Pyykinkuivausteline olohuoneessa ja legot lattialla. Onko muilla?

Kaipaan taas vertaistukea! Tuntuuko kenestäkään, että elämä on pikku asioiden järjestämistä, siis ihan konkreettisesti?Kaikkialla lojuu kyniä, legoja, tyhjiä laseja, aikakauslehtiä, lapsen sukkia, kirjoja. Sitäkin mietin, että kuinka monessa suomalaiskodissa pyykinkuivausteline seisoo enimmäkseen olohuoneessa? Lohduttaisi kovasti kuulla, ettemme ole ainoita.

Hahaha! Arvaas, mikä on rajattu kuvasta pois!

Hahaha! Arvaas, mikä on rajattu kuvasta pois!

Pientä huonoa stressiä ilmassa, jos saa teinarin kanssa pienen suukovun aikaiseksi kotitöistä ja siivoamisesta, kuten minä eilen aamulla. Ärsyynnyin nimittäin lievästi kesken aamukiireiden hämmästyneestä kysymyksestä, että eikö ole puhtaita sukkia.

No ei ole, kun en ole ehtinyt tai jaksanut pestä pyykkiä moneen päivään, eikä kukaan muukaan näemmä. Samalla tunsin pienen piston sydämessäni. Kodin hengetär, eli meikä, on alkanut laiskotella.

Pyykinkuivausteline ja hiekkalelu ne yhteen sopii.

Pyykinkuivausteline ja hiekkalelu ne yhteen sopii.

Siivoaminen voi olla kuin taukojumppaa

Useimmiten nautin kotitöistä ja olen puhtauden ja siistin kodin ystävä. Meillä ei ole koskaan mitään järkyttävää sotkua. Se helpottaa nykyään siivoushommissa, että näin freelancerina pystyn pesemään pyykkiä ja vaikka sitten siivoamaan eteisen kenkävuorta ”kahvitauollani”. Jatkuvasti kun en jaksa kököttää koneellakaan kirjoittamassa ja kukille puhuminen kollegoiden sijaan, joita siis ei ole, on alkanut kyllästyttää. Miksi siis en siivoisi ja ottaisi sitä taukojumppana.

Tyttäret kyllä auttavat koulun, töiden ja treenien lomassa, mutta homma on silti aika pitkälti hallussani. Puoliso hoitaa ruokapuolen, tankkaa auton ja seisoo minua useammin kuopuksen kanssa pihalla. Olemme siis sopineet, että vastavuoroisesti minä otan päävastuun siivoamisesta. Kokkaava mies on mielestäni enemmän pop kuin siivoava mies, sillä tällä järjestelyllä ruoan taso pysyy tässä huushollissa korkealla.

Vauvanukke ja poni ne siinä lepäilevät tuolilla.

Vauvanukke ja poni ne siinä lepäilevät tuolilla.

Kröhöm. Fifty-fifty.

Kröhöm. Fifty-fifty.

Siivoaminen on näkymätöntä työtä

Kun deadlinet paukkuvat ja keikkaa pukkaa sinne tänne, en vain ole ehtinyt joka päivä olla niin järjestelmällinen kodin huoltamisen kanssa kuin useimmiten. Itseänikin rassaa se, kun kamaa on levällään siellä täällä. Tuntuu siltä, että jatkuvasti saa järjestellä pieniä asioita. Ja eilen illalla tähän showhun kului pari tuntia: siis pyykkäämiseen, ripusteluun ja järjestämiseen. Mutta jos työpöytä näyttää siltä, että konetta saa kaivaa paperien ja vihkojen alta ja matkalla pöydän ääreen saa väistellä legoja, on minun mahdotonta alkaa hommiin.

Kun sitten teinille tästä siivoamisesta avauduin, niin totesinpa vain, että jos viikkoon en laittaisi rikkaa ristiin kotihommien kanssa, asuisimme aikamoisessa sikolätissä. Teen siis kotona paljon sellaista työtä, johon ollaan totuttu ja jota ei ehkä kukaan edes ymmärrä huomata. Enkä jaksa päivittäin tehdä numeroa siitä, mitä kaikkea olen töideni lisäksi saanut aikaan. Minäminäminä. Onko yhtään tuttua?

Vie mennessäs, tuo tullessas vai jätä sittenkin siihen?

Vie mennessäs, tuo tullessas vai jätä sittenkin siihen?

Siivoaminen voi olla kuin meditaatiota

Muistan, kun mummoni joskus tokaisi, että tuo tullessas vie mennessäs. Se toimii ainakin meidän perheessä, jossa on ihastuttava viisivuotias, jolla on varmaan eniten tavaraa koko porukassa. Muutimme melko tiuhaan viime vuosien aikana mieleistämme kotia etsiessä ja tavaraa karsiutui helposti ilman trendiopuksia. Lisäksi kun on viisi ihmistä 90 neliöisessä kolmiossa, ei tilaa yksinkertaisesti ole liikoja.

Ja toki olen KonMarini selannut minäkin. Viime talvena kävin jopa pitkästä aikaa kirpparilla myymässä tavaroita, jotka eivät tuottaneet iloa. Valitsin myös tavaroille omia paikkoja, mutta kas, kummasti ne vain eivät tuppaa pysymään siellä. Olisiko siihen jotain vinkkiä?

Jokin aika sitten meillä kävi siivooja hetken verran, mutta lopulta tulin kuitenkin siihen päätökseen, että haluan itse hoitaa sen homman. Tuntui hassulta siivota siivoojaa varten.

Ehkä pitää vain nyt tarttua toimeen ja tehdä vähän kerrallaan, lakata nahistelemasta lasten kanssa tämän teeman ympärillä ja laskea omaa tasoa, mikä on riittävän siistiä. Voisin myös hengittää syvään ja ottaa siivoamisen jälleen meditatiivisena puuhana, omm, aikana, kun saan olla yksin rauhassa omien ajatusteni kanssa.

Hudson, hejsan, nyt voin syyttää itseäni.

Hopsan, hejsan, nyt voin syyttää itseäni.

Jonkun lehtipinot. Voisi viedä vaikka terveyskeskuksen odotushuoneeseen uusia lehtiä?

Jonkun lehtipinot. Voisi viedä vaikka terveyskeskuksen odotushuoneeseen uusia lehtiä?

Miten teillä muilla on siivouksen kanssa? Rassaako sekasorto vai onko kaikki iloisesti sikin sokin?

Toiveikasta torstaita!

P.s. Tämä postaus avarsi maailmaani ja avasi silmiäni. Viisveen ja minun tavarat taitaa sittenkin olla fifty-fifty!

Lue myös:

Siivoaminen käy meditaatiosta

Ärsyyntymisen hetki on oiva itsetutkiskelun paikka