Sinä voit valita

Minä valitsin aamulla olla hyväntuulinen, vaikka heräsin pätkäunien jälkeen silmät puoliturvoksissa hieman epävarmana siitä, minkä verran koiranunta olin yöllä edes nukkunutkaan. Yhtämittaiset unet ovat itselleni erittäin harvinaista arjen luksusta, itse asiassa parhaita asioita minun maailmassani. Vaikka puhelimeni on lentokonetilassa viimeiset valveillaolotuntini jolloin luen kirjaa tai vain hengailen ja orientoidun tulevaan yöhön, nukun yhä niin ja näin. Kuopuksen, 5, katkouniset ensivuodet vaikuttavat vieläkin nukkumiseeni.

Voit valita nähdä itsesi kauniina. Aina.
Voit valita nähdä itsesi kauniina. Aina.

Minä valitsin hyväntuulisuuden

No aamulla sitten tein valinnan: väsymyksestä huolimatta keskityn hyviin juttuihin ja sen sijaan, että valitan mielessäni tai mikä vielä raskaampaa, valitan muille väsymystäni, valitsen toisin. Kaikkeen emme toki voi vaikuttaa arjessamme ja elämämme on kovin epävarmaa monella tapaa, mutta me voimme tehdä valintoja. Emme aina voi valita niitä hyviä yöunia, mutta voimme valita, miten siihenkin asiaan suhtaudumme. Joskus vuosia sitten minulla oli tapana olla kiukkuinen kuin ampiainen huonosti nukutun yön jälkeen. Kun aloin oivaltaa asioita laajemmin, oivalsin myös sen, ettei unettomuuden tai pätkäunien tarvitse vaikuttaa olotiloihini yhtään enempää kuin annan sille siihen mahdollisuutta. Lakkasin myös silloin purkamasta väsymyksestä johtuvaa pahantuulisuutta muihin ihmisiin ja läheiset ihmissuhteet paranivat huomattavasti. Jotenkin silloin kelasin, että kun en saanut taaskaan nukkua, minulla oli oikeus olla kiukkuinen, mutta sehän oli ihan bullshittiä.

Jännittävä ilma vai paska keli?
Jännittävä ilma vai Suomen kesä?

Sinäkin voit valita

Lainaan Sisäinen timantti -kirjaani: Sinäkin voit valita, menetkö illalla lenkille vai jäätkö sohvalle. Käveletkö portaat vai otatko hissin. Annatko anteeksi vai oletko katkera. Menetkö kävellen vai sittenkin pyörällä. Oletko koko päivän pahalla tuulella vai annatko tunteen tulla, hiipua ja kadota. Yritätkö saada asiasi selväksi huutamalla vai selitätkö vielä kerran. Elätkö rakkauden vai vihan kautta. Luetko kirjan vai katsotko telkkaria. Syötkö sipsipussin vai salaattia. Murehditko sinulle tehtyjä vääryyksiä vai annatko olla. Ostatko lipun Kuopioon vai Barcelonaan. Juotko aamulla kahvia vai teetä. Sanotko, että miksi minä vai sanotko sittenkin, että no hitto, miksipä en minä. Menetkö elämässäsi eteenpäin vai jäätkö jumiin menneeseen. Oletko tässä hetkessä vai ihan jossain muualla. Laitatko jalkaasi lenkkarit vai pikkukengät. Luotatko sisäiseen voimaasi vai odotatko, että toiset ihmiset, materia ja muu maailma tekevät sinut onnelliseksi. Ymmärrätkö sen, että jokaisella on asioista oma näkökulmansa vai väitätkö viimeiseen asti, että sinä olet oikeassa. Katsotko peiliin vai syytätkö muita. Raahaudutko elämästä läpi vai elätkö hyvää arkea. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä.

Moneen voit vaikuttaa

Kursseillani ja luennoillani teen usein harjoituksen, että pyydän paikalla olijoita kirjaamaan sen upeimman unelmaelämänsä ilman mitään no kuule ei tule tapahtumaan koskaan mulle -suodattimia paperille ja sitten merkitsemään erilaiset toiveet, tavoitteet ja unelmat kohdilla 1) Tähän voin vaikuttaa 2) Tästä voin päättää 3) Tähän en voi vaikuttaa enkä voi tästä päättää.

Arvaat varmaan, mitä numeroa esiintyy tekstissä vähiten!? Kokeile!

Upeaa keskiviikon jatkoa sinulle. Muista, että maailma on rajattomien mahdollisuuksien näyteikkuna. Sinä voit useimmiten valita, vaikka välillä leijumme täällä höyhenen lailla.

P.s. Kiitos tuhannesti kaikista jaoista ja kommenteista Kun positiivisuus ärsyttää -postaukseeni. Arvostan!

Menetkö jalan vai autolla.
Autolla vai jalan?