Miksi haluat miellyttää?

Miksi haluat miellyttää? Se on kysymys, joka kannattaa esittää itselleen tietyin väliajoin. Itse kysyin sen kysymyksen itseltäni eilen, kun olin tavannut ystävääni. Olen pitänyt itseäni vahvana ihmisenä. Silti olen halunnut takertua miellyttämään muutamaa tyyppiä, joiden miellyttäminen minuna on mahdotonta.

Vastaisku ankeudelle

Eilen kun vaihdoin ystäväni kanssa kuulumisia, puhe kääntyi lopulta ihmiseen, jonka molemmat tunnemme. Kun kaverini sitten kertoi, miten töykeästi ja epäkohteliaasti tuo ihminen häntä kohtaan usein käyttäytyy, katselin häntä silmät suurina. Olin nimittäin kuvitellut, että olen ainoa, jolle tämä tyyppi on sellainen, ei esimerkiksi tervehdi tai sitten tiuskii, kun pitäisi tervehtiä. En jotenkin ollut edes ajatellut, että myös joku muu saa osakseen vastaavaa, olin kai pitänyt itseäni niin ainutlaatuisena!

Teet mitä vain, se on aina väärin

En edes ole tämän ihmisen kanssa juurikaan tekemisissä, mutta jostain syystä hän oli viime aikoina pyörinyt välillä mielessäni. Olin kuluttanut varmasti kymmeniä minuutteja miettien, miksi ihminen on itselleni sellainen kuin on, kun tiedän hänen osaavan olla myös vallan mukava ja aurinkoinen tietyille tyypeille.

Olin jopa miettinyt sitä, olinko itse tehnyt jotain väärin tai ollut hänelle epäystävällinen. Aivan turhaan. Ihan yhtä turhaan olin myös aikanaan tehnyt palveluksia hänelle ja ollut extraystävällinen. Tajusin sitten, että vaikka seisoisin päälläni, tyyppi ei muuttuisi minua kohtaan. Ihan turhaan olin yrittänyt miellyttää henkilöä, josta en oikeastaan kovin paljon edes pitänyt.

Samassa mieleeni tuli toinen henkilö, joka sulki minut ulos huomionsa piiristä siksi, että olimme olleet eräässä asiassa eri mieltä. Myös häntä kohtaan en ollut ollut oma itseni, vaan olin selitellyt ja vähätellyt itseäni ja nostanut toista mielipiteineen jotenkin korkeammalle. Kun tapasimme, se olin minä, joka pyytelin anteeksi. Jos jonkun olisi pitänyt pyytää anteeksi, niin ei kummankaan tai sitten molempien. Nyt vähän rotia siihen hommaan!

Vastaisku ankeudelle

Nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin olet

Illalla oli sitten hyvää aikaa miettiä, miksi nimenomaan näiden kahden henkilön huomio oli itselleni niin tärkeää, kun tulen ystävä- ja tuttavapiirissäni nähdyksi ja kuulluksi ilman, että joudun huomiota kalastelemaan millään tavalla, tekemisillä tai sanomisilla. Nähdyksi ja kuulluksi tulen useimpien kanssa olemalla oma itseni, sellainen kuin olen. Päätin, että jos en sellaisena kelpaa, niin en haluakaan kelvata. Kumpikaan näistä tyypeistä ei sitä paitsi koskaan ole ollut mikään sydänystäväni, vaan enemmänkin hyvän päivän tuttu.

Oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni, kun eilinen treffiseurani totesi, että hän on paitsi turhan tavaran lisäksi hankkiutunut eroon myös turhista ihmissuhteista, jotka vain kuluttavat ja vievät energiaa. Niinpä. Itsekin taas tajusin, että se on ihan okei ja sallittua. Miksi edes yrittää ylläpitää ihmissuhdetta, jota ei ole edes olemassakaan. Miksi yrittää miellyttää ihmistä, jolla lopulta ei ole omassa arjessa suurta roolia. Miksi kuluttaa enää sekuntiakaan energiaa ihmiseen, jolle itsekin on samantekevä.

Ehkä se miellyttämisen halu ja huomion hakeminen johtui siitäkin, että koen, että aikuisena ihmisenä toisten ihmisten kanssa on tultava toimeen, jos sattuu vaikka työkuvioissa törmäämään. Tervehtiminen nyt kuuluu käytöstapoihin samoin kuin se, ettei sattumalta törmätessä huokaile ja pyörittele silmiään ja osoita pelkillä eleillään, mitä toisesta ajattelee. En usko, että toinen on silloin sitä paitsi kovin sinut itsensä kanssa, jos pitää purkautua toiselle tuolla tavoin. Ja jos toinen ei kykene ystävälliseen kanssakäymiseen, siitä on turha syyttää itseään.

Oikeasti maailma on pieni eikä koskaan voi tietää, missä tilanteessa toisen kanssa joutuu taas tekemisiin! Olen myös itse tehnyt virheitä ja huomannut tämän aikanaan kantapään kautta, kröhöm.

Vastaisku ankeudelle

Kukaan ei voi miellyttää kaikkia, ei koskaan!

Niin se vain on, vaikka tekisimme mitä, emme voi miellyttää kaikkia. Viime viikolla kirjoitin ystävyydestä ja siitä, kuinka elämäntilanteet erottavat ja yhdistävät. Jos pystyy antamaan ystävälleen vapauden lähteä, pystyy siihen kyllä myös puolituttujen kanssa, joilla ei ole mitään sen suurempaa merkitystä.

Kenenkään ei pitäisi antaa itsensä olla toiselle kynnysmatto, sillä maailma on ihmisiä pullollaan. Kenenkään omanarvontunnon ei pidä rakentua toisten ihmisten arvostuksen ja huomion kautta, vaikka toki toisen arvostus ja huomio hivelee paikoin myös itsetuntoa ja saa ihmisen voimaan jopa paremmin. Tässä saan itsekin kääntyä sisäänpäin ja muistuttaa itseäni, että välillä on hyvä kysyä itseltään, miksi haluat miellyttää?

Itse kaipaan ihmissuhteilta rehellisyyttä. Pyrin myös siihen itse, vaikka toki kaikki me teemme välillä virheitä. Arvostan myös suoria sanoja mieluummin kuin sitä, että suljetaan ulkopuolella tai muuten käyttäydytään kusipäisesti. Olen huomannut, että joskus on hyvä pysytellä poissa toisen tieltä, jos siitä ei seuraa kuin harmia tai jopa pahaa mieltä.

Olenko ainoa vai onko sinulla kokemus jaettavaksi?

Kepeää keskiviikkoa! P.s. Lue myös tämä:

Parisuhde on tiimi

Vastaisku ankeudelle

20 comments

  1. Onhan nämä tuttuja ajatuksia, varmasti jokainen kokenut. Itsekin tehnyt tuon päätöksen, että voin karsia ihmissuhteitakin, mutta silti ajoittain huomaan käyttäytyväni toisen mieliksi jollain tapaa. Sellainen kai liittyy toisinaan meidän perusluonteeseen ja joskus siihen ikäänkuin ”sortuu”.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Outi Karita kommentistasi. Niinhän se taitaa olla, että siihen sortuu myös huomaamattaan. Ja toki on hyvä tehdä myös omat rajat selväksi ystävällisyyden ja liian miellyttämisen kanssa. Mukavaa viikonloppua!

  2. Voimaantunut

    Täällä yksi lisää :) olenkin saanut paljon tilanteita joissa harjoitella omia rajoja ja miellyttämisen pois jättämistä. Pahin näistä oli puolisoni sukulaisen minuun kohdistunut ahdistelu. En aluksi uskaltanut kertoa asiasta miehelleni, ettei nyt vaan kellekkään tule paha mieli ja mene välit lopullisesti! Ahdistelija ei kuitenkaan osannut käskyistäni huolimatta pitää näppejään kurissa ja lopulta minultakin tuli raja vastaan, vaikka turhan pitkälle annoin sen venyä. Välit meni poikki, mutta toisaalta eivät ne koskaan niin hyvät olleetkaan. Yllättävintä oli silti, että ahdistelijan vaimo hyökkäsi minua vastaan ja on osalle sukulaisista kertonut omaa totuuttaan asiasta. Aluksi tilanne harmitti ja ahdisti kunnes tajusin etten oikeasti edes kaipaa heitä elämääni. Lapsia olisi kiva joskus nähdä, mutta vapautin viimein itseni syyllisyyden taakasta ja pyysin ihan itseltäni anteeksi etten heti napakasti pitänyt huolta rajoistani. Jatkossa on turha tulla kenenkään kourimaan!

    1. Kiitos Voimaantunut kommentistasi! Monenlaisiin tilanteisiin sitä ihminen näyttää joutuvan, mutta onneksi olit rohkea ja vedit rajasi! Sinähän et tehnyt mitään väärin, joten syyllisyyttä on turha potea. Se onkin muuten toinen asia, josta irrottautumista minun ja monen muun kannattaisi harjoitella :) Mukavaa päivää ja kaikkea hyvää elämääsi!

  3. Et todellakaan ole yksin. Paljon samoja ajatuksia on pyörinyt minunkin päässäni viime aikoina. Eräs tällainen ihminen omassa elämässäni on tätini, jolla on aina jotain huomautettavaa kun näemme. Toisaalta näemme niin harvoin että eipä tuolla ole niin kovin suurta merkitystä.
    Olen myös huomannut että moni tällainen tyyppi pitää itseään erittäin hyvänä ystävänäni ja kokee että he tuntevat minut tosi hyvin. Heidän yrityksensä muuttaa minua ovat vain ”hyviä neuvoja”.

    1. Kiitos Anzi kommentistasi! Mahtavaa, että olet osannut jättää tätisi kommentit omaan arvoonsa tai olla välittämättä niistä enää sen enempää. Niin se menee, että tuollaisen ihmisen kanssa kovin mielellään edes tapaa, jos kommunikointi on pelkkää huomauttelemista. Harmillista sekin, kun joku toinen yrittää muuttaa jotain muuta kuin itseään, koska se ei tule koskaan onnistumaan.
      Toivotan sinulle mukavaa viikkoa!

  4. Kiitos Jenny taas hyvästä ja osuvasta tekstistä!
    Muutamakin kommentti käsittelee sukulaisuutta. Haluan kertoa oman tarinani… Minulle oma äiti on ollut pitkään ihminen, joka on syönyt energiani ja uskoni itseeni. Kyläilyn tai puhelun jälkeen oma fiilikseni saattoi olla pohjamudissa; riippuen äidin senhetkisistä fiiliksistä. Jos olin kertonut jotain suunnitelmistani tai tekemisistäni, pelkkä äitini puheen sävy saattai latistaa minut. Siltikin vuosi toisen jälkeen pidin yhteyttä… velvollisuudesta. Kunnes viime syksynä tuli mittani täyteen ja normaalia ilkeämmän vierailu kerran jälkeen sain sanottua, että ”minun on nyt pakko pitää taukoa tapaamisissa, olen vihainen ja loukattu.” Olin niin ylpeä että uskalsin kerrankin sanoa sen miltä minusta tuntuu. Pian vietän 1vee vuosipäivää ilman yhteydenpitoa äitiini. Mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut? Pääsin opiskelemaan AMK:n (sinne minne minun ei nuorena millään tavalla kannustettu, tai edes uskottu että voisin pärjätä), olen oppinut luomaan terveita rajoja myös muihin ihmissuhteisiin; jos minusta tuntuu joku asia pahalta, minun ei tarvitse suostua siihen. Olen oppinut nauttimaan elämästä, rakentamaan unelmia ja mikä tärkeintä toteuttamaan niitä. Minusta korkea aika 42-vuotiaalle ;)
    Tällä kaikella halusin kertoa, että verisukulaisuus ei oikeuta sinua voimaan koko elämääsi pahoin. Irtautuminen ei todellakaan ole mikään helppo juttu etenkään kun olemme kilttejä, empaattisia ja toiset huomioivia. Mutta uskokaa, maailmassa on paljon heitä, joita kohtaan voimme olla kaikkea edellämainittuja… ilman että itse voimme pahoin.
    Lempeästi itsekästä syksyä kaikille <3

    1. Kiitos Niina kommentistasi! Rohkeaa, mutta joskus etäisyys todella on ainoa keino elää elämäänsä itselleen. Irtautuminen ei varmastikaan ole helppo juttu, mutta joskus varmasti toimiva ratkaisu. Eikä sitä tiedä, vaikka toinen osaisi sillä aikaa katsoa peiliin ja ymmärtäisi, mistä asia johtuu. Ihanaa, että olet ottanut elämäsi omaan haltuun ja alkanut nauttia arjestasi! Kaikkea hyvää sinulle <3

  5. Et todellakaan ole yksin, täällä on ainakin yksi joka jakaa nämä ajatuksesi ihan täysin. Tosin minun kohdallani kyseessä veljeni ja hänen perheensä, joten tietynlainen vastuu ja velvollisuus on tässä vielä lisänä…

    1. Kiitos Krisse kommentistasi! Sinulla on sitten aika sama tilanne kuin ylle kommentoineella Siirullakin. Hankalampi juttu, kun kyse on läheisestä perheenjäsenestä. Toivon, että sinun tilanteesi selkeytyy jollain tapaa! Mukavaa päivää <3

  6. Onhan meitä muitakin! Ja itse sorrun ihan liian monessa ihmissuhteessani tuohon, miksihän sitä ei voi uskoa, että riittäisi omana itsenään? Tai ettei sekään oikeastaan ole huono asia, jollei sellaisenaan kelpaa?

    1. Kiitos Memmu kommentistasi! Pakko sanoa, että tuo sinun kirjoittamasi viimeinen lause kolahti ihan täysillä! Olet niin oikeassa.
      Uskon, että tässäkin asiassa on hyvä, kun sen tiedostaa ja tunnustaa itselleen. Vasta sitten on mahdollista toimia toisin.
      Kivaa päivää sinulle!

  7. Et suinkaan ole ainoa. Tarinasi olisi voinut olla minun kertoma, sillä erotuksella, että minun versiossani kyseessä ei ole tuttava vaan oma sisko. Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia, sitä en tiedä. Hankalaa on kun kyse on perheenjäsenestä.

    1. Kiitos Siiru kommentistasi! Tuo onkin hieman pulmallisempi tilanne, kun kyseessä on oma läheinen sukulainen tai perheenjäsen tuttavan sijaan. Asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi, vaikka se saattaisi auttaa. Kuitenkin omasta kokemuksestani olen huomannut, että lopulta siihen miellyttämiseenkin kyllästyy. Kai sitä jotenkin luovuttaa ja antaa olla! Toivotan sinulle voimaa tilanteeseen ja kaunista päivän jatkoa. Tuossa Memmun kommentissa oli muuten lause, joka kolahti itseeni: ettei sekään ole huono asia, jollei sellaisena kelpaa. Se pitäisi omaksua jotenkin!

      1. Siiru: Minulla ollut sama tilanne mutta lähisukulainen. Ensiksi: Arvosta itseäsi, hyväksy ettet voi edes läheistä miellyttää. Luovuta yrittäminen. Rakasta itseäsi. Osoita arvostusta mutta yritä pitää mahdollisimman kevyellä tasolla puheet. Osoita kuitenkin kunnioitusta toista ihmistä ja sen kommentteja kohtaan. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä asioista mutta sinun ei myöskään tarvitse näyttää sitä että olet erimieltä. Tai voit lieventää mielipiteitäsi ja ottaa toista huomioon niissä. Esim. Ajattelen tuosta vähän eritavalla mutta ymmärrän kyllä jos ajatuksesi ovat toisenlaiset… Tsemppiä<3

        1. Jenny ja Kaisa,
          Tuo on kyllä totta, että loputtomaan toisen miellyttämiseen kyllästyy. Ja ehkä on vähän surullistakin, että tavallaan turtuu siihen, että vaikka kuinka kohtelet toista hyvin ja arvostavasti, saat itse joka kerta kuralastin niskaan: aina toinen kääntää sanomisesi ja tekemisesi päälaelleen, vaikka todellisuudessa tarkoittaisit vilpittömästi hyvää. Mutta vähitellen tästä pyristellään irti ja opetellaan hyväksymään se, ettei se tosiaan ole huono asia, jollei tällaisena kelpaa toiselle. Pääasia on, että on itselleen rehellinen ja tuntee sisimmässään toimivansa oikein.
          Kiitos teille! <3

          1. Jenny Belitz-Henriksson

            Juuri noin, Siiru! Kaikkea hyvää sinulle <3

        2. Jenny Belitz-Henriksson

          Kiitos Kaisa kommentistasi! Tottahan on, ettei itsen tarvitse alentua toisen tasolle. Kunpa sitä ei ottaisi niin henkilökohtaisesti toisen ihmisen tunnetiloja ja käyttäytymistä. Onneksi sitäkin voi harjoitella! Kaunista viikonloppua :)

          1. Kiitos, samoin kaikille hyvät viikonloput!<3

Comments are closed.