Jumppakärpänen täällä hei!

No niin, pitkästä aikaa treenipostausta. Kuinkas harjoitukset sujuvat ruudun toisella puolella? Itse tein syyskuussa 24 treeniä, vaikka olin lomalla viisi päivää ja myös sairastelin. Vain kerran kävin juoksemassa, mutta sitäkin suuremmassa porukassa ja paremmalla syyllä. Sanoisin, että syyskuu olikin melko Bodypumpin täyteinen kuukausi, mutta lokakuu tulee onneksi olemaan monipuolisempi. Treenisaldoon olen kuitenkin erittäin tyytyväinen. Ja

Read more

Goodbye karppaus

Olipa muuten hyvä Spin75 eilen. Vedin vasta toista kertaa samaa ohjelmaa, ja uusi ohjelmahan on aina uusi ohjelma. Uutta ohjatessa pieni jännitysmomentti on aina mukana, että toimiiko homma. Kyllä, jopa vielä näin 12 vuoden jumppaohjausvuoden jälkeen, eikö ole kummallista. Mutta hommahan toimi. Mestoilla olivat niin Rihanna, Mustaschin Ralf, DAD, 50 Cent, Billy Talent ja monet muut.

Read more

Tuohtuneen juNppaopen tilitystä

Sairastapauksien vuoksi en päässyt tällä viikolla kertaakaan työhuoneelle, vaan kirjoitin kotona. Kävin kyllä ohjaamassa muutaman tunnin sisäpyöräilyä ja bodypumpia. En vain osaisi olla ilman liikuntaa, koska siitä tulee niin hyvä olo!! Tunnille lähteminen voi olla jotenkin nihkeää, mutta heti kun pääsen paikan päälle, fiilis on mainio. Ja tunnin jälkeen olo on vähintään supermegahyvä, suorastaan loistava. Lisäksi

Read more

Ei enää aamuliikuntaa…

…totesin pari viikkoa sitten, vaan kuinkas sitten kävikään. Hahahaha! Tähän pienet naurut. Ikinä ei kannata sanoa ei ikinä. Löysin nimittäin itseni tuuraamasta tänään klo 7.15 aamuspinningiä, vaikka olin juuri samoille asiakkaille iloisesti kertonut kyseisen tunnin ohjaajan vaihtumisesta. Huolimatta siitä, että olin lähtökiireessä silmät unenpöpperössä pukenut jumppatopin väärinpäin ylleni, polkeminen sujui ja hiki virtasi. Tupa oli

Read more

Spinninghurmiossa

Flunssa on kellistänyt 2/5 osaa perheestä sairastupailemaan, mutta itse olen taistellut täysillä kipeyttä vastaan koko viikon. Vaikea tosin on olla saamatta pöpöjä, kun 1-vuotias räkänokka käy vähän väliä hieromassa nuhanaamaansa minuun ja juurikin hän aivasti komeasti suoraan naamalleni tässä päivä pari sitten. Omat tuntini ja yhden sisäpyöräilysijaistuksen olen ohjannut, mutta nyt viikonloppuna keskityn lepoon, jotta

Read more

Santiago de Compostela haaveissain

Kävipä tuuri! Perjantainen pulahdukseni järvessä tuli tehtyä viime hetkillä, vain 20 tuntia myöhemmin järvi oli jäätynyt. Avannon tekeminen ei lukeudu osaamiseeni, joten voi olla, että järven sijasta olisi pitänyt tyytyä hangessa kieriskelyyn, heh. Saa nähdä, josko sitä alkavalla viikolla uskaltautuisi vaikkapa Vantaan Kuusijärvelle. Siellä on sentään saunakin. Espoossakin on 8 avantouintipaikkaa, mutta vain Oittaalla pääsee

Read more

Hei, pois sieltä takarivistä!

Joku aika sitten postasin ryhmäliikuntatunnin etiketistä. Nyt kirjoitan muutaman rohkaisevan sanan ensikertalaisille! Tässä muutama vinkki, jos harkitset sisäpyöräilyyn tai bodypumpiin tulemista ekaa kertaa elämässäsi. 1 Pois takarivistä! Lähes jokaisella ohjaamallani tunnilla on aina joku ensimmäistä kertaa, oli sitten kyse sisäpyöräilystä, bodypumpista tai muusta jumpasta. Tuntinimikkeestä riippumatta ensikertalaiset tai vasta vähän aikaa harrastaneet sijoittavat itsensä aina jumppa-

Read more

Päiväni jumppamaikkana

No niin, nyt mennään jo tiistaita tämän viikon treeniputkessa. Eilen ohjasin Otaniemessä ensimmäistä kertaa Bodypumpin 79-ohjelmaa. Uuden ohjelman vetäminen ekaa kertaa on aina hiukan jännittävää, mutta selvisin suuremmitta mokitta. Erityisen katala on tilanne, jossa ohjaa vanhaa ohjelmaa ja opettelee uutta. No, olen joskus saanut totaalisen black outinkin hetkeksi, mutta sitten on vain pitänyt soveltaa kunnes

Read more

Jättiläisnorsu baletissa

Olin työkeikalla Kansallisoopperassa. Siinäpä vasta jännittävä talo! Kerran aikaisemmin olen käynyt siellä pikaisesti tutustumassa, mutta nyt vietin siellä useita tunteja ihastuttava balettitanssijatar seuranani. Pääsin muun muassa seuraamaan vuosikymmeniä Kansallisoopperassa ensin tanssineen ja nyttemmin siellä opettavan Jarmo Rastaan vetämiä harjoituksia. Ihan mieletöntä! Ihailen tanssijoita, jotka ovat työskennelleet vuosia ja vuosia saavuttaakseen unelmansa. Ja mikä tunnelma: Pianistin tahdittamat

Read more