Parasta, mitä voi tapahtua..

..tapahtuu koko ajan. Kun pysähtyy katselemaan omaa arkeaan, huomaa sen, että tavallisia hetkiä ei olekaan. Kaikki on ihmettä, jos niin haluaa ajatella.

Eilen, kun seisoin lapsen kanssa ulkoilemassa pimeällä, sateisella, jäisellä pihamaalla ja tuuli tuntui suorastaan viiltävän kasvojani, mietin, että tämä juuri nyt on parasta, mitä minulle voi tällä hetkellä tapahtua. Oikeasti koko ulkoilu tuolla karmivassa koiranilmassa ei tuntunut ollenkaan pakolta, pahalta tai epämiellyttävältä, vaan jotenkin tunsin olevani täysin tässä ja nyt, kaikilla soluillani. En olisi juuri sillä hetkellä halunnut olla missään muualla. Minun kuului olla siellä. Palelemassa kumisaappaissani ilman villasukkia, pipo ja hanskat märkänä, verkkareissani ja talvitakissani.

Siinä sitten illan mittaan aloin miettiä sitä, että miten voikaan olla, että omalla kohdallani niistä kaikista vaikeimmista asioista on lopulta syntynyt niin paljon hyvää, ettei tosikaan. Lopulta kaikki on muuttunut paljon paremmaksi kuin on ikinä ollutkaan. Ei materialistisesti ajatellen, mutta henkisesti ajatellen. Jos elämäni olisi silloin kolmekymppisenä jatkanut kulkemista samoilla raiteilla, tuskin istuisin täällä itähelsinkiläisessä lähiössä kirjoittamassa tätä postausta. Minulla tuskin olisi kolmatta lasta, hyvinvointiblogin sijaan kirjoittaisin ehkä muotiblogia ja moni asia olisi jäänyt tekemättä ja kokematta, moni ihminen kohtaamatta. Kun ei olisi tätä blogia, ei olisi kirjaakaan. Kirja tosin ei vielä fyysisesti ole luonamme, mutta parin viikon päästä se on. Kirjan Facebook-sivuilla on jo paljon aksöniä, tule sinne, jos et vielä ole.

Entä olisinko muuttunut, ja jos, niin miten? Tuskin ainakaan olisin tämä tyyppi, joka nyt olen, ja joka minun kuuluu olla, minä vain tunnen sen. Asioiden on pitänyt mennä, kuten ne ovat menneet. Näin jälkikäteen se on minulle ihan selkeää. En enää edes toivo, että minulla olisi tuolloin vuosia sitten ollut nämä työkalut ja tämä itsetuntemus kuin nyt. Minulla kuuluu olla nämä työkalut ja tämä itsetuntemus, juuri nyt. Mutta ne eivät ole tulleet ilmaiseksi, ja kaikki ajatukset, tapahtumat, teot, tilanteet ja kokemukset on tarvittu niihin ja niiden saamiseksi.

Vuosi 2015 on siis alkanut. Paitsi että fyysisesti osallistun projektiin nimeltä #kuukaudenkiristely2, olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa. Olen myös alkanut kirjoittaa aamusivuja heti herättyäni, se tosin hieman kangertelee, kun koko perhe on paikalla. Olen kirjoittanut muistiin myös uniani ja ajatuksia, jotka pullahtelevat mieleeni missä ja milloin tahansa. Iltaisin istuessani nelivuotiaani sängyn vieressä (kyllä, yhä edelleen joudun nukuttamaan häntä!) teen rakastavan ystävällisyyden meditaatiota. Toivon onnellisuutta, terveyttä ja vailla huolia olemista paitsi itselleni, luettelen yksitellen kaikkia ihmisiä, jotka päähän nyt tupsahtavat ja toivon samaa heille. Kokeilkaas, vaikka noita kaikkia: päiväkirjaa, aamusivuja, unien kirjaamista ylös ja rakastavan ystävällisyyden meditaatiota.

Kun joskus en miettinyt lainkaan elämäni tarkoitusta, porskutin vain, hieman epätyytyväisenäkin, niin nyt tiedän tarkalleen, mikä se on. Minun lienee tarkoitus olla kanava, joka omasta hyvinvoinnista ja itsetuntemuksesta käsin pystyy välittämään myös sinulle hyvää fiilistä ja herättelemään tai vahvistamaan sinua hieman ajattelemaan, tuntemaan ja kokemaan syvemmin. Jokainen, sinäkin, voit sitten poimia sen, mikä itseesi kolahtaa.

Sunnuntain voimasanat tulevat tässä: Kiitos maailmankaikkeus, tästä kaikesta. Juuri näin on hyvä, tässä hetkessä. Minulla ei ole mitään valittamista. Juuri nyt tämä on parasta, mitä minulle voi tällä hetkellä tapahtua. Hyväksyn tämän hetken täydellisesti sellaisena kuin se on, täydellisenä, vaikka sitten vähän tai vähän enemmän rikkinäisenä. Kiitos tästä kaikesta.  

Ilon kautta!

Maailman söpöimmän muistikirjan sain lahjaksi eräältä valmennettavaltani!

Maailman söpöimmän muistikirjan sain lahjaksi eräältä valmennettavaltani.