Muutos on matka, jolle pitää itse haluta lähteä

Haluatko muuttaa itsessäsi jotain? Kun ihminen haluaa muutosta, hän haluaa usein asioiden tapahtuvan heti. Itsen muuttaminen on kuitenkin pitkä tie, joka tapahtuu niin, ettei sitä lopulta edes huomaa. Muutos on matka, jolle pitää itse haluta lähteä.

xxxxx
Olen oppinut näkemään elämän kauneuden.

Kun aloin kirjoittaa blogia, kirjoitin oikeastaan siksi, että minun oli helpointa käsitellä asioita kirjoittamalla. Siinä vaiheessa olin vielä aika romuna, takana oli  useampi iso elämänmuutos, pitkä hankala vaihe, oikeastaan toinen toisiinsa liittyviä kriisejä, huonovointisuutta ja olin ihan pihalla ja aivan hukassa.

Oloani ei suinkaan parantanut se, että kun sain kuopukseni, pian kuusi, hän nukkui huonosti ja heräili paljon. Olin juuri alkanut saada kaikkien vastoinkäymisten jälkeen värejä takaisin elämääni, kun nukkumattomuus ja jatkuva heräily oli viedä ne taas.

Alussa kaikki oli toisin

Blogin alkuvaiheessa moni asia oli toisin kuin halusin tai toivoin niiden olevan. Olin itse myös hyvin erilainen. Olin vasta innostunut lukemaan elämäntaitokirjallisuutta, jota aiemmin olin pitänyt ihan hihhulina. Jotain kertoo sekin, että lopulta ensimmäisenä tartuin hiljattain edesmenneen Wayne Dyerin kirjaan, joka oli ollut kirjahyllyssäni 10 vuotta ja jonka olin saanut lahjaksi äidiltäni. Sain lahjaksi myös Rhonda Byrnen Salaisuuden (joka näytti mielestäni lastenkirjalta!) sekä Elizabeth Gilbertin Eat Pray Loven, joista jälkimmäiseen pystyin samastumaan monella tapaa.

Ainoa pikku seikka tosin oli se, että en voinut lähteä etsimään itseäni maailmalle, koska olinhan kahden tyttären äiti ja ainoa heistä vastuussa oleva turvallinen aikuinen. Minun oli siis tehtävä löytöretki itseeni omassa arjessani.

Muistan vielä, miten voimakkaasti reagoin asioihin. Olin kauan elänyt jaksamiseni äärirajoilla enkä oikein tiennyt edes, mitä tunsin ja miten tunteitani käsittelin. Negatiivisia tunteita käsittelin vellomalla. Riidellessä karjuin kuin leijona, selkeästi en ollut vielä ymmärtänyt, että jonkin tunteen kokeminen on eri asia kuin sen esilletuominen draamakuningattarena.

Koin, että minulla oli oikeus olla vihainen ja kiukkuinen, koska olinhan kokenut kovia. Näin itseni uhrina. Häpeän hikipisara valuu pitkin ohimoani, kun tästä kirjoitan! Olisinpa vain osannut käsitellä tunteitani ja tiennyt paremmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

xxxx
Olen oppinut näkemään, että elämä on juhlaa, kaikesta huolimatta tai ehkä siksi.

Kolme päivää kattoon tuijotusta

Tuolloin saatoin maata viikonlopun sängyssä ja tuijottaa kattoon ja vain pyöritellä mielessäni elämäni vastoinkäymisiä. Elämäni oli muuttunut taas, paljon parempaan suuntaan, mutten pystynyt aina näkemään muutosten hyviä puolia tai olemaan niistä kovin kiitollinen.

Jälkikäteen olen nähnyt, että itse pitkitin hankalaa elämänjaksoa uppoutumalla siihen ja usein vain siihen. Ei ole yhtään tuulesta temmattua, että ihminen usein pahentaa tapahtumia omilla keloillaan. Toisaalta uskon taas siihen, että kaikelle on aikansa. Kun sitten tarpeeksi kauan asioissa jumituttuani ymmärsin, että lopulta vain minä itse pystyn olemaan oma pelastusrenkaani, aloin nousta. Oli ihan sama, mitä perhe, terapeutti tai ystävät sanoivat, ainakin omassa tapauksessani minun oli koettava se kaikki, pyöriteltävä asioita niin kauan, etten itsekään enää jaksanut niitä pyöritellä.

Onnellisuus on myös vastoinkäymisiä

Omasta hyvinvoinnista vastuun ottaminen, oman henkisen kasvun salliminen ja omien toimintatapojen muuttaminen oli hemmetin hidasta työtä. Ja ihminenhän on sellainen, että haluaisi kaiken tapahtuvan heti. Minäkin halusin heti olla onnellinen ja aiempaa parempi ihminen. Aloin suorastaan jahdata onnellisuutta.

Ahmin aihetta käsittelevää kirjallisuutta, osallistuin kursseille ja kävin henkilökohtaisessa valmennuksessa. Kaikki ne olivat varmasti tarpeellisia, mutta vielä tuolloin kuvittelin, että onnellisuus on aina, ja että se on sitä, ettei vastoinkäymisiä ole. Hahahaha! Yhdet isot naurut tähän väliin!

Onneksi myöhemmin tajusin sen, että myös onnellisuuteen kuuluvat negatiiviset tunteet ja jopa tuska ja kurjuus. Merkitystä on sillä, miten itse niihin suhtautuu, antaako niiden viedä pohjan elämältä pois kuukausiksi vai oppiiko elämään sen kanssa, että elämä on epävarmaa. Silti arjen perusvire voi kaikesta arjen kurasta olla onni ja rauha.

xxxxx
Joka aamu kiitän, kun saan herätä.

Muutos tapahtuu vaivihkaa

Tässä hiljattain mietin elämääni ja sanoin ystävällenikin, että nyt on hyvä näin. Vaikka elämä on sen pituuden mittainen matka ja ihminen on aina vähän keskeneräinen ja myös mokaa asioita, en näe itsessäni oikeastaan mitään, mitä pitäisi muuttaa ainakaan kertarysäyksellä.

En myöskään koe pakottavaa tarvetta saada mitään lisää: en töitä, en vapaa-aikaa, en tavaraa, en rahaa, en rakkautta, en hyväksyntää. Aloin sitten miettiä, että oijoi, kuulostanpa tylsältä, ja mistä sitten unelmoida?! Seuraavaksi aloin pohtia, että jos koen, ettei elämässäni ole mitään korjattavaa tai suurempia käsiteltäviä asioita, mistä sitten enää edes kirjoitan tätä blogia!

Jos joskus toivoin, että muutos itsessä, ajatuksissa, asioiden kokemisessa ja omissa toimintatavoissa tapahtuisi nopeasti, niin nyt voin kertoa, että jos se ei tapahtunut nopeasti, niin se tapahtuu niin vaivihkaa, ettei sitä oikeastaan itse edes noteeraa. Mutta itse on tehtävä töitä sen eteen. Henkinen treeni on yhtä tärkeää kuin liikunta. Mutta vartti päivässä riittää!

Yhtäkkiä sitä vain huomaa, ettei anna ainakaan pienten asioiden, kuten kausiflunssan, lattialle hajonneen suodatinpussin, nenän edestä menneen metron tai itselle keskisormea näyttäneen autoilijan vavisuttaa omaa hyvää fiilistä. Sitä oppii suhtautumaan asioihin enemmänkin vain asioina, jotka nyt ovat ja tapahtuvat ja koko ajan tietää, että kaikki menee jossain vaiheessa ohi ja jotain muuta tulee tilalle. Silloin ei enää tartu jokaiseen pikkuasiaan negatiivisella otteella. Hermoja ei menetä kovin helposti, jos ollenkaan. Sitä on valinnut uuden kevyemmän asenteen, joka kantaa jatkuvasti hedelmää. Suurempia suruja kohdatessa sitä osaa kääntyä oman voimansa puoleen eikä silloinkaan enää lannistu täysin.

Häpeä – tunne muiden joukossa

Oman itsen tutkiskelu ei ole helppoa työtä ja se nostaa pintaan koko kirjon häpeästä iloon ja ahdistuksesta toivoon. Itsenikään ei ole helppo ollut käydä läpi noita aikoja, kun voin huonosti ja ryvin rypemistäni, en edes halunnut nähdä valoa. Silloin en ollut paras vanhempi, puoliso, perheenjäsen enkä ystävä, työni hoidin sen sijaan silloinkin mallikkaasti.

Mutta maton alle lakaisemalla ei tapahdu mitään hyvää, joten sitä on ollut pakko tarkastella omaa käytöstä ja tapoja olla ja toimia, jotta pääsee eteenpäin. On ollut pakko sanoa itselle, että hyvä on, silloin olin tuollainen, mutta enää en ole sellainen. Itseään kannattaa onnitella muutoksesta, asioista selviytymisestä ja omasta polusta, jolle lähti sittenkin. Eikä myöskään auta jossitella, että kunpa sitä ja tätä. Nyt on nyt, ja vain tässä hetkessä voi muuttaa jotain, jos haluaa.

Ja oikeasti, se työ kannattaa tehdä, jos haluaa elää parhaana versiona omasta itsestä ja rakastaa itseään ja myös muita ihmisiä. Päivistä saa sitä paitsi niin paljon enemmän irti, kun ei vain raahaudu arjen läpi tai elele ei tässä mitään – mentaliteetilla.

Itse olen oppinut katsomaan elämääni upeana lahjana. Vielä 9 vuotta sitten oli kaikki aivan toisin. Nykyään osaan suhtautua itseeni, arkeeni ja muihin ihmisiin niin paljon rennommin, melko uteliaana. Tiedän, että elämäni on ainutkertainen mahdollisuus. Sinunkin elämäsi on.

Torstai on hyvä päivä, koska toivoa! Nautitaan retkestä.

xxxx
Tässä mä oon, sangen tyytyväisenä.

Lue myös tämä:

Tunteet – nekin menevät ohi

 

14 comments

  1. Kiitos. Minäkin olen matkalla armollisrmpaan elämään. Ero takana ja nyt opettelua olemaan itseni kanssa. Tässä ja nyt. Tässä hetkessä.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Anne kommentistasi! Ja kaikkea hyvää matkalla kohti armollisempaa elämää <3 Kaikki järjestyy, on hyvin jo tässä hetkessä. Kaunista viikon alkua sinulle!

  2. […] käytösmalleja vai heikennämmekö niiden otetta meihin olemalla tekemättä mitään. Silloin on muutos jo alkanut, […]

  3. Hieno teksti. Voin hyvin samaistua, entisenä masistelija-suorittajana. Minäkin olen pohtunut näitä blogissa. Kunpa edes yksi saisi vertaistukea ja hyötyä sitä kautta. Usein ihmiset antavat kuitenkin vain olla, ja antavat itselleen luvan juuri niinkuin sinäkin osuvasti kirjoitit.

    Kiitos että jaoit ♡

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Ansku kommentistasi, mukava, että jätit jäljen! Blogisi vaikutti tosi kiinnostavalta, täytyy tulla tutkimaan ihan ajan kanssa :)
      Kaunista viikonloppua!

      1. Liian harvoin tuleekin kommentoitua, mutta nyt asia osui niin ytimeen.

        Ja kiitos tosi paljon. Tulinpa hyvälle mielelle!

        Aurinkoa ja lämpöä viikonloppuusi :)

  4. Kaipa sitä toivoa on sitten itselläkin vielä muuttua! Vaikka tahto on suuri, ja välillä tulee pilkahduksia paremmasta, niin suurimmaksi osaksi sitä tuntee olonsa aika toivottomaksi keskellä tätä ”rypemiskautta”.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Memmu kommentistasi! On toivoa! Tuo jakso on varmasti jotain, mikä vain pitää kokea. Itsekin huomasin, että ensin tuli pilkahduksia paremmasta, sitten ne viipyivät pidempään ja nykyään tuo rypeminen on pilkahdus kaiken muun hyvän joukossa. Anna itsellesi aikaa <3
      Mukavaa viikonloppua!

  5. Olemme tunteneet jo monta vuotta ja olen lukenut blogiasikin ihan alusta asti. Matkaasi, jollaisella olen vähän itsekin, on ollut todella inspiroivaa ja mielenkiintoista seurata. Yksi ilmaisu on jäänyt sinulta mieleen ja se on ”Nyt on näin.” Olen ajatellut että voisin vaikka ottaa sen tatuointina, jotta muistaisin sen aina. Se on hyvä ilmaisu mihin tahansa tilanteeseen.

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Anna kommentistasi, onpa hauska kuulla! Sitä ei oikein ajattelekaan, että miltä se oma kulkeminen näyttää ystävän silmissä.
      Siinäpä olisikin hyvä tatuoinnin aihe :) Ja sopii todellakin moneen tilanteeseen.
      Mainiota torstaita!

  6. ”Tässä mä oon” – tosi osuva ja kiva kuvateksti. Kuvastaa koko kirjoituksesi sisältöä, läsnäoloa ja sitä, että ”tässä mä oon” on paras mihin pystymme:) Kivaa viikkoa!

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Lilou’s kommentistasi! Se tuntuu minusta ihanalta <3 Kivaa viikkoa sulle myös!

  7. Hei!
    Eipä ole tullut kommentoitua vaikka ajatusta ja aihetta olisi ollut….Ihanaa päivää sinulle, lämmin kiitos voimannuttavista kirjoista joita itse olen lukenut ja saanut niistä voimaa elämääni, kirjat ovat nyt tyttärelleni joka parasta aikaa selviytyy erosta…Erityisesti kiitos blogistasi ja kirjoitusta jotka joka kerran antavat ajattelemisen aihetta!

    Iloa elämääsi t: Sirpa

    1. Jenny Belitz-Henriksson

      Kiitos Sirpa sinulle kommentistasi ja siitä, että jätit jäljen! Mukava kuulla, että kirjoituksistani on ollut apua. Se onkin yksi tarkoitukseni. Kun itse on vahvistunut, pystyy auttamaan myös muita.
      Paljon voimaa ja hyvää mieltä tyttärellesi. Vaikka hän elää varmastikin vaikeita aikoja, onneksi kaikki muuttuu, se vain vie aikansa ja vaatii halua päästä yli ja toipua. Miten hienoa, että hän on tarttunut kirjoihin, jotka voivat ainakin herättää oivalluksia.
      Toivotan sinulle hyvää torstaita ja tyttärellesi kaunista syksyä. Vaikka juuri nyt ei pystyisi sitä kauneutta näkemään, sekin aika koittaa vielä <3

Comments are closed.