Vain oleminen

Vain oleminen on mielestäni turhan aliarvostettua. Vain oleminen on se, minkä avulla pääsemme käsiksi itseemme ja tunteisiimme ja sisimmässämme olevaan aarrearkkuun.

Kun pysähtyy ja vain on, niin vasta huomaa, miten väsynyt sitä voi ollakaan! Perjantaiyönä nukuin lähes kellon ympäri 11 tuntia ja tänäänkin tuli koisittua yli tunnin päiväunet. Kun tekee samoja asioita päivästä toiseen, niin sitä totuttaa itsensä siihen arkirumbaan ja menee usein kuin automaatiolla. Uskon kuitenkin siihen, että jos lepohetkiä ei ole, ei jaksa olla kovin luova jos edes läsnäkään. Tällä viikolla, kuten itse asiassa aika monena viikkona, olen itsekin tehnyt valtavasti asioita. En edes huomannut, että olisin mitenkään erityisen väsynyt ennen kuin annoin itselleni mahdollisuuden pysähtyä ja olla väsynyt.

Sisäinen voima

Joskus kiire ja monen asian tekeminen voi myös olla pakoa jostakin. Ei tarvitse päästää itseään itsensä lähelle tunnustelemaan sitä, miltä itsestä oikeasti tuntuu ja mitä itse oikeasti haluaa ja elämältään toivoo, kun yksinkertaisesti ei vain ehdi tehdä niin siltä kaikelta tekemiseltä. Ehkä se sitten on sitäkin, että tuntee olonsa jotenkin turvalliseksi, kun tekemistä on eikä tarvitse miettiä, mitä haluaa ja mitä tuntee. Sitä saattaa tuntea itsensä tarpeelliseksi ja tarvituksi, vaikka (nyt sitten työelämässä) kukaan tuskin on korvaamaton. Ja kun tuntee itsensä tarpeelliseksi ja tarvituksi, sitä saattaa kokea itsensä myös jotenkin enemmän hyväksytyksi. Olo saattaa olla turvallinen. Silti peräänkuulutan sitä, että noita tunteita olisi hyvä etsiä ennen kaikkea itsestään, eikä mistään, minkä voi menettää koska tahansa tai mikä ainakin muuttaa muotoaan. Toki muista ihmisistä saa paljon iloa ja materiastakin, ja sekin on oikein. Mutta nekin tuntemukset tuplaantuvat, kun on hyvä olla itsensä kanssa.

Muistan joskus viisi vuotta sitten, kun aloin enemmän tehdä tunneharjoituksia ja oikeastaan edes miettiä tunteitani, niin esimerkiksi rahaa ajatellessani ihan oikeasti kuvittelin, että raha on se, joka tuo itselleni myös iloa, mutta ennen kaikkea turvallisuutta ja vapautta. Rahaa oli silloin vähän ja se oli ajatuksissa jatkuvasti, usein negatiivisessa mielessä ja pelon kautta. Kuvittelin kai enemmän rahan ratkaisevan kaikki ongelmani ja muuttavan elämäni, minkä en nykyään usko olevan mahdollista.  Toki myönnän, että totta on, että kun ei ole rahapulmia tai joudu murehtimaan raha-asioita ja miettimään ja valvomaan öitä noiden bittiavaruudessa olevien numeroiden vuoksi, elämä on vaivattomampaa. Mutta ajan kanssa sitten ymmärsin sen, että kyllä nuokin tunteet, kuten ilo, vapaus ja turvallisuuden tunne ennen kaikkea nousevat itsestäni eivätkä tule ulkopuoleltani. Koska mikään ulkopuolelta tuleva tunne ei voi olla pitkäkestoista.

ilo

Kun tilanne on vaikea, voi olla vaikea luottaa siihen, että se muuttuu, mutta kaikki muuttuu. Ja kun tilanne on vaikea, ei aina jaksakaan luottaa ja välillä haluaa ehkä kiukutella ja raivotakin. Mutta silti uskon, että luottaminen lopulta kantaa pidemmälle kuin luovuttaminen. Pidemmälle kuin se, että lyö hanskat tiskiin eikä jaksa enää uskoa.

Mutta miten sitten löytää niitä tunteita itsestä? Voi aloittaa sillä, että päivittäin pyrkii olemaan vaikka ensin vain 5 tai 10 minuuttia. Totuttelee pienissä pätkissä olemaan ilman mitään tekemistä. Sulkeutuu vessaan, jos ei saa perheeltä omaa hetkeä. Ensin se mielen tauoton pälpätys voi olla pelottavaa ja ärsyttävääkin, mutta pikku hiljaa ajan kanssa sitä alkaa löytää kirkkaita hetkiä ja puhtaan olemisen kautta nousevaa hyvää oloa. Hyvää oloa, joka ei johdu mistään. Hyvää oloa, joka vain on.

Lomaviikkoni teema on vähemmän tekeminen ja enemmän oleminen. Haluan päästä enemmän käsiksi aarrearkkuun!

Mitä sinä toivot tulevalta viikolta?

P.s. Tässä yksi tosi kiva blogi ja toinenkin, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa, jos et vielä ole niihin tutustunut! Itse haen noista myös liikuntamotivaatiota!

valo arjessa