Sata syytä

Huh! Tulipa pyörittyä yö levottomissa merkeissä lakana liimautuneena ihooni. Näin kuitenkin unta, joten ilmeisesti olen myös nukkunut. Olikin ihana tilaisuus testata sitä, etten anna olosuhteiden vaikuttaa fiiliksiini. Onnistuin. Väsymyksen ei tarvitse määritellä minua tai sitä, millaisella tuulella olen. Päätin, että tästä tulee hyvä päivä.

Jokainen päivä, johon saat herätä, on hieno päivä, josta on sata syytä olla kiitollinen. Kun lakkaat vähättelemästä itseäsi, arkeasi ja elämäntilannettasi, lopetat rypemisen epäkohdissa ja pulmissa, kiinnität enemmän huomiota hyvään kuin huonoon, teet omalle arjellesi melkoisen taikatempun ilman, että olosuhteet edes muuttuisivat. Kun kiinnität huomiosi siihen, mikä sinulle tekee hyvää etkä keskity siihen, mikä sinulle ei sovi, kun lakkaat antamasta negatiivisille asioille huomiota, alat voida hyvin. Kun nostat esiin ne arjen ja itsesi myönteiset puolet, vahvuudet ja hyveet, silloin kaikki vain alkaa sujua.

Iloista alkanutta viikkoa!

p.s. Kirjani lähti tänään kukonlaulun aikaan taittoon ja oikolukuun!! Miten helpottunut olo minulla onkaan, mutta hyvä fiilis. Käytin kirjaan paljon hyvää energiaani, olen tehnyt sitä rakkaudella, joten todella toivon sille menestystä. Voimakentän haltuun!

Niin totta! (Kuva: Pinterest)

Niin totta! (Kuva: Pinterest)