja juoksuvyövinkki

Kun kiire ja erityisesti liikaa samassa junnaava ajatuskela alkavat painaa päälle, minä menen metsään. Se onnistuu kohtuullisen hyvin täällä Helsingissäkin. Merenrannan läheisyyteen hakeudun oikeastaan päivittäin, mutta välillä tulee pakottava tarve päästä pois autojen, ihmisten ja talojen luota. Se on se hetki, kun minä menen halimaan puita.

Ihanan pehmeä pururata.
Ihanan pehmeä pururata.

Tänään vietin Keskuspuistossa tunnin juosten. Vain minä, ajatukseni, muutama pikkulintu, pari vastaantulijaa, jotka kiersivät samaa lenkkiä päinvastaiseen suuntaan ja Pirkkolan ihanan pehmeä pururata, jota juoksin jo lapsena ympäri. Erittäin rentouttavaa, tuulesta huolimatta hikistä ja todella parantavaa. Metsäterapiaa ja liikuntaa samalla kerralla. En ottanut puhelimella aikaa, en pakottanut itseäni mihinkään tiettyyn vauhtiin, hölköttelin vain eteenpäin ja fiilistelin vehreyttä, vihreyttä ja pururadalle singahtavia pikkuisia sirkuttavia lintuja. En yhtään ihmettele, että metsä, metsäretket ja Forest Bathing on hitti Jenkeissä ja Japanissa. Ajatelkaa, miten onnekkaita me suomalaiset olemme, kun maamme on metsää täynnä. Ei tarvitse ajaa kuin 20 kilometriä pääkaupungista niin juuri mitään muuta ei näekään! Mutta niin se on usein se, mikä on meille tavallista ja tuttua, alkaa olla kaikessa ihmeellisyydessään itsestäänselvyys.

Juhannus ja paukkuvat deadlinet

Juhannus lähestyy ja kovin monta deadlinea on vielä ennen sitä. Yhden helpotuksen huokauksen sain tehdä tänään, kun kuulin, että neljäs, vielä vähän vaiheessa oleva eroon liittyviä ajatuksia ja tunteita käsittelevä kirjani menee taittoon vasta elokuussa ja minulle siunaantui sen tekemiseen yksi lisäkuukausi. Puolitoista vuotta olen aloittanut aamukahvin jälkeisen päiväni lataamalla kirjojeni Sisäisen timantin ja Sisäisen voiman Facebook-sivulle yhden ajatelman. Tänään totesin, että jos aina toistaa itseään ja samaa vanhaa, ei tule uusia lopputuloksia. Vaikka ajatelman jakamisesta on tullut jo rutiini minulle ja monille lukijoille, tähän käytäntöön on tulossa muutoksia. Kokeilen vaihteeksi sellaista, että jaan ajatuksen muutaman kerran viikossa täällä blogin puolella.

Lapsoseni.
Lapsoseni.

Niin ja se juoksuvyö! Eräänä päivänä ennen tiistaista synttäriäni istuin tyttärieni kanssa ruokapöydässä ja he kysyivät, mitä toivoisin synttärilahjaksi. Olin juuri sinä aamuna käynyt hiplaamassa juoksuvöitä urheiluliikkeessä, sillä useinhan juoksen päiväkodilta kotiin ja matkassa on mukana bussilippu, avaimet ja kännykkä ja se on inhottavaa, kun ne hölskyvät tuulitakin taskussa. Vielä inhottavampaa on juosta ne tungettuna juoksurintsikoihin tai pitää niitä kädessä. No, sanoin sitten, että tarvitsen juoksuvyön, koska minulla ei ole sellaista hetkeen ole ollut. Siitä meni puolisen tuntia, kun sain pyytämättä ja yllättäen Instagramissa yhteydenoton kotimaiselta firmalta, joka kysyi haluanko testata heidän Flipbelt-juoksuvyötään. Näin nopeasti maailmankaikkeus vastasi juoksuvyöpyyntööni ja vastasin heille, että kyllä kiitos totta hemmetissä haluan. Nyt olen tehnyt useammankin lenkin tuon lantiolle pujotettavan vyön kanssa ja pakko sanoa, että se toimii paremmin kuin mikään käyttämäni vyö koskaan aiemmin. Vyö ei paina, se ei kiristä eikä sen olemassaoloa ei edes huomaa. Tavarat eikä myöskään vyö hölsky, vaan se pysyy mukana tiiviisti kehoa vasten.

Tässä vyö (saatu) erään kesäisen juoksulenkin jälkeen. Tänään oli vähän toinen keli, lapissa oli jopa satanut lunta!
Tässä vyö (saatu) erään kesäisen juoksulenkin jälkeen. Tänään oli vähän toinen keli, lapissa oli jopa satanut lunta!

Tuo vyö ei muuten ollut ainoa asia, joka toteutui noin nopeasti. Mietin myöskin ennen synttäreitäni, että olisipa kiva mennä leffaan pitkästä aikaa, niin siskoni oli jättänyt autoamme lainatessaan autoon kaksi leffalippua. Ensi yöksi pyydän katkeamattomia yöunia, saa nähdä kuinka käy!

Muistakaamme, että torstai on toivoa täynnä! Milloin sinä olit viimeksi metsässä?