Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen

Iltaa! Kas tässä toinen kirjani, saanko esitellä. Eli Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (Readme.fi), joka näkee päivänvalon tammikuussa.  Todellakin toivon, että en ole tehnyt laskuvirhettä, mutta hahaa, mokistahan oppii niin paljon enemmän kuin onnistumisista. Pakko myös sanoa, että melkoinen voimasanaähky päällä nyt! Kirjaahan ei ole tarkoitettu luettavaksi kerralla, vaan sen voi avata mistä tahansa kohtaa ja lukea jonkun pätkän, yksi kerrallaan.

Aina yhtä huikealta tuntuu päästä näkemään ensimmäinen versio tulevan kirjan kannesta. Tämän ainakin luulisi suorastaan loistavan hyllyssä. Melko aurinkoinen ja energisen värinen pläjäys, sanoisin. Näin ne hommat lopulta etenevät. Tällaisen kanssa siis olen puuhastellut pitkin syksyä:

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen, sisältää erilaisia voima-ajatelmia. Tekstit tuovat iloa, tukea ja toivoa.

Kirjassa kannustetaan etsimään omaa polkua ja valitsemaan tie, jolla koet todellista sydämen paloa. Onnellisuutta, iloa tai toivoa et voi ostaa kirjan muodossa, mutta omaa kasvua, kehitystä ja sisäistä voimaa tukevia ja eteenpäin potkivia ajatuksia voit. Ajatelmat auttavat löytämään sopivalta tuntuvia ratkaisuja ja vahvistavat jokaisessa meissä olevaa sisäistä voimaa.

Kirjan tarkoitus on myös herättää sinut tunnistamaan omia tarpeitasi, opettaa sinua luottamaan itseesi ja omiin tunteisiisi sekä siihen, missä ja miten ylipäänsä tunnet olosi hyväksi. Kirja auttaa sinua havaitsemaan, minne voit olla matkalla, jos vain tahdot.

Ja muutama sana minusta:
”Oman elämäni kriisit ja kokemukset työnsivät minut lopulta näkemään arjen aiempaa parempana. Henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuin kliseisesti suuren elämänmuutoksen tapahduttua, kun vuosia sitten pitkä parisuhteeni päättyi haastavaan eroon, joka ensin repi minut kappaleiksi ja sitten muutti elämäni täysin. Jouduin taloudellisiin vaikeuksiin, luopumaan kodistani ja ystäväpiirini muuttui. Vaikka tuolloin olin jaksamiseni äärirajoilla, kyseinen elämänjakso on parasta, mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se oli minun havahdukseni, sitä kautta kasvoin ihmiseksi, joka minun kuuluu olla.

Ne elämän pienet, huomaamattomat ja usein itsestäänselvyyksinä pidetyt, lopulta suuret asiat saivat uusia merkityksiä ja aloin ymmärtää kiitollisuuden voiman. Ajattelen niin, että kokemuksistamme huolimatta me itse päätämme, millaisena arjen otamme vastaan ja miten sitä elämme. Välillä käytännön arkea on vaikea muuttaa, sillä aina on päiväkodit, koulut, työt ja harrastukset, mutta omaan suhtautumiseen voi vaikuttaa ja on mahdollista oppia olemaan enemmän läsnä omassa elämässä. Elämän voi antaa virrata ilman, että takertuu siihen tai yrittää hallita sitä. Lopulta arki voi ja sen kuuluukin olla hyvää ja täynnä iloa. Emme ole täällä raahautumassa elämän läpi, vaan nauttimassa olostamme, toisistamme ja arjestamme.

Hyvää yötä! Toivottavasti uni tulee, koska olen liian innoissani.

Tammikuussa nähdään!

Tammikuussa nähdään!