Onnellisuus, joka vain on

Viime aikoina olen taas tavoittanut sitä onnentunnetta, joka ei johdu mistään. Onnellisuuden tunnetta, joka vain on. Sitä tunnetta, joka iskee missä tahansa. Ruokakaupan kassajonossa, töistä kotiin pyöräillessä, tiskipöytää siivotessa ja eteisessä kengännauhoja sitoessa hiekkakasan vieressä, jonka joku on kantanut sisään kengissään.

Sitä fiilistä, kun tuntee onnea ja syvää rauhaa, ilman että mitään spessua tapahtuu.

Tunnetta, joka tulee, vaikka mikään ei ole muuttunut. Kaikki on, kuten on. Ongelmat ovat, ilonaiheet ovat. Elämä on, kuten se oli hetki sitten. Tunne ei johdu ajatuksista, ei tapahtuneesta, ei toisesta ihmisestä, ei tavarasta. Se ei johdu ihmeistä, ei hyvistä uutisista, ei kivasta palautteesta. Se ei johdu mistään negatiivisesta tai myönteisestä. Se ei johdu mistään.

Se tunne tulee jostain, syvältä sisältä, sytyttää eloon ja viestittää, ettei mitään hätää ole.

Se tunne tulee itsestä. Ja jos se nousee minusta, se nousee sinustakin.

Kun huomasin tunteen palanneen, sanoin, että kas, sinä. Pitkästä aikaa. Heti sen jälkeen mietin, että ehkä pitkästä aikaa oli väärä sanavalinta. Ehkä se olikin ollut koko ajan, mutta en vain ollut huomannut sitä. Olin ollut liian kiireinen. Stressaantunut. Varattu. Muissa puuhissa.

Totta kai olin toivonut, että se palaa. Olin ihmetellyt, miksei se tule, kun kaikki vihdoinkin on ihan hyvin. Moni asia on järjestynyt. Toivoa on. Elämä on ihan jees. Suuria pulmia ei ole. Murheet eivät vie yöuniani. Arki on tasaista.

Pelkäsin, että se tunne on kadonnut loppuelämäksi. Että sittenkin annoin sen upota kaikkien kokemusteni alle, ruuhkavuosiin, suorittamiseen ja stressaamiseen. Liikaan kiireeseen, läsnäolon vaikeuteen, suruun ja ahdistukseen.

Ja mikä typerintä: ahdistukseen asioista, jotka ovat jo tapahtuneet, ja joita muuksi ei voi muuttaa. Ahdistukseen asioista, joita saattaa tapahtua. Ehkä.

En ollut itselleni vihainen, vain vähän pettynyt. En syyttänyt, mutta vähän säälin. Että mitäs menit hukkaamaan sen. Tunteen siis. Että kannattiko?

Mutta sitten, jonain hetkenä miljoonasta huomasin, että se oli palannut. Yhtenä hetkenä ymmärsin, ettei se voinut muutakaan.

Se tulee, kun lakkaa jauhamasta vanhaa levyä. Se tulee, kun lakkaa olettamasta asioita. Se tulee, kun lopettaa piilottelun ja esittämisen, ennen kaikkea itselleen.

Se tulee, kun hyväksyy.  Se tulee, kun antautuu. Se tulee, kun haluaa ottaa sen vastaan. Se tulee, kun haluaa virrata mukana, eikä enää asetu vastahankaan poikkiteloin. Se tulee, kun on sellainen kuin on. Se tulee, kun on rehellinen itselleen. Se tulee, kun haluaa ymmärtää, vaikka aina ei ymmärräkään. Se tulee, kun antaa olla. Se tulee, kun lakkaa taistelemasta. Se tulee, kun vain on.

Itse tavoitin tuon tunteen istumalla. Paikallani. Tekemättä mitään.

No kyllä! Olen alkanut taas meditoida pitkän tauon jälkeen. Kuten niin monta kertaa aiemminkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Kröhöm. Hyväkin tapa tuppaa unohtumaan.

Suosittelen lämpimästi, että sinäkin kokeilet.

Ihanaa eloa,

Jenny

10 comments

  1. Ihana kirjoitus! Tuollaiset pienet onnenhetket arjessa ovat kultaakin kalliimpia.

    1. Kiitos Tweety Blue! Olen samaa mieltä, että ne ovat kultaakin kalliimpia. Sitä fiilistä on myös kiva levittää ympärilleen. Ihanaa viikonloppua sulle ja kaikkea hyvää!

  2. Kototeko/Sanna

    Kaunis teksti. Kuulostikin meditoivan ihmisen puheelta. 💕 Tai ei sekään mikään itsestäänselvyys ole. Itse meditoin päivittäin, mut tuo tunne on silti ollut nyt jonkin aikaa hukassa. Liian paljon kaikkea. Tai sitten sitä vaan kuvittelee, että on. Yleensähän se menee niin, että joku osa itsestä haluaa pysytellä semmoisessa rypemistilassa. Kunnes sit taas joku päivä se näkökyky palautuu ja havahtuu siihen, et no mikäs tässä nyt oikeastaan olikaan muka pielessä. 🙂 Mukavaa viikkoa!

    1. Kiitos Sanna! Tää mun meditaatio on ollut jo viimeiset 8 vuotta hyvin säännöllisen epäsäännöllistä. Välillä en vain jaksa tai sitten ei huvita tai sitten ei ole aikaa, vaikka tuohan auttaisi moneen asiaan. Nyt oon taas ottanut itseäni niskasta kiinni ja aamuisin se onkin yllättävän helppoa.
      Mäkin oon ollut pitkin kevättä just tuossa rypemistilassa. Draamakuningattarena olen aiheuttanut ihan itse itselleni pahaa oloa, vaikka on tapahtunut myös isoja asioita lähettyvillä, joita on ollut vaikea hyväksyä, kuten onnettomuuksia. Mutta valoa kohti taas, ei ole vaihtoehtoja.
      Tuntui vain kivalta, kun on huomannut niitä pieniä onnenhetkiä taas.
      Ihanaa viikonloppua sulle!

  3. Kauniita sanoja, tuo tunne onkin juuri se paras❤Pitäisi vain antaa sen tulla pakottamatta. Luen tällä hetkellä kirjaasi, jossa kirjoitat paremmasta arjesta. Paljon ihania ajatuksia,jotka täytyisi muistaa vaikka kiire ja stressi saakin välillä ikäviä ajatuksia mieleen. Ihania kevätpäiviä❤

    1. Moikka Sara, kiitos kommentistasi! Juu, kyllä tuo tunne on jotain, mitä ei voi oikein edes pakolla saada. Mutta se on täysin mahdollinen, kun päästää irti siitä kaikesta erityisesti huolehtimisesta, jota meidän kaikkien mielissä usein myllertää.
      Itse just juttelin eilen 16-vuotiaani kanssa, jolla on ollut monin tavoin stressaava kevät. Tultiin siihen tulokseen yhdessä, ettei yksikään asia ole hoitunut paremmin, vaikka on stressannut. Enemmänkin päinvastoin. Mutta tää on tää munkin ikuinen opintie. Niin helposti luisun stressiin ja ahdistukseen ja siellä sitten olen. Ihanaa kesää sulle <3

  4. Niin ihana kirjoitus ❤ Ihan sanattomaksi veti 💕

    1. Kiitos Sirpa! Kaunista viikon jatkoa sinulle <3

  5. Jälleen kerran ihana kirjoitus.
    Tämä antoi toivoa, että ehkä se palaa minunkin luo.
    Toivo kun on ollut jo pidempään vähän hakoteillä.
    Kiitos.

    1. Kiitos Laura!
      Kyllä se varmasti palaa, mutta kuten itse huomasin, se vaatii vähän pysähtymistä ja sen tarkkailua, millaisia tunteita ylipäänsä itsessä on liikkeellä. Se jotenkin usein mutkin yllättää, että kuitenkin jossain alitajunnassa jyllää niin paljon kaikkea negatiivista, huolta, murhetta, stressiä, ilman, että niitä tunteita oikein edes arjessa tiedostaakaan. Mutta sitten kun ne huomaa, niiltä voi kysäistä, että tarvitseeko niitä edes. Useimmiten ei.
      Toivon sulle kaikkea hyvää ja lähetän lämpimiä ajatuksia <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *