Olettaminen tuhoaa parisuhteen

Olettaminen on huono tapa kaikissa ihmissuhteissa. Parisuhteessa se, että toinen tai molemmat olettavat asioita ilman, että niistä puhutaan, voi todella tehdä tuhojaan. Itse olen törmännyt tähänkin asiaan monessa eri asiassa ja toki vuosien varrella kantapään kautta. Lakkaa olettamasta asioita ja ala puhua!

Vastaisku ankeudelle

Toki suhteen alussa, kun kaikki on ruusunpunaa ja popkornia, puhutaan toiselle tuntikausia. Ei malteta mennä edes nukkumaan, kun kerrottavaa on niin paljon. Kun vuodet vierivät, tulee ehkä lapsia, on ruuhkavuodet, monessa suhteessa puhuminen unohtuu. Silloin helposti aletaan olettaa asioita, eikä enää jakseta puhua saati kuunnella. Keskustelut, ne ainoat, joita on, koskevat arkisia asioita, mikä hyvä sekin. Mutta milloin viimeksi sinä kerroit vaikka tunteistasi, toiveistasi tai unelmistasi puolisollesi?

Toinen saattaa myös olettaa, että kun ne asiat on kerran kuullut joskus vuosia sitten, varmaan ne pätevät yhä edelleen. Mutta ihminen muuttuu kuin myös hänen tunteensa, toiveensa ja unelmansa.

Jos joku on satuttanut sinua, kaikki eivät tee niin 

Kun itse eron jälkeen heittäydyin uuteen suhteeseen juuri kun olin päättänyt elää loppuelämäni yksin hahaha, huomasin pian, että minun oli vaikea sisäistää sitä, että uusi puolisoni (jonka olin tuntenut jo 15 vuotta), oli eri ihminen kuin edellinen kumppanini, jonka kanssa olin ollut yhdessä kauan.

Kun sitä yritti itsetunto riekaleina ja todella epäluottavaisena uskaltaa luottaa toiseen, ihmiseen, jolla ei ollut menneisyyteni kanssa mitään negatiivista tekemistä, oli se todella vaikeaa. Sitä oletti, että kun kerran joku on tehnyt jotain, joku toinenkin tekee niin.

Vaikka toki tiesin, että nämä kaksi ihmistä olivat kaksi eri ihmistä, oli sitä vaikea sisäistää. Sitä oikeastaan odotti koko ajan huonoa sen sijaan että olisi odottanut hyvää ja osannut erottaa sen, että se mitä aiemmin oli tapahtunut tai mitä minulle aiemmin oli tehty, sillä ei ollut mitään tekemistä tämän uuden ihmisen kanssa.

Muistan hyvin, että kun mitään järisyttävää tai järkyttävää ei sitten tapahtunutkaan, toimin itse niin, että yritin kuin ajaa toisen pois luotani, että voisin sanoa, että hah! Tiesin tämän. Olin jo alussa varma, ettei tämä kestä.

Kun luottamus on monta kertaa viety ja rikottu, sen rakentaminen ei ole mikään pikku juttu. Onneksi lopulta todella ymmärsin sen, että minun piti lakata olettamasta asioita ja nähdä se, millainen toinen todella on, hän joka on nyt kanssani. Oli huojentavaa ymmärtää, että se, mitä tapahtui joskus, oli ihan eri asia kuin se, mitä tapahtuu nyt.

Vastaisku ankeudelle

Sano se, mitä tarkoitat ja päinvastoin

Sitä olen miettinyt myös paljon, miksi me ihmiset välillä sanomme eri asioita kuin tarkoitamme. Tulee mieleen tekstiviestittely parin vuoden takaa, kun kirjani oli lähtenyt painoon ja puolisoni sanoi, että pitäisikö meidän juhlia tätä tänään, jos vaikka skoolattaisiin?

Ilahduin kivasta ajatuksesta, mutta ihan selkeästi kuulin itsekin itseni sanovan, että ihana ajatus, mutta ei meidän tänään tartte, nythän on tiistai ja huomenna pitkä päivä edessä, pitää mennä ajoissa nukkumaan.

Sitten kun hän saapui kotiin ja vietimme ihan tavallisen illan, olin jotenkin pettynyt. Tajusin vasta jälkeenpäin, että olin toivonut, että puoliso silti tuo pullon kuohuvaa ja vaikka kukkia, vaikka itse olin sanonut, ettei tartte.

Olenkin jo kauan pyrkinyt sanomaan sen, mitä oikeasti haluan, enkä oleta, että toinen osaa lukea ajatuksiani! On tärkeää sanoa se, mitä tarkoittaa ja myös tarkoittaa, sitä mitä sanoo! Niin säästymme monilta väärinkäsityksiltä niin parisuhteessa kuin vaikka työpaikalla.

Vastaisku ankeudelle

Toi toinen tyyppi hoitaa

Muutenkin sitä helposti heittäytyy parisuhteessa etenkin odottamaan, että toinen tekee jotain sen eteen. Sitä myös helposti olettaa, että parisuhde hoituu jotenkin itsekseen. Että asiat vain tapahtuvat, ilman, että itse siihen panostaa millään tavalla. Ja jos toinen jää tällä tavalla vapaamatkustamaan eikä koskaan esimerkiksi ehdota mitään yhteistä tekemistä, on itsekin helppo jäädä hengailemaan, olla tyytymätön ilman, että asiaa ehkä edes ottaa puheeksi. Ja sitten onkin oravapyörä valmis, kumpikaan ei tee mitään suhteen eteen, eikä myöskään ole tyytyväinen. Alkaa helposti syntyä ristiriitoja ja pian jo pelkästään toisen naaman näkeminen ärsyttää.

Sen sijaan, että olettaa asioita, on reilumpaa keskustella asioista suoraan ja rehellisesti ja kysyä, jos jokin asia on epäselvä. Jos aina vain olettaa, että toinen tekee jotain, nostattaa se pahaa mieltä, tuottaa pettymyksiä väärinkäsityksistä puhumattakaan.

Tehkää asioita yhdessä! Ja jos se toinen osapuoli on aloitekyvyttömämpi, tee itse ja ota asia puheeksi sopivassa raossa. Kerro, mitä haluat ja odotat, älä oleta, että toinen sen tietää.

Torstai, toivoa täynnä!

Lue myös:

Voiko puoliso olla paras ystävä?

Parisuhde on tiimi

P.s. Kuvat ovat huhtikuiselta Nycin matkalta, joka oli meidän molempien vuosikausien haave. Myös yhteisiä haaveita on hyvä olla!

Vastaisku ankeudelle