Tarvitaan ajatus ja tekoja!

Eilen löysin tällaisen mainion muistutuksen itselleni Pinterestistä. Näinhän se menee.

Jos en tee töitä sen eteen, mitä haluan, en ikinä saa toivomaani. Unelmien, haaveiden ja tavoitteiden eteen on annettava itsestään, jotta saa. En voi vain odottaa himassa, että joku tulee noutamaan sohvalta ja tarjoaa minulle vaikkapa unelmieni työpaikkaa.

Ensin pitää selvittää itselleen, mitä haluaa, ja sitten tulee toimia. Pelkkä ajatus ei riitä, vaaditaan myös tekoja.

Jos todella haluan jotain, teen kaikkeni, jotta sen saan.

Jos en ole valmis tekemään asioita sen eteen, en jaksa tehdä asioita saavuttaakseni jotain tai minua ei vain huvita, tuskin tahdon asiaa oikeasti, koko sydämelläni.

Näin se menee!

Jos en pyydä, en myöskään saa. Esimerkiksi palkankorotusta harvoin heruu, jos ei uskalla avata suutaan. Välillä tulee kuviteltua, että tietää, mitä toinen ajattelee. Väärin! Sitä saattaa ajatella, että ihan turha edes kysyä, sillä vastaus on kuitenkin ei. Jos emme kysy, emme voi tietää. Mieti, miten vaikeaa on saada välillä selvää omistakaan ajatuksista, miten voisimme tietää sitten sitä, mitä toisen päässä liikkuu. Kysymällä moni asia ratkeaa, eikä kysyminen ole lainkaan häpeällistä. Pyytäminenkin on täysin sallittua. Jos vastaus kysymisestä tai pyytämisestä huolimatta on ei, tiedämmepä ainakin. Eikä tarvitse miettiä, mitä jos.

Tuo viimeinen kohta on ehkä se vaikein asia käsittää. Jos emme tee mitään toisin, muutostakaan ei tapahdu. Turha ihmetellä vaikkapa sitä, miksi ei laihdu, jos ei muuta jotain elämäntavoissa. (Olen muuten kolme viikkoa syönyt lähes puolet vähemmän ja heti on alkanut tapahtua, eikä tämä siis ole mikään ihme, vaan normaali syy-seuraus-suhde) Turha ihmetellä, jos parisuhde ei toimi, jos sen eteen ei ole valmis tekemään mitään. Jos jää odottamaan, että toinen muuttuu tai tekee aloitteen asioiden parantamiseksi, niin sitä saa odotella loppuelämänsä. Ihan liikaa tulee itsekin tuudittauduttua siihen, että vain on ja asiat kyllä hoituvat tai muuttuvat. Uusien ovien avaaminen tuo elämään uusia asioita. Uusien ihmisten tapaaminen tuo elämään uutta. Jos toimii aina samalla tavalla, voi odottaa samanlaista lopputulosta. Aina.

Mitä noihin kaikkiin kolmeen yllä olevaan sitten tarvitaan polttoaineeksi?

Rohkeutta, uskallusta, halua, intohimoa, rakkautta, uskoa ja ennen kaikka kykyä kuunnella itseään.

Heiiiiii! Tänään on hyvä päivä herätä. Juuri tänään!! Suunnata kohti unelmia ja ihan huippua elämää! Juuri nyt on hyvä hetki alkaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa. Tässä muodossa täällä ollaan vain kerran. Mitä, jos tämä päivä olisi ensimmäisesi tai viimeisesi. Tekisitkö jotain toisin, nyt heti.

Hienoa torstaita!