Viime aikoina olen postannut ahkerasti Instaan ennen ja jälkeen -kuvapareja muistuttamaan itseäni siitä, missä olin ja missä olen nyt. Samalla olen miettinyt kiivaasti sitä, miksi päästin tilanteen niin pitkälle varmaan kolmatta kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana ennen kuin aloin tehdä muutoksia hyvinvointini eteen. Että miksi vain porskutin eteenpäin, enkä muuttanut mitään aiemmin, vaikka olin väsynyt, turhautunut, huomattavasti useammin
Jos viime syksynä en olisi uskonut, että palkkaan itselleni personal trainerin, jonka kanssa alan käydä salilla, niin enpä olisi uskonut, että tänä syksynä osallistun juoksuvalmennukseen yhteistyössä Vauhtisammakon kanssa! Siis minä, jonka juokseminen oli vielä alkuvuodesta takkuista taistelua ja ylipainonkin takia juokseminen niin kovin hidasta. Niin se elämä yllättää ja kun itsestään alkaa pitää hyvää huolta, se huolenpito
Se fiilis, kun ei saisi sairastua, mutta pöpö silti iskee ja väliin joutuu jättämään jonkun hartaasti odotetun tapahtuman! Ai että se tunne on syvältä! Olin tosi pettynyt, kun toissa viikolla jouduin skippaamaan Midnight Run -juoksukisan, johon olin osallistumassa yhdessä työkavereideni kanssa. Toivon, että jatkossa pystyn ennaltaehkäisemään ainakin flunssaviruksia myös suusuihkeella, jota testailin vilustumiseni aikana kaupallisessa yhteistyössä ColdZymen kanssa. Suihkeesta
En voi lakata miettimästä sitä, miten paljon pienet muutokset ovat muuttaneet koko arkeani. Paitsi, että ne vaikuttavat kehoon, ne vaikuttavat hurjasti mieleen. Viime aikoina olen ollut kiitollinen siitä, että olen oppinut näkemään asioissa useimmiten ensin ne hyvät puolet enkä huonoja. Koska harva asiahan on mustavalkoinen. Niin monessa on useita eri puolia, vivahteita, loputtomasti eri sävyjä. Viime aikoina
Mietin tässä asioita, jotka ovat itselläni muuttuneet paremmaksi painonpudotuksen myötä. Kyllä ykkösenä haluan yhä hehkuttaa lisääntynyttä energiaa ja pirteämpää olemusta. Kaikki tekeminen on nykyään niin paljon vaivattomampaa kuin ennen. Lounaan jälkeinen iltapäivä- ja alkuiltakooma ovat täysin poissa ja lähes aina olen erittäin virkeä aamusta iltaan. Eikä ihme, sillä onhan kehostani kadonnut viimeisen 8,5 kuukauden aikana
Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa nähdä kaikki juoksuun liittyvät Instagram-kuvat, lukea juoksublogit, lukea juoksukirjat ja puhua juoksemisesta koko ajan? Ja sen lisäksi näkee itsensä vielä juoksemassa pitkin maita ja mantuja kuivan kesän oravaa muistuttavana pitkänmatkanjuoksijana! Mutta eikös ole hyvä nähdä itsensä mielikuvissa siellä, minne haluaa tähdätä! Hulluna juoksuun – ken olisi uskonut. Uuh, minä tiedän, vaikka tammikuussa
Päätin tässä eräänä päivänä, että jos joku sanoo minulle, että haluaa Ruotsin prinsessaksi, kävellä Suomesta Espanjaan tai haaveilee kymmenestä lapsesta, sanon hänelle, että onnea matkaan. En sano hänelle, että unelmia pitää olla, mutta…. Ja sitten lista elämän realiteeteista. Olin tilanteessa, jossa itselleni sanottiin jälleen, että unelmia pitää olla, mutta.… ja ärsyynnyin siitä ihan valtavasti. Niin
Kun painonpudotus tapahtuu hitaasti, ei sitä arjessa oikein ehdi huomata. Kun minun ei tarvinnut enää muuttua siksi, että hyväksyisin itseni, elämänmuutos alkoi sujua. Kävin eilen juoksemassa ja kun tulin kotiin, otin itsestäni hissiselfien Instagramiin, koska en halua aina vaivata perhettäni, joka on kyllä kuvaamiseen hyvinkin tottunut jo. Kirjaan juoksujani Sportstrackeriin mutta nuo Instagram-raportoinnit toimivat itsellekin hyvänä muistututuksena ja
Laihduttaja tai ihannepainonsa painonpudottamisella saavuttanut ei voi koskaan palata entisiin elämäntapoihinsa. En minäkään. Siksi painonpudotusta ei voi ajatella minään kuurina, vaan se on muutos, joka tehdään koko elämää varten. Voisi kuulostaa masentavalta, mutta tuo asia oli se, joka itselläni oli mielessä, kun elämänmuutokseni aloitin vuoden vaihteessa. Toki asiaa olin pyöritellyt mielessäni monta kuukautta ennen varsinaista päätöstä,
Viime syksynä päätin asettaa hyvinvointini prioriteettilistan alkupäähän, kahdeksan kuukautta sitten aloin todella toimia ja mitä olen saanut tässä ajassa aikaan? Painoa on pudonnut 13 kiloa, olen oppinut syömään paremmin, terveellisemmin ja säännöllisemmin, liikunta on asia, josta en enää luista. Energiaa on paljon enemmän kuin aiemmin. Terveellisimmistä asioista on tullut itselleni normaaleja rutiineja, joiden toteuttaminen ei
Miten jaksaa maailmaa, joka on hyvän lisäksi myös paha. Ehkä niin, että keskittyy siihen ensimmäiseen eli hyvyyteen ja pitää sen päällimmäisenä mielessä, eikä anna pahan päästä voitolle. Ehkä niin, että muistaa myös pahoina hetkinä, että hyvyyttä on paljon. Myös kantarellit ja juokseminen saattavat toimia! Viime loppuviikon tapahtumien jälkeen ei huvittanut oikein edes kirjoittaa mitään. Oli
Onko meidät opetettu siihen, että elämän kuuluu olla vaikeaa? Katsommeko me asioita pääosin negatiivisen kautta? Miksi arjen pitäisi olla raahautumista päivästä toiseen? Entä jos elämän ei tarvitsekaan olla haastavaa. Entä jos uskaltaa alkaa katsoa asioita siltä plussan puolelta ja valitsee arkeen uutta asennetta? Ylipainon pudottamista ja painonhallintaa kutsutaan usein kamppailuksi. Usein ajatellaan, että laihduttaja on
Nyt olen ehtinyt sulatella lauantaista kokemusta, joka monin paikoin tuntuu kyllä ihan elokuvalta. Maraton helteessä ja myrskyssä – Never stop running! Maaliin pääsin nettoajassa 5:06:37, vaikka lähdin tavoittelemaan neljän ja puolen tunnin aikaa. Tukholmasta aika siis parani muutamalla minuutilla, mutta silti hieman harmittaa. Tiedostan kyllä, että olosuhteet olivat vaikeat ja että ylipäänsä maaliin saapumisestani saan
Repsahdus ruokarutiineista ja sokerihumala all day long. Siltä ainakin tuntui lomalla, mutta ehkä se oli osittain vain vilkasta mielikuvitustani. Nytpä se on arki taas alkanut pyöriä täydellä teholla. Tuli vähän sössittyä omien, enimmäkseen keväällä opeteltujen ruokarutiinien kanssa. Mutta ei se mitään, sellaista se on, elämä. Myös muutama muu asia lähti ihan lapasesta, kuten nukkuminen. Unirytmit
Uusimmassa Me Naiset -lehdessä on pikku juttu elämäntapamuutoksestani. Olin juttuun muuten oikein tyytyväinen, mutta sen alkuun oli lipsahtanut harmillinen virhe. Jutussa lukee, että viisi tuntia hikiliikuntaa päivässä ei laihduta, totesi personal trainer ja liikunnanohjaaja Jenny Belitz-Henriksson kuusi vuotta sitten. Nimenomaan olen juurikin laihduttanut viime kerralla (eli 2014 syksyllä) ohjaamalla paljon tunteja, jopa 4-5 tuntia päivässä.
Hei muikkeli! Mikä sun päässä oikein vinksahti, kun sen parin vuoden liikapainon keräämisen jälkeen olet onnistunut pudottamaan painoasi? Kysyi ystäväni viestissään suorasukaiseen tyyliinsä jokunen päivä sitten. Ystäväni on aika samassa tilanteessa kuin minä olin vielä vuosi sitten, kun olin päästänyt itseni repsahtamaan tässä arkirallissa. Liikapainoa on sen 15-20 kiloa ja epätoivoisia laihtumisyrityksiä takana kymmeniä, kuten
Heinäkuussa juoksin 104 kilometriä, mikä oli aika samat kilsat kuin kesäkuussa. Tosin aloin käyttää kilsoja laskevaa Sportstracker-appsia vasta Tukholman maratonin jälkeen kuun puolivälissä. Juoksen nykyään useimmiten ilman kelloa, koska huomasin, että jos juoksen kellon kanssa, kyttään jatkuvasti kilometrejä. Sykettä minun ei tarvitse enää tarkkailla, kuten tammikuussa, kun aloin juosta tauon jälkeen. Tunnistan hengityksestäni, millaista vauhtia
Yli puoli vuotta tipattomalla – en voi muuta kuin suositella! Mitä sitten jos te joisittekin alkoholia vaikka tänään? Kysyi kaverimme minulta ja puolisoltani eräänä kesäisenä viikonloppuna. Ei, ei me juoda. Mehän ollaan tipattomalla. Ja vaikka me ollaan tästä vain itsellemme vastuussa, ei tulisi mieleenkään ottaa kulaustakaan ennen kuin sitten, kun on sovittu, että tipaton loppuu joulukuun puolivälissä.
Uusia hulluja haaveita ja mukavuusalueelta astumisia! Kuten kämppä Eiranrannasta ja juoksu Helsingistä Porvooseen. Tähän voin sanoa vain yhden asian ja se on Why not! Syksy on itselleni uudistumisen aikaa, niin on aina ollut ja niin varmaan tulee aina olemaankin. Ja vaikka nyt on vasta ainakin lämpötilallisesti vasta keskikesä, olen jo haaveillut ties mistä. Puolisoni on
Ajanpuute on prioriteettien puutetta. Timothy Ferrisin kirjasta lukemani totuus kolahti ja teki melkein kipeää. Viime päivinä se iski, se tunne, että miten ehtiä tehdä vielä kaiken, mitä haluan tässä elämässä tehdä? Selkeästi meikäläinen on palannut lomalta hommiin taas, hahaha. Miten elää vapaalta tuntuvaa merkityksellistä elämää, vaikka onkin rutiineja, tapoja, tottumuksia ja asioita, joita on myös ”pakko”
Vaikka puntarin lukema pienenee hitaasti, kesän aikana juostut kilometrit ovat tiivistäneet kehoa. Juoksu sujuu, koska en ole ottanut siitä paineita. Jos jonain päivänä juokseminen on tuntunut nihkeältä, en ole pakottanut itseäni pinkomaan, vaan olen juossut kotiin tarkoitustani aikaisemmin. Jonain päivänä taas on saattanut käydä päinvastoin, juoksu on kulkenut niin hyvin, että olen sen enempää suunnittelematta
Aina välillä elämässä tulee hetkiä, jolloin toivoo, että olisi valinnut toisin. Sitä toivoo, että olisi valinnut toisin säästääkseen itseään, säästääkseen toisia, ehkä olisi ollut onnellisempi, ollut iloisempi, olisi jaksanut paremmin, olisi väsynyt vähemmän, olisi ollut parempi ihminen. Olisi selvinnyt helpommalla, olisi selvinnyt vähemmällä, ei olisi tarvinnut tuhlata vuosia siihen, että selviytyy. Ei olisi tuhlannut vuosia
Nopein tie onnellisuuteen on asioiden hyväksyminen, että näin on nyt ja sitten taas jotain muuta. Elämäsi ei tarvitse elämäntilanteesta huolimatta olla raatamista, tarpomista tai pelkkää vastoinkäymisten odottelua. Sinunkin luontainen olotilasi voi olla ilo, rauha ja rakkaus, ystävällisyys toisia kohtaan ja stressittömyys, riemu ja onnellisuus, oli elämäntilanteesi mikä tahansa. Voit olla onnellinen, vaikka olisit sairas, eronnut,
Toinen maraton jännittää enemmän kuin ensimmäinen. Hm, ei kai mun kurkku ole kipeä? Teinillä on kesäflunssa. Huooooono ajoitus. Tuntuuko mun oikea etureisi jotenkin omituiselta? Ai niin, varpaankynnet pitää leikata. Hyvästi geelilakka, joka palvelit koko kesän. Pitää muistaa rullata foamrollerilla. Ja venyttää. Perhana sentään, olisi pitänyt vielä ehtiä sinne hierontaan! Ei hemmetti, olisi pitänyt juosta enemmän. Olisi pitänyt juosta pidemmin.
Vaikka onni arjessa syntyy pienissä hetkissä, saako silti haluta materiaa? Viime päivinä olen kokenut taas niitä pakahduttavia, pieniä onnen hetkiä. Autossa istuessani, Porkkalan rantakallioilla vesisateessa seisoessani, juoksulenkillä 18 kilometrin kohdalla, työpäivän aikana, kun luen vastavalmistuneen kirjan kirjoittajan hehkutusta hänen Facebookistaan. Kun koko perhe syö aamupuuron yhdessä. Kun kuusivuotias selittää tohkeissaan jostain näkemästään. Kun istuu yksin