Treeni

Nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan

Kävin eilen pitkästä aikaa salilla. Ai miksi? Koska lupasin itselleni, että nelikymppiseni kun paukkuvat, olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ikinä. Oikeasti tämä Nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan on salainen projekti, josta en ole kertonut edes puolisolleni.

Aamulla olin ihan, että kas, olen voittaja, missään ei tunnu miltään eilisen kovan treenin jäljiltä. Mutta päivän mittaan on alkanut todella kiristää ja jäykistellä niin rintalihaksia kuin pakaroitakin ja kaikkea siltä väliltä. Paras juttu tässä on se, että kolmas päivä on itselläni usein pahin lihaskivuissa. Saapa siis nähdä, pääsenkö lauantaina ylös sängystä. Mutta ei auta, tällä viikolla ohjaan vielä neljä ryhmäliikuntatuntia.

Joka tapauksessa jo eilinen salikäynti teki terää ja herätti uinuvaa motivaatiotani. Selvisi, että liikkuvuus pelaa ja kehossa on voimaa, vaikka se on jossain kaiken rasvan alla. Ennen ja jälkeen -kuvia tulee muuten sitten, kun tuloksia alkaa tulla.

Siis mitä ihmettä puuhaan tässä kuvassa? Sen voit lukea uusimmasta Voi Hyvin -lehdestä!
Siis mitä ihmettä puuhaan tässä kuvassa? Sen voit lukea uusimmasta Voi Hyvin -lehdestä!

Vaihtelu virkistää, myös liikunnassa

Mutta olipa ihana tehdä pitkästä aikaa treeniä, jota ei ole tehnyt kuukausiin. Vaihtelu virkistää myös liikunnassa. Ja kyllä, salin ovi on pysynyt kiinni, vaikka salikorttihan itselläni on hyvinkin olemassa. Tätä tahtia tulee kertamaksulle hintaa, vaikka jäsenyys Fresh Fitnessiin maksaakin vain 19,90 e kuukaudessa. Huippusali muuten! Avara, siisti, kaikki toimii ja ystävällinen henkilökunta.

Olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja, jotta ehtisi harrastaa kaikkia niitä lajeja, jotka ovat haaveissa. Kiitollinen olen kuitenkin jokaisesta liikuntakerrasta, lajista riippumatta. Koska aion huippukuntoon nelikymppisenä (mantrani, jota tulen hokemaan aina kesäkuulle asti), olen ottanut viikko-ohjelmaani myös kehonhuoltoa. Vihdoin sitä joogaa, venyttelyä ja rentoutumista tänne, ei pelkkää hyppimistä ja pomppimista.

Mahdollisuus liikkua ei ole itsestäänselvyys

Kaikkien vaivojen, tekosyiden ja elämäntilanteiden jälkeen osaan todella arvostaa sitä, että minun on mahdollista liikkua. Huolimatta siitä, että olen ohjannut ryhmäliikuntaa 16 vuotta ja myös lähes valmistunut liikunnanohjaajaksi vuonna kivi ja keppi, vasta pari vuotta sitten aloin todella todella siis todella ymmärtää sitä, miten tärkeää on pitää kehostaan eri tavoin huolta. Saatoin ennen olla kovin suurpiirteinen esimerkiksi kehonhuollon suhteen, koska kaikki toimi eikä vaivoja ollut.

Niin kauan kun kaikki toimii, oli kyse sitten omasta kehosta, autosta tai parisuhteesta, on helppoa pitää asioita itsestäänselvyytenä. Omat silmänikin onneksi lopulta avautuivat näkemään, että kehoni on temppelini eikä uutta kroppaa tässä elämässä tule. Ja mitä itseltäni siihen silloin vaadittiin? Ikävä ja kivulias polvivaiva, juoksijan polveksikin kutsuttu riesa. Siihen asti olin liikkunut herran haltuun -ajatuksella ja esimerkiksi juossut kuin terminaattori, mutta äh, enpä kovin montaa minuuttia jaksanut edes lenkkien jälkeen venytellä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ei ihan turha sanonta, vaikka itseään on toisaalta turha syytellä tai syyllistää.  Se on ollut ja mennyt, nyt on nyt.

Kiitos, että voin liikkua!

En ole enää juoksijan polvesta toivuttuani kertaakaan ajatellut kehostani pahasti, vaan lähes joka päivä muistan kiittää sitä siitä, että se toimii ja tekee asioita, joita minäminäminä haluaa tehdä. Vaikka välillä liikunta takkuaa ja muutenkin oleminen on syvältä, olen antanut kropalleni armoa, olen huoltanut itseäni, olen käynyt hieronnassa, venytellyt, foamrullaillut, tehnyt monipuolista treeniä, liikkunut kovaa, mutta liikkunut myös rauhassa.

Olen nukkunut paljon, ollut arjessa aktiivinen, syönyt kohtuullisen monipuolisesti. En ole enää valittanut sitä, että pitäisi raahautua treenaamaan (toki olen tässä katsellut lenkkikenkiäni jo useampana kuukautena, mutta ennen kaikkea positiivisin mielin ja tietäen, että juoksumotivaatio sieltä nousee vielä). En ole ottanut liikuntaa pakkona, vaan ennen kaikkea etuoikeutena.

Mahdollisuuksia on kymmeniä ellei satoja

Koska sitä se on, melkoinen etuoikeus. Ajattele, millaisia mahdollisuuksia meillä on harrastaa ja liikkua, vaikka sitten ilmaiseksi ja ulkoilmassa! Tärkeää on myös ymmärtää se, että kehomme koosta, kunnosta, tilasta tai terveydestä huolimatta tai juuri niistä johtuen pystymme tekemään erilaisia asioita, vaikka sitten kukin omien rajoitusten mukaisesti.

Useampi ihminen pystyy kuitenkin tekemään jotain. Liikunta ei ole mikään kirous, mitä pitäisi tehdä, koska on pakko. On niin monia ihmisiä, jotka haluaisivat liikkua, mutta eivät jostain syystä pysty. Sen pyrin pitämään mielessä. Muistissa on ja pysyy vahvasti, että toimiva keho ei ole itsestäänselvyys, vaan todellinen ihme! Miettikää vaikka kaikkea sitä, mikä kropassamme tapahtuu, ilman, että me itse vaikutamme asiaan.

Ihminen on upea ja monimutkainen kokonaisuus. Sinäkin olet jotain, jota kannattaa arvostaa ja jonka kanssa kannattaa elää riemulla ja ilolla. Sen sijaan, että syyttäisit itseäsi tai kehoasi jostain, on parempi keskittyä hyvään ja muistaa, miten mahtava ja ainutlaatuinen oletkaan.

Torstai on toivoa täynnä!

P.s. Lue myös: ikuinen joogan aloittaja täällä hei

Sattuu joka paikkaan, mutta ei haittaa!
Sattuu joka paikkaan, mutta ei haittaa!

 

6 thoughts on “Nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan

  1. Mä olen myös vasta vammojen kautta ymmärtänyt, kuinka tosi isossa osassa kehonhuolto on. Juoksin mm. lonkkani. Olikin pitkä vaiva. Yli vuoden kesti toipua, ja se kiukuttelee edelleen herkästi. Muistuttaa, että juoksemaan ei ole asiaa ennen kunnon verryttelyä.

    Tsempit ja liikunnan iloa! :)

    1. Kiitos Ansku kommentistasi! Niin se taitaa useilla mennä, että vasta sitten, kun vaivoja tulee, aletaan hommiin! Olemme ihmisiä, eikä sille voi mitään… :) Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan!
      Kivaa viikonloppua sulle :)

  2. Kiitos kirjoituksistasi. En ole kommentoinut aiemmin, mutta ajatukset ovat pyörineet itsellänikin taas samoissa aihepiireissä. Oman terveyden ylläpitämisen tärkeys on koeostunut läheisten sairastaessa. Itse olen jo neljänkympin ylittänyt, mutta taas eilen hyvän treenin jälkeen (tunnit jotka aloitin ”vahingossa”, kun en tiennyt miten siellä joutuu mukavuusalueidensa ulkopuolelle) ajattelin, että haluan vanhempana pystyä samaan kuin rääkkitunnilla mukana olleet kuusikymppiset naiset. Olen pitänyt kovasti myös jaksamiseen liittyvistä kirjoituksistasi, kiitos että jaat näitä meidän kanssamme.

    1. Kiitos Sanna kommentistasi! Joskus on hyvä ajautua vahingossa jonnekin, minne ei olisi muuten ehkä mennytkään :) Itsekin inspiroidun valtavasti iäkkäämmistä ihmisistä, jotka pitävät itsensä hyvässä kunnossa. Ja onhan se niin, että viimeistään nelikymppisenä alkaa huomata, että kaikki ei sujukaan yhtä vaivatta kuin vielä kymmenen vuotta sitten!
      Hyvinvoinnista pitää vain jaksaa ottaa vastuuta, mutta on se sen arvoista. Ihania treenejä sinulle ja kiva, että jätit jäljen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *