Hyvä arki

Miksi elämä tuntuu tahmaiselta, vaikka kaikki on hyvin?

Mikä on se, mitä olen yrittänyt viime viikkoina hallita? Miksi elämä tuntuu tahmaiselta, vaikka kaikki on hyvin? Mikä on se alitajuinen pelko, josta en saa otetta, mutta joka tuntuu olevan tuolla jossain vain vähän näkökenttäni ulkopuolella?

Tunnen, että se tunne estää minua olemasta täysin onnellinen ja iloitsemasta asioista täysillä. Se estää minua myös tekemästä asioita ja jarruttaa olemistani. Mitä pelkään, miksi en uskalla heittäytyä täysillä sisäiseen rauhaan ja luottaa, että kaikki järjestyy ja kaikki on hyvin jo nyt? Mikä minua huolestuttaa ja miksi? Haluaisin todella saada sen selville, mutta jotenkin en nyt saa tuntemuksistani otetta.

Tällaisia keloja olen pohtinut itseni kanssa viime aikoina. Jokin jarruttaa fiiliksiäni ja estää minua tuntemasta sellaista syvää, rauhallista onnea, sellaista kuin vaikka vuosi sitten, kun suuri osa arkeni asioista ei edes ollut näin selkeää kuin juuri nyt. Jokin hermostuttaa minua, vaikka tiedän, että se on turhaa.

Tiedän, että pelko on vain käsijarruna ja hidastamassa asioita. Tiedän, ettei maailmasta ole koskaan takeita, mitä tahansa voi sattua milloin tahansa. Tiedän myös sen, että pelon kautta eläminen on kovin rasittavaa, se syö iloa arjesta. Tiedän, että kaikista parasta olisi vain nähdä ne pienet hyvät asiat ja uskoa niihin, nähdä niiden merkitys ja elää niiden kautta. Tiedän, että järkevää on se, että luottaa esimerkiksi siihen, etteivät raha tai työt lopu maailmasta. Tiedän, miten turhaa on murehtia ja olla huolissaan.

Tiedän, että kannattaa tiedostaa se, että oli miten oli, se lienee parasta juuri nyt, mitä itselle voi tapahtua. Ymmärtää, että töitä on, ja niitä on vielä pitkään. Pitäisi pystyä elämään päivä kerrallaan, viikko kerrallaan, eikä sukeltaa koko ajan sinne vuoden, kahden tai kolmen päähän ja miettiä, että mitähän siellä. Koska siitä ei ole tietoa enkä edes sitä tietoa tarvitse juuri nyt, vaikka selkeästi osa minusta haluaisi jonkunlaisen kartan loppuelämäkseni, että Jenny, sä oot kohta jo nelkyt, että nyt sun pitää kulkea tästä.

Eilen, kun kävelin töistä kotiin, mietin, miten olen ennen toiminut vastaavissa fiiliksissä, kun joku tunne, jota en halua kokea, nakertaa minua sisältä. Muistin, ettei senkään negatiivisen tunteen, mikä se sitten onkaan, tarvitse olla poissa minusta. Minun ei tarvitse väkisin yrittää päästä eroon kokemistani negatiivisista fiiliksistä ja ravistella niitä yltäni. Niiden olemassaoloa ei tarvitse kieltää, vaan nekin voi hyväksyä.

Mielikuvissani nostin kädet ilmaan ja totesin, että hyvä on, tervetuloa. Ehkä se toimii parhaiten, etten yritäkään tukahduttaa sinua ja olla kuin sinua ei olisikaan. Minusta tuntuu nyt tältä, enkä tiedä miksi, mutta ehkä se, että annan myös varjopuolen löytyä itsestäni, auttaa sinua häipymään tai ainakin pitämään vähemmän meteliä itsestään.

Näin on nyt. Elämä on tällaista. Tätä elämä on. Kaikenlaisia tunteita. Voinhan itse piirtää itselleni jonkinlaisen kartan ja tehdä suunnitelman, jos se on se, mikä itseäni auttaa.

Välillä tuntuu siltä, että herranjestas, kohta on jo 40 vuotta hurahtanut ohi, enkä ole saanut mitään aikaan. Ihan totta sekään tunne ei ole, sillä onhan tässä tullut tehtyä ja koettua, ja ”saatu aikaan”. Ehkä nämäkin fiilikset vain liittyvät ikään, tuohon lähestyvään suureen lukemaan. Jatkan niidenkin tunteiden toivottamista tervetulleeksi omaan elämääni, mutta en anna niille liikaa jalansijaa. Kaikki mahtuvat, niin ilo ja suru, pelko kuin rakkauskin, sen onneksi tiedän, aina kun vain muistan.

Näin on nyt, huomenna taas toisin. Kepeää keskiviikkoa, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi! Mitä vain hyvää voi tänäänkin tapahtua. Luotetaan siihen.

 

 

4 thoughts on “Miksi elämä tuntuu tahmaiselta, vaikka kaikki on hyvin?

  1. Kuullostaa kovin tutulle. Olen 40v ja joku ikäkriisi tässä taitaa olla. Mietin paljon miksi toimin kuten toimin, lapsuuden mallit tulevat esille. Olen huomannut, että pelko vaikuttaa paljon toimintaani ja todella hyvin ppistaa ilon ja rentouden. Olen alkanut miettimään ammattiani, onko se enää sitä mitä haluan ? Onko se enää sellaista mihin aikoinaa halusin vai kenties muuttunut liikaa? Vai olenko minä muuttunut ? Vai olenko vain laiska :D . Ei kait se auta kun jatkaa elämää ja uskoa, että se varjo väistyy. Välillä onnistuin jo tosi hyvin, mutta nyt se taas meinaa kiusata. Onneksi on liikunta! Keskiviikkona juoksin 5km. Se oli ensimmäinen lenkki joka tuntui helpolle. Olen aloittanut juoksun muutaman kerran,mutta silti tämä nopea kunnon nousu ihmetyttää. Olen niin kiitollinen tuosta lenkistä, sain 40min tuntea miltä tuntuu juosta kun mihinkään ei satu ja se on helppoa. Eilen ja tänään sitten kärvistellään selän kanssa. Ikä ja krempat <3

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi ja onnea juoksusta! Hieno juttu!
      Mä uskon, että monella nämä kaikenlaiset pohdinnat ovat ikäsidonnaisiakin. Sitä alkaa miettiä elämän tarkoitusta ja merkitystä ja asioita, joita tähän asti on tehnyt. Itsellä pyörivät nuo työkelat jatkuvasti päässä kans! Eli todella tutulta kuulostaa :)
      Ja ollaanhan me ihan eri tyyppejä kuin kakskytvuotiaina! Mutta onneksi on liikunta. Se on hyvä tapa nollata ajatuksia ja purkaa epätoivoa ja pelkoakin.
      Ihanaa päivää sulle! Kaikkea parasta!

  2. Hei Jenny,

    Tekstisi herätti minussa tuttuutta siitä mikä omassa elämässä on läsnä nyt. Kun olen tunteen äärellä pysähtynyt niin olenkin tunnistanut että minun elämän vuodenajat menee niin että keväisin pysähdyn aina miettimään. Jään itselleni kiinni siitä että kevät on niin toiveikas ja minun ajatukset ikäänkuin kiinni talvessa. Sellaisen painon alla, ajatusvirta ei vie kuten toivoisin ja haluaisin sekä tuntuu että enemmän kohtaa niitä ei niin toivuttuja tunteita. Ja mitä enemmän yritän uida vastavirtaan sen enemmän ajatukset vastustaa. Kun taas päästän irti, hyväksyn nämäkin tunteet niin jatkan virran mukana luottavaisesti. Ja yksi vaikeus minulle on juuri hyväksyä tämä tunne, kaikki on hyvin miksen vaan osaa nyt olla täysin läsnä, nauttia ja luottaa.
    Kiitos siis taas kerran loistavasta tekstistä :)

    1. Kiitos Kiti! Täällä nyökyttelin, kun luin kommenttiasi! JUURI noin itsekin olen huomannut homman kulkevan. Jos vastustaa, uppoaa suohon. kun päästää irti, on paljon parempi olla ja justiinsa kulkee virran mukana.
      Itse ajattelen, että näitäkin tunteita tarvitaan ja ne opettavat itsestämme meille uutta tai muistuttavat jostain, joka on vain jäänyt ajattelematta. Koska tiedämmehän, että se syvä rauhakin on mahdollista!
      Ihanaa eloa sinulle <3 Kaikkea hyvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *