Tunteet – nekin menevät ohi

Se vaikeinkin vatutus, ankarin viha, syvin epätoivo – ne kaikki tunteet muuttuvat ja hiipuvat, oletko huomannut? Entä pysähdytkö koskaan fiilistelemään, miltä sinusta tuntuu?

Vastaisku ankeudelle

Kun tänään aamulla avasit silmäsi, ajattelitko, että ooh, taas yksi päivä, joka pitää selviytyä ja jaksaa läpi? Oletko sitä mieltä, että elämä on selviytymistä, ihan ookoo vai että se on kaunis lahja, joka juuri sinulla on kunnia kokea? Vai porskutatko arjen läpi ilman kummempia ajattelematta, välillä tyytyväisenä, välillä ei niinkään?

Minä ajattelen, että elämän perusvireen ei tarvitse olla alakulo tai tyytymättömyys. Ajattelen myös, ettei arjen tarvitse olla edes vain mukiinmenevää, vaan se voi olla kaikkea niin paljon enemmän, olivat olosuhteet ja elämäntilanne mitkä tahansa. Toki silloin, kun elämän perusasiat ovat kohdallaan, on helpompi olla onnellinen, ihminen vain on sellainen. Kun tilanne on vaikea, ei aina jaksa tai edes halua onnellisuutta. Mutta olen myös huomannut sen, että kun asiat ovat ihan ookoo, ihminen ei aina osaa arvostaa sitä. Omasta mielestäni tasapaksu arki ilman sen kummempia yllätyksiä on ihan parasta.

Lueskelin tässä pari päivää sitten vanhoja muistiinpanojani hieman huvittuneena. Kyseiseen vihkoon olin kerännyt ajatuksia, joita oli herännyt käymistäni keskusteluista muutaman ihmisen kanssa ja kirjoista, joita olin joskus lukenut. Samassa hetkessä ymmärsin, että vaikka olin noista asioista silloin vuosia sitten jo kirjoittanut, en ollut ehkä sittenkään todella ymmärtänyt, mitä niillä haluttiin sanoa. Ja mitä enemmän halusin ymmärtää ja pakolla etsiä vastauksia, sitä vähemmän oikeasti ymmärsin. Asioista, kuten esimerkiksi tunteista.

Voi minua poloista silloin

Luulin aikoinaan esimerkiksi, että voin olla onnellinen vain silloin, kun koen jotain hyvää tunnetta tai jotain kivaa tapahtuu. Se kiva tietysti usein johtui jostain ulkoisesta asiasta, toisesta ihmisestä tai miellyttävästä tapahtumasta. En lainkaan ymmärtänyt sitä, että ne tunteet löytyvät todellakin myös itsestäni ja voin kokea niitä riippumatta elämäntilanteesta tai tapahtumista. Huonona ajanjaksona oli sitäpaitsi helpompaa lietsoa sitä huonoa kuin keskittyä hyvään. En tuolloin osannut päättää, että nyt loppuu tämä vellominen, vaan itse kauhoin kuupalla vettä myllyyn ja paisutin, katastrofikelailin ja negistelin lisää.

Jos esimerkiksi rahasta oli todella tiukkaa, vaikutti se tunteisiini, ja sitä kautta kaikkeen tekemiseen ja myös mielialoihini ja siihen, millainen olin muille. Enhän mitenkään voinut olla onnellinen, koska tilillä oli kaksi penniä ja palkkapäivään ikuisuus enkä pystynyt hankkimaan kaupasta edes vessapaperia. Tunsin myös kateutta. Vaikken nähnyt toisen ihmisen ajatuksiin saati historiaan, hänen elämänsä siellä romanttisella perämeren purjehdusreissulla, Mallorcan rantahietikossa tai luksusmökillä Porvoossa oli ihan salettiin parempaa kuin omani. Vaikka ehkä ne tyypit siellä kyseisissä paikoissa pyörittivät juuri samantyyppisiä keloja päässään.

Hyviä tunteita sen sijaan nostattivat kivat tapahtumat ja toiset ihmiset. Mutta luulen, etten edes halunnut ymmärtää sitä, että kaikki tunteet ovat itsessäni, sillä en halunnut ottaa vastuuta niistä saati itseni tutkimisesta. Helpointa oli sälyttää vastuu hyvistä fiiliksistä toisen niskoille ja odottaa ja vaatia, että joku toinen tuo sen täyttymyksen tunteen. Minun täyttymyksen tunteeni. Sitten kun niin ei tapahtunut, tuli pettymyksiä. Ai mitä! Tuo toinen ei nyt ymmärtänytkään, mitä sen piti sanoa tai tehdä, jotta minulla olisi hyvä fiilis. Enkö nyt antanut tarpeeksi paljon merkkejä, siitä mitä minä haluan?

En myöskään osannut oikein toimia pettymysten tai muiden mielestäni negatiivisten tunteiden kanssa. Annoin niiden viedä minua mukanaan, laidasta laitaan, tunnetilasta toiseen, sillä mikään tunteiden tukahduttajatyyppi en ole oikein koskaan ollut. Kun elämä oli vaikeaa, räjähdin helposti. Miksi minun olisikaan pitänyt opetella tuomaan tunteitani esiin, sillä olinhan kokenut hankaluuksia? Kun sitten ymmärsin, että tulee hyviä tunteita, tulee huonoja tunteita eikä mikään kestä ikuisesti, oloni alkoi helpottua. Suurimpia oivalluksiani oli myös se, että useimpien tunteiden kanssa kannattaa vain olla. Ne saavat tulla, ne voivat olla, niitä voi jopa tarkastella, niiden kanssa voi istua hiljaa. Niille ei useinkaan tarvitse tehdä mitään, vaikka joskus niitä voi käyttää moottorina johonkin. Vihastakin voi saada hetkellisesti voimaa ja kateus saattaa motivoida tekemään asiat vielä paremmin, mutta yhtä hyvin tunteen kanssa voi istua tässä hetkessä. Ja lopulta kun nyt mietin, vaikka ennen minulla kiehahti helposti ja nopeasti, niin en edes muista, koska viimeksi olisin ollut vihainen. Tai kateellinen. Nykyään päällimmäinen tunne on ilo toisen puolesta. Ja rauha ja onni itsessäni. Useimmiten, ei aina.

hyvinvointiblogi

Tunnejahdissa all day long

Ja vaikka vuosia sitten luulin jo päässeeni onnellisuuden etsinnästä, tuskin niin oli tapahtunut silloin vielä. Halusin elämääni rauhaa, tasapainoa, onnellisuutta ja turvaa, ja aina ihmettelin, kun sanottiin tai luin jostain, että ne ovat jo läsnä. Että sitä olisi pitänyt lakata tavoittelemasta ja etsimästä, että ne olisivat läsnä tuosta noin vain? Ilmeisesti en halunnut päästää itseäni helpolla, sillä kesti kauan ennen kuin uskalsin lakata jahtaamasta niitä tunteita.

Ja itse asiassa kun lakkasin ajattelemasta niitä jatkuvasti ja lakkasin jahtaamasta, ne todella alkoivat olla läsnä arkipäivissäni. Vaikka olin vieläkin ja saatan yhäkin olla silloin tällöin surullinen, vihainen, pettynyt, katkera ja toivoton, perustunteeni silti on useimmiten rauha, onni, tasapaino, ilo. Siis ilman, että mitään erityistä tapahtuu. Yhtä hyvin voin kokea pakahduttavaa onnea ja seisoa Lidlin kassajonossa, olla perheeni kanssa pihalla tai metsässä juoksemassa, viimeistellä työjuttua tai astua koiranpaskaläjään. Ei niin väliä.

jasmiini

Tulee myös litsareita

En aiemmin ehkä täysin ymmärtänyt, etteivät pääosin myönteiset fiilikset arjessa tarkoita sitä, etteikö elämässä sattuisi, etteikö sitä kompastuisi, joskus niinkin, että luulee, ettei koskaan enää pääse ylös tai arki löisi litsarilla poskelle. Totta helvetissä kyllä, mutta kun arjen perusvireenä ovat myönteiset tunteet, sitä on myös työkaluja käsitellä niitä kielteisiä tunteita, ikäviä tapahtumia, takapakkeja ja varsinaisia perustusten romautuksia, kun ensin tuntuu, että kaikki menee eikä paljon jää jäljelle. Ja kun vielä todella tajusin sen, että fiilikset tulevat ja menevät ja lakkasin takertumasta niihin, olen ollut satamiljoonaa kertaa tyytyväisempi. Mihinkään tunteeseen ei tarvitse takertua, sillä mikään ei kestä ikuisesti. Sen sijaan voi ja saa ja kannattaa olla kiitollinen, että senkin tunteen sain kokea, riippumatta siitä, mikä se tunne on. Tunteet opettavat meille paljon itsestämme ja tavoistamme. Uskon, että kun suostuu kokemaan tunteen oli se millainen tahansa, pääsemme helpommalla.

Suosittelen: itseen tutustuminen kannattaa

Eli jos 10 vuotta sitten en ymmärtänyt, että miten niin kaikki tunteet ovat meissä itsessämme, niin nyt ymmärrän sen paremmin. Se ei ehkä vaatinut ihan kymmentä vuotta, mutta on se vaatinut itseni tutkiskelua, tunteideni tutkiskelua ja läsnäoloa tunteissa. Nyt näen sen, että useimmissa elämäntilanteissa voimme todella kokea tasapainoa ja harmoniaa, riippumatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Ja kun koemme tasapainoa ja harmoniaa, voimme myös säteillä sitä ympäristöömme, halusi ympäristö sitä tai ei. Joskus se voi olla myös valinta: meidän ei tarvitse reagoida voimakkaasti tai antaa jonkun tapahtuman tai huonotuulisen kanssaihmisen pomputtaa meitä tunnetiloista toiseen.

Meillä itsellämme on vastuu ja valta päättää, minkälaisiin tunteisiin keskitymme. Kun lakkaamme etsimästä onnea ja rauhaa ympäriltämme ja avaamme silmämme ja pysähdymme itsemme kanssa, onni ja rauha löytyvät. Ne ovat siellä, vaikkemme edes aina voi uskoa, että ne ovat. Ja kun päättää, ettei lähde riitapukarin mukaan riitelemään, vaan huokaa syvään ja antaa olla, ah, mikä voittajafiilis siitä tulee!

Ihanan tunnerikasta päivää sinulle!

Täällä paiskitaan hommia ennen loman alkamista. Mikä fiilis?

rakkaus

One comment

Comments are closed.