Onnellisuus on ihana tunne

Onnellisuus on ihana tunne. Se tunne, kun pakahtuu onnellisuudesta ilman, että mitään tavallisuudesta poikkeavaa on tapahtunut. Kun metrossa katsoo ihmisiä, ja miettii hiljaa mielessään, minkälaista tarinaa kukakin elää. Kun ajattelee, että voisi halata kaikkia, koska ollaanhan me yhtä ja samaa, ihmisiä, vaikka niin erilaisia.

Joskus olo on yhtä sydämellinen kuin tällä kakulla!

Se tunne, kun ei tarvitse enää kysellä, että mitä minä tästä saan ja hyödyn, vaan mieluummin miettii asioita toisen ihmisen kautta. Se tunne, kun haluaa auttaa, eikä auta siksi, että odottaa vastapalveluksia. Eikä se tarkoita sitä, että olisi jonkun lattiariepuna, vaan se tarkoittaa sitä, että osaa asettua toisen saappaisiin, vaikka sitten vain lyhyeksi tuokioksi, koska kukaan ei voine koskaan tismalleen tietää, miltä toisesta tuntuu.

Se tunne, kun parasta arjessa on tulppaanikimppu ruokapöydällä, päivästään tohkeissaan kertova lapsi, läsnäolo hetkessä, ilman harhailevia ajatuksia. Puoliso, jonka kanssa jälleen kerran aloittaa samalla hengenvedolla puhumaan samasta asiasta.

Se tunne, kun odottaa jo viikonlopun aamujuoksua, maisemia, ja sitä, että samaa ympyrää kolmesti juostessa törmää siihen samaan vastaantulijaan aina samassa kohdassa lenkkiä.

Se tunne, kun on tyytyväinen. Ei siksi, että jotain erityistä olisi tapahtunut tässä hetkessä, vaan siksi, että on oivaltanut, että jokainen päivä on erityinen. Tavallisia hetkiä ei olekaan, on vain erilaisia hetkiä ja erilaisia päiviä, erilaisia kohtaamisia, joista osa on kuin hipaisu ikuisuudessa.

Se tunne, kun kaikesta huolimatta joskus vähän ärsyttää samaan aikaan ja sitten muistaa, että sekin on normaalia. Tietää sen, että välillä on aikoja, jolloin on kärsimystä, surua ja ahdinkoa. Kun muistaa, että sekin on inhimillistä, se on elämää, ei edes yritä tukahduttaa sitä, vaan antaa senkin tulla. Antaa sen olla ja kadota.

Se tunne, kun vain on niin kiitollinen kaikesta. Kyllä, siitä 36:n rullan vessapaperipakkauksesta, energiasta ja voimasta, jääkaapissa olevasta ruoasta, että voi valita kolmesta keskenolevasta kirjasta juuri täksi illaksi sopivaa lukemista, ystävällisestä naapurista, työpaikasta, toimivasta joukkoliikenteestä, kauniista auringonlaskusta, uusista tennareista, onnellisesta olosta, hyvin nukutusta yöstä, siitä, että avaimet löytyivätkin kassin pohjalta juuri, kun luuli ne jättäneensä kotiin, siitä, että osaa tuntea.

Syvästi. Joskus liiankin.

Kaunista viikonloppua!