Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen näkyy myös töissä

Hyvinvoinnista huolen pitäminen näkyy myös töissä. Viimeisten viikkojen aikana minuun on iskenyt hirveä innostus. On todella ollut olo, että teen työkseni sitä, mitä rakastan. Pitkästä aikaa. Kesäkuu on jo puolivälissä, ja tällä hetkellä omissa duuneissani eletään kiireisintä aikaa vuodesta. Päivätyössä kustannustoimittajana minun pitää saada vielä ennen lomaani pitkin kevättä työstämiäni kirjoja painoon, ja heti loman

Read more

Paras aika ikinä on nyt

Niin ne vuodet vierivät ja heräsin tänään 39-vuotiaana. Päivästä innoissani kuin pieni lapsi! Eteisessä oli pakko ottaa pari tanssiaskelta ihan vain siksi, että miksipä ei! Paras aika ikinä on nyt. Parikymmentä vuotta sitten tämä ikä tuntui ikivanhalta, mutta pakko sanoa, että nyt tuntuu siltä, että elän elämäni parasta aikaa. Lähes odotan, että neljäkymmentä ropisee mittariin, sillä

Read more

Mitä pyytäisit, jos saisit sen?

Mietin tässä eräänä päivänä, että jos vastaus olisi kyllä, mitä pyytäisin? Kun joskus ennen olisin pyytänyt vaikka mitä, enemmänkin ja jopa loputtomasti enkä sittenkään olisi ehkä ollut tyytyväinen saati onnellinen, nyt huomasin jotain yllättävää. Huomasin, että tulevista muutoksista huolimatta olen tyytyväinen tässä ja nyt, näiden ihmisten ja asioiden kanssa, juuri siellä missä olen, tässä elämäntilanteessa.

Read more

Uusi aamurutiini

Tänään huomasin, että olen kuin salaa kehittänyt itselleni uuden aamurutiinin! Se on tapahtunut ajan kanssa. Aina yhtä huippuhetki, kun huomaa, että henkinen treeni kantaa hedelmää. Minusta on tullut kärsivällinen aamuihminen. Vaikka pyrinkin tekemään asioita uudella tapaa aina kun vain muistan, olen ihminen, joka arvostaa ja rakastaa aamurutiineja. Arkiaamuina lempirutiinini ovat hyvin samanlaiset. Nousen ylös, juon

Read more

Paras parisuhdevinkkini koskaan

on ollut se, että tutustuin itseeni. Vasta kun tuntee itsensä, voi opetella tuntemaan toista. Tässä kirjoittaessani neljättä kirjaani, ajatuksiin ja tunteisiin pohjautuvaa eron jälkeisen elämän opusta, olen saanut hienon tilaisuuden käydä läpi omaa aiempaa eroani enkä niinkään lainkaan sitä toista ihmistä, vaan omia tunteitani, ajatuksiani ja toimintapojani. Ja voin kertoa, että jestas sentään, ihminen voi

Read more

Valitsen parempaa

Heti tästä hetkestä alkaen. Ah, elämä on valintoja. Tänään valitsin olla aamulla hetken tosi vattuuntunut jo viikon kestäneeseen jäätävään kurkkukipuun, joka ei ota häipyäkseen. Onneksi kyllästyin melko nopeasti omaan huonoon seuraani ja ymmärsin valita toisin. Mutta joo, kun on vaikea niellä edes aamukahvia, voi helposti valita olla huonolla tuulella. Buu. Miten usein sinä valitset fiiliksiäsi?

Read more

Hyvinvoinnin megatrendit

Eivät ole ehkä mitään järisyttävän hienoja, vaan enemmänkin olemme palaamassa jonnekin, mistä olimme hetken hukassa. Tähän alkuun heti kolme omaa wellness-suosikkiani: uni, vain oleminen ja hyötyliikunta. Minua on sanottu vanhaksi sieluksi, se näkyy myös noissa lempipuuhissani. Käväisin eilen tilaisuudessa, jossa Villa Mandalan Mia Jokiniva kertoi näkemyksensä tulevaisuuden wellness-trendeistä: tulevaisuudessa wellness ei ole enää vain ”edelläkävijöiden elämää”

Read more

Paras oivallukseni pitkään aikaan

Auttaa minua saavuttamaan erään tavoitteeni. Ajallaan. Aamulla mietiskelin sitä, miksi monella on niin vaikea aloittaa jotain tiettyä uutta tai uusvanhaa asiaa elämässään, kuten vaikkapa liikkumista tai elämänmuutosta. Itse olen ollut samassa jamassa myös, ja tiedän, miltä tuntuu, kun haluaisi, muttei vain jaksa tai viitsi. Ei vain pääse alkuun. Asiat, joita ei periaatteessa tarvitse tehdä tällä sekunnilla,

Read more