Tärkeintä on se, mitä teet, ei se, mitä sanot

Tärkeintä on se, mitä teet, ei se, mitä sanot.

Viikko sitten kävin brunssilla ystäväni kanssa, jonka olen tuntenut alakoulun kolmannesta luokasta. Pitkästä aikaa näimme ja pitkästä aikaa istahdimme alas ilman lapsia, mikä tarkoitti sitä, että kerrankin oli aikaa ja tilaa keskustella ilman, että juttu keskeytyy koko ajan. Ystävyytemme on sitä tyyppiä, että vaikka emme näe säännöllisesti, kumpikin luottaa toiseen täysin. Ei ole asioita, joita ei voisi toiselle kertoa.

Ystäväni on vanhimman tyttäreni kummi ja keskustelimme uudesta tilanteesta, siitä, kun lapsi muutti pois kotoa kaksi viikkoa sitten. Palasimme myös aikoihin vuosien taakse, kun elämäntilanteeni oli hankala. Ystäväni auttoi silloin, minkä pystyi ja ehti, mutta totesi, että olisipa tiennyt paremmin, missä mentiin.

Itse taas palasin siihen, että olisinpa silloin jaksanut olla parempi äiti ja olisipa itselläni ollut nämä työkalut, joita tässä viimeisen 9 vuoden aikana olen itselleni haalinut, käytössäni silloin. Että olisinpa tiennyt, että kaikki muuttuu vielä hyväksi ja paremmaksi kuin koskaan, sillä kun silmät avautuvat ja lamppu syttyy, ei paluuta enää ole missään muodossa, vaan sitä elää sen uuden tietoisuutensa kanssa ihan kuin olisi saanut uuden elämän.

Ja sitten me hieman itkimme. Yhdessä. Sekin tuntui mukavalta. Ja sitten nauroimme. Ja jatkoimme brunssin syömistä.

Esimerkkinä lapsille 

Ystäväni sitten totesi kyyneliään kuivatessaan, että ajattele asiaa näin päin: sä olet näyttänyt sun lapsille, että vaikka elämässä on vastoinkäymisiä, niin niistä voi selvitä ja kaikki voi muuttua hyväksi. Sä olet siinä hyvä esimerkki ja se antaa lapsille paljon työkaluja elämää varten.

Sitä jäin pohtimaan ja aikanaan toden totta jaksoin läpi vaikean elämänvaiheen: haastava ero, vastuu vanhemmista tyttäristä yksin omilla harteilla, rahavaikeudet, loppuunpalaminen… Ja nippu muita asioita, jotka eivät todellakaan tehneet elämästä silloin helppoa. Mutta hemmetti sentään, täällä ollaan ja kaikesta selvittiin. Jos ei heti helposti ja vaivattomasti, niin kuitenkin. Ja nyt elämä on parempaa kuin koskaan!

Aloinkin ajatella, ettei lasten kasvatuksessa eikä muuten muissakaan ihmissuhteissa ole paljon painoa sillä, mitä sanoo, vaan sillä mitä tekee. Millaista esimerkkiä näyttää ja miten itse elää elämäänsä. Sanooko yhtä ja tekeekö toista vai onko rehellinen ja sitten toimii tilanteen mukaan ja sitä parantaakseen, jos sille on tarvetta. Uskaltaako avata silmät, todeta näin on nyt ja sitten tehdä toisin?

Ihminen voi muuttua jos haluaa

Itse olen ihan sataprosenttisen varma siitä, että ihminen voi muuttua, jos tarpeeksi haluaa ja elämä voi muuttua, jos on valmis tekemään töitä muutoksen eteen. Kun aikanaan aloitin tämän oman matkani itsetutkiskelun ja henkisen treenin maailmassa, kaikki lähti siitä, että halusin voida paremmin, olla taas onnellinen ja halusin myös muuttaa itsessäni tiettyjä asioita, joita en halunnut kantaa enää mukanani.

Mutta kukaan muu ei voi ketään toista muuttaa, kaiken on lähdettävä itsestä. Eikä myöskään voi odottaa, että ihmeitä tapahtuisi yhdessä yössä. Henkistä treeniä pitää tehdä joka päivä tai ainakin 4-5 kertaa viikossa! Eihän lihaksetkaan kasva päivässä eikä rapakuntoisesta muututa maratoonariksi kuukaudessa.

Mutta jos ennen sanoin enkä välttämättä tehnyt, niin nykyään asiat ovat päinvastoin. Pyrin kaikella tekemiselläni näyttämään esimerkkiä myös lapsilleni. Koska tärkeintä on se, mitä teet, ei se mitä sanot. Siihen minä uskon vahvasti ja teoillani pyrin olemaan paras mahdollinen versio itsestäni, toki välillä yhä vielä kompastellen, mutta eihän elämä koskaan pelkkää tasaista asvalttia olekaan!

Kaunista sunnuntaita sinulle!

Lue myös:

Osaamattomuutta ei tarvitse hävetä

Onnellisuus on ihana tunne

4 comments

  1. Täällä taas äimistelen, et vautsi miten hyvin sä vedät! :-) Aurinkoista sunnuntaita!

    1. Kiitos Anna kommentistasi! Valoisaa sunnuntaita <3

  2. Hei Jenny! Olisiko sinulla jotain kirjoitusta, sanoja, ajatuksia läheisen ihmisen menetyksen keskellä olevien ihmisten suruun? Menetimme meille niin rakkaan läheisen viikko sitten traagisessa mopoautokolarissa Sastamalassa. Onko sinulla kokemuksia läheisen ihmisen menettämisestä? Elämä ei enää koskaan palaa ennalleen mutta mitenkähän tästä oppisi jotenkin jatkamaan elämää tämän asian kanssa, jota on niin vaikea käsittää ja hyväksyä ja joka herättää paitsi surua, myös vihaa ja katkeruutta.

    1. Voi Elina, olen todella pahoillani ja otan osaa <3
      Viikko on todella lyhyt aika käsitellä tuollaisia elämää mullistavia asioita ja kaikki tunteet äärilaidasta toiseen ovat varmasti pitkään läsnä ja yhtä aikaa. Ne kaikki tunteet ovat sallittuja ja itselle pitää antaa aikaa toipua. Välillä sekin voi tuntua kestämättömältä, että muiden arki vaikuttaa jatkavan kulkuaan, kun itse tuntuu olevan jumissa ja aika on pysähtynyt. Mutta kai se elämä on sellaista.
      Ihmisen menettäminen tuolla tavoin äkkiarvaamatta ja elämän epävarmuus on jotain, mihin itsellänikin on vaikea löytää sanoja, ilman että kuulostaisin kliseiseltä.
      Toivon kaikille asianomaisille voimaa ja kärsivällisyyttä toipumiseen. Lähetän sinulle paljon lämpimiä ajatuksia <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *