Pari vinkkiä kiireeseen

Eräänä yönä kun valvoin erinäisiä keskeneräisiä asioita miettien, keksin pari vinkkiä kuinka hillitä kiirettä. Tai siis enemmänkin tunnetta siitä.

Deadlineja pukkaa ja kiire vaivaa. Kun en tällä hetkellä voi tehdä vähemmän enkä delegoida hommeleita kellekään, mutta vuorokauden tunnit ovat rajalliset enkä ole valmis esimerkiksi tinkimään kunnollisista yöunista, niin mitä voin tehdä?

Tulin siihen tulokseen, että oikeastaan ainoa mikä juuri nyt toimii, on se, että muutan ajatteluani ja asennettani.

Ensinnäkin lakkaan stressaamasta itseäni ajattelemalla kiirettä ja deadlineja (koko ajan). Sen sijaan pidän yllä vahvaa mielikuvaa siitä, kuinka hoidan asiat aikataulussa (kuten lopulta aina).

Tämä on tärkeä: lakkaan puhumasta kiireestä. Koska ystävien kanssa voi oikeasti puhua myös mukavammista aiheista. Ja se, mistä puhuu, se lisääntyy.

Voihan olla, että itse olen oikein lietsonut omaa kiirettäni jauhamalla siitä (jatkuvasti).

Ah. Siitä höpöttämisen sijaan taidan mieluummin iloita onnistumisista. Jokaisen teossa olevan työn saattaminen voi olla aina pienoinen juhlahetki, jonka kunniaksi voi vaikka taputtaa itseään olalle. Syytä juhlaan on silloinkin, vaikka jonossa odottaisi jo 15 seuraavaa työtehtävää.

Tärkeää on myös, että kiireen tunnun sijaan pysähtyy fiilistelemään rauhan tunnetta. Tekeminenhän ei lopu koskaan, mutta aika kuluttavalta kuulostaa, jos koko ajan on tunne siitä, että koko ajan on kiire, jatkuvasti on myöhässä ja kaiken piti mielellään olla valmiina jo eilen.

Tämä on hyvä myös: mietin hiljaa mielessäni, millainen on se Jemppa (lisää tuohon oma nimesi), jonka aikataulut pitävät ilman tunnetta kiireestä ja siitä, että joutuu säntäilemään kuin peura ajovaloissa.

No hänhän on tehokas, rauhallinen, osaa keskittyä, hoitaa asian kerrallaan (tai sitten 10, jos se on itselle ominaisinta, olemme erilaisia ja hyvä niin). Kiireen hetkellä hän hengähtää syvään. Ja sitten tarttuu toimeen.

Ja kun päässä on liikaa ajatuksia, hän menee liikkumaan. Se on parasta nollausta.

Ihanan kiireetöntä loppuviikkoa sinulle!

hyvinvointiblogi