Terve itserakkaus – Miten olen oppinut pitämään itsestäni

Terve itserakkaus – haastava aihe. Minulta usein kysytään, miten olen oppinut pitämään itsestäni, rakastamaan itseäni ja vaientamaan sen sisäisen nillittäjän tai ainakin muuttamaan sen jutut myönteisiksi. Sen kun tietäisi, mutta yritän sitä tässä postauksessa vähän avata! Totta on se, kuten jossain postauksessa mainitsinkin, etten ole aikoihin puhunut itselleni itsestäni rumasti. Ei ole tullut edes mieleen, vaikka olen

Read more

10 oivallusta, jotka ovat muuttaneet elämäni täysin

Viime yönä pyörin jälleen levotonta koiranunta, joten oli hyvää aikaa miettiä kaikenlaisia asioita. No listasinpa mielessäni oivalluksia, jotka ovat muuttaneet elämäni täysin. Tässä ne tulevat, mitäs niistä tuumaat? 1 Kaikki menee ohi Omassa elämässäni olen huomannut, että se syvinkin epätoivo, inhottavin tuntemus, hankalin tilanne, vaikein elämänvaihe ja surullisin hetki menee ohi. Vaikka jokin asia ei välttämättä kokonaan

Read more

Leppymistahdit ovat erilaisia

Eilen oli todellinen laiska sunnuntai – tuntui, etten saanut mitään aikaiseksi. Sentään opin yhden asian: jos minä lepyn nopeasti, kaikki eivät välttämättä toimi niin. Mieltäni nimittäin vaivasi eräs ristiriita, joka ei vieläkään ollut täysin ratkennut. En kokenut itseni olevan väärässä tai oikeassa sen enempää kuin sen toisenkaan, mutta jokin tarkoitus tälläkin oli. Huomasin taas ymmärtäväni

Read more

Irtipäästämisestä

On olemassa yksi paikka, jossa voimme olla onnellisia, ja se on tässä ja nyt.  Ystäväni kysäisi, että mitkä ovat olleet omat keinoni menneisyyden epäoikeudenmukaisuuksista irtipäästämiseksi ja se kysymys jotenkin kolahti. Samalla hetkellä nimittäin tiedostin, että hei, niinhän se on, yhä vähemmän jos tuskin ollenkaan enää roikun vanhassa. Nykyään elän pitkälti tätä päivää. Toki joskus tulee

Read more

Pim, päästin irti!

Ah, olisikin se noin yksinkertaista! Perjantaina sain osallistua luennolle, jonka teemana oli muun muassa rakkaus, irti päästäminen ja anteeksianto. Näitä samoja teemoja tosin olen pyöritellyt tässä jo pidemmän aikaa ja näin se menee, että ne itselle ajankohtaiset asiat tupsahtelevat eteen milloin mistäkin. Uskon siihen, että kun on valmis ottamaan vastaan, myös saa. Vetovoiman lakikin toimii:

Read more

Tunteista ja anteeksiannosta

Edellinen postaukseni ihmissuhteista nostatti keskustelua, kiitos kommenteista. Muutama kertoi hankalasta tilanteestaan jonkun itseä epäoikeudenmukaisesti kohtelevan ihmisen kanssa. Meitä kun mahtuu tänne monenlaisia. Osa ei ehkä edes ymmärrä loukkaavaa käytöstään. Toinen taas ymmärtää, mutta ei osaa toimia toisin. Kolmas ei edes ehkä halua toimia muuten kuin totuttuun tapaansa. Yhä tahdon painottaa sitä, että blogissani kirjoitan vain

Read more

Muutoksesta ja fiiliksistä!

Muutama päivä sitten lueskelin erästä yli vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä, jossa käymäni uniryhmän muodossa ruodin näkemääni unta ja mietin ryhmäläisten avustuksella sen merkityksiä. Tuntui hassulta, että en tunnistanut itseäni tekstistä lainkaan. Toki muistin jutun kirjoittaneeni, mutta artikkelissa käsittelemäni tunteet tuntuivat täysin vierailta. Tulin iloiseksi. Tekstiä lueskellessani nimittäin tajusin todella, että olen huomaamattani ja lopullisesti antanut

Read more

Logoterapeuttisia terveisiä

Onpas ollut haipakka viikko, huh sentään. Voin sanoa, että olen antanut paljon, jos nyt en aivan kaikkeani. Fiilis on kyllä loistava. Olen myös ehtinyt urheilemaan, ohjauksia tuleekin tällä viikolla seitsemän tuntia. Eilisen tehokkaan työpäivän jälkeen vietin Illan Helsingin Aikuisopiston kolmituntisella Tutustu logoterapiaan -kurssilla, jonka veti logoterapeutti, kirjailija ja toimittaja Elina Tanskanen. Olin jo aikaisemmin tahtonut

Read more

Miltä susta tuntuu?

Olen viime aikoina haastatellut useampia pikku lasten vanhempia, ja tuntuu, että monilla erityisesti vauva-aika koettelee: Rahaa on vähän, vanhempien yhteistä aikaa on vähän, jos itse käy töissä, aikaa vauvan kanssa on vähän. Ja jos lapsi on tarhassa, aina tulee jokin asiantuntija, joka syyllistää siitä, ettei hoida lastaan itse kotona. Sitä voi tuntea olevansa jotenkin väärässä

Read more