Tuntuu kuin vuorokaudessa olisi kaksi työpäivää

Elämä on runsasta – miten pärjätä arjessa, mietin. Siis pärjätä niin, ettei koti näytä sikolätiltä. Toisina päivinä tuntuu kuin vuorokaudessa olisi kaksi työpäivää: oikea työpäivä ja sitten se, jonka suorittaa kotona. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja viikonloppuna kävimmekin puolisoni kanssa romanttisen keskustelun. Sovimme, että perjantai on suuri vessansiivouspäivä. Arvaa, kumman ehdotuksesta!

Reilu kolme viikkoa uudessa duunissa ja alan jo vähän tottua päivähommiin. Kaikin puolin tuntuu oikeasti siltä, että tein oikean valinnan, vaikka olen huomannut, miten onnellisessa asemassa olin myös freelancerina. Oli oikeasti lahja maailmankaikkeudelta, että pystyin samalla paitsi tehokkaasti tekemään töitä reilulle kymmenelle liki viidelletoista toimeksiantajalle, kirjoittaa blogia, urheilla keskellä päivää, pestä pyykkiä ja pitää kodin järjestyksessä. Jälkimmäisen vähän kuin itsestään. Siis hyvin vähän kuin.

Vuorokauteen mahtuu kaksi työpäivää tai ainakin tunne niistä

Nyt elämä on muuttunut vähän erilaiseksi. Kun sitä vielä toistaiseksi pimeällä (onneksi koko ajan muuttuu valoisammaksi) on vihdoin kotona, ottaa eteisessä kengät pois jaloistaan ja astuu terävään legoon, huomaa, että kas, eilen illalla pestyt pyykit odottavat yhä koneessa tai että ruoanlaitossa tarvittava kattila makaa näköjään juuri siellä tiskialtaassa likaisena, ei aina paljon naurata.

Ei naurata, koska välillä tuntuu siltä kuin pitää aloittaa työpäivä kaksi: siivota, pyykätä, järjestellä, viedä roskia, ulkoilla lapsen kanssa, vaihtaa kuulumisia perheen kanssa, käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja mikä tärkeintä, olla läsnä. Vielä pitäisi ehtiä urheilemaan: mennä lenkille ja joogaan ja kannattaisi ehkä muistaa sekin, että saattaa vielä olla jokin sosiaalinenkin elämä, josta pitäisi pitää huolta. Huh! Elämä palkitsee nyt varsinaisilla ruuhkavuosilla. Olen nyt kolme viikkoa yrittänyt ehtiä lakkaamaan kynsiäni! Siinä onnistumatta.

Samalla haluan todeta, että en voi muuta tehdä kuin ihailla meitä kaikkia arjen sankareita! Hyvin me vedetään, se on pakko sanoa. Mutta en ihmettele, että väsymystä on monella ilmassa.

Voiko jostain karsia?

Mutta mitä tässä runsaassa elämässä, joka palkitsee meitä niin monenlaisella tekemisellä, voisi enää karsia? Itse olen karsinut ystävien tapaamisesta ja bileistä, jollaisiin harvoin osallistuessani haluan nykyään olla viimeistään puoli yksitoista kotona, sillä en halua tuhlata seuraavasta päivästä hetkeäkään ylimääräiselle väsymykselle. Viime viikolla karsin taas urheilusta, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi. Mitä vähemmän urheilua, sitä väsyneempi ja aikaansaamattomampi olen. Onneksi on ystäviä, jotka kyselevät juoksu- ja saliseuraksi.

On vain otettava se imurointi, lakanoiden vaihto, kadulta kulkeutuvien pikkukivien lakaisu, legoilla rakentaminen, blogin kirjoittaminen, ruoan valmistaminen ja kaupassa käynti elämänä. Koska sitä elämää vartenhan me olemme täällä. Huomaan, että hetkeksi olen taas erehtynyt kuvittelemaan, että elämän pitäisi olla jotain muuta. Mitä tasapaksumpaa, sitä parempaa, en voi kuin todeta. Yksikin muuttuva osanen kun voi sekoittaa koko pakan.

Ja kun on liikaa, voi tietenkin vielä yrittää jostain nipistää.. Itse en pysty elämään iloisena epäjärjestyksessä, mutta aina voin opetella delegoimaan vähän lisää. Voin hyvinkin palauttaa mieleeni, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse ja ihan oikeasti ettei kaikkea edes tarvitse tehdä. Voin laskea rimaa ja todeta, että myös muut osaavat imuroida. Myös sieltä sängyn alta.

Siisteys ei tule itsekseen 

Ilmeisesti perhekin alkaa huomata, etteivät asiat kotona hoidukaan ihan itsekseen, kuten freelanceraikoinani. Se oli nimittäin puoliso, joka ehdotti, että mitä jos yhdessä tuumin pestäisiin aina kylppäri ja pikkuvessa, kun perjantaisin saavumme kotiin töistä. Sopii. Perjantai olkoon suuri pöntönhinkkauspäivä.

Silti uskon, että juuri tuosta kaikesta yllä olevasta voi ja kannattaa nauttia, myös suuresta pöntönhinkkauspäivästä. Elämä nyt vain on runsasta, maailmankaikkeus palkitsee täydellä kalenterilla. Mutta sitä varten me olemme täällä, tekemässä, kokemassa ja oppimassa lisää. Elämässä elämää, ei kuitenkaan suorittamassa, miltä joskus saattaa tuntua.

Kuten tänään vastasin viestiin, jossa minulle toivotettiin tsemppiä #ruuhkavuosissa. Vastasin, etten oikein keksi helpotusta tai mitään enää, mistä voisi karsia. Pitää siis nauttia mahdollisimman monesta hetkestä. Siinä se ratkaisu tuli. Pitää nauttia tästä kaikesta, jota elämäksi kutsutaan.

Silti: ihan pakko on kysyä, että miten oikein handlaat tän kaiken? Vinkkejä?

21 comments

  1. Taru/stuffabout.fitfashion.fi

    Itse olen vielä kotona ja mietin kyllä jo tulevaisuutta – miten sitä ehtii kaiken. Toisaalta olen ajatellut että jos kaikki on töissä ja lapsi päiväkodissa niin siellä kotona ei kukaan ehdi sotkemaan, hahaa..:DD Senpä näkee sitten. :D

    1. Kiitos Taru kommentistasi! Totta tuokin, jos kukaan ei ole kotona, ei pitäisi tulla sotkuakaan :) Mutta turha lienee stressata etukäteen. Ja huomasin, että jotenkin jo tämän asian ääneen sanominen oli helpottavaa. Kyllä se tästä. Mukavaa viikon jatkoa!

  2. Välillä tosiaan tuntuu, etteivät tunnit riitä… Olen kuitenkin työstänyt asiaa (ja tarvittaessa kartoitan tilannetta tarpeen mukaan) ja pyrkinyt erottamaan oikeasti tärkeät ja myös ne pakolliset tehtävät niistä, mitkä itse olen asettanut mielessäni pakoiksi tai toisaalta yrittänyt ehtiä / haalinnut niitä kivojakin juttuja aivan liikaa käytettävissä oleviin tunteihin nähden. En esimerkiksi ole voinut lähteä kotoa ennen kuin sänky on pedattu tai toisaalta työpäivän jälkeen perjantaina hosunut, että ehdin siivota kodin (siihen sisältyy myös mm. tiskikoneen tyhjennys, puhtaiden vaatteiden kaappiin viikkaaminen, likapyykkien pesu jne.) ja käydä kaupassa (mahdollisesti samalla reissulla pitää käydä parissa kaupassa ja ehkä myös Postissa).. Olen ollut äärimmäisen ehdoton vaatimuksissani (kuten kodin siisteydestä) ja tehnyt kaiken itse.

    Nykyään pririsoin hyvinvointini etusijalle ja hyväksyn, etten (edes!) minäkään kaikkeen pysty, eikä tarvitsekaan. Liikunta, terveellinen syöminen ja palautuminen ovat arkeni ja pitkälti myös viikonloppujeni kulmakiviä. Teen kyllä kotitöitä edelleen päivittäin, mutta harkitsen tarkkaan mitä ja milloin. Kauppalistaa kerään pitkin viikkoa, ja aina kun muistan jonkin tarpeen kirjaan sen ylös. Sitten menen se (tai puhelin) kädessä kerran viikossa kauppaan tekemään isommat ostokset (tarvittaessa haen vaikkapa salireissulla jotain lisää). Ruoan teen aina itse, mutta pidän reseptit ja valmistustavat simppeleinä ja teen kerralla useamman annoksen. Silti syömme maukkaasti ja monipuolisesti. Annan ilolla myös mieheni siivota korjaamatta hänen työtään, ja toisaalta osaan ottaa vallan lunkisti, vaikken aina ehdi osallistua ”perinteiseen viikkosiivoukseen.

    Itselläni ei ole lapsia, mutta oman kokemukseni (henkilökohtainen elämä ja työ lasten parissa) mukaan on jopa suotavaa ottaa lapset mukaan kotitöihin. Näin he oppivat, että jokainen siivoaa omat jälkensä ja pikkuhiljaa voivat osallistua myös omatoimisesti. Toisaalta pienet kotihommat ovat yhdessä tekemistä ja lapsetkin nauttivat, kun huomaavat työnsä jäljen ja saavat kiitosta. Siisti koti ja tutuksi tulleet tehtävät helpottavat sitä paitsi myös lasten elämää niin tässä hetkessä (omat tavarat löytyvät, kodin ilmapiiri miellyttävä, onnistumisen kokemukset, omien jälkien korjaaminen myös kodin ulkopuolella jne.) kuin tietysti tulevaisuudessa lapsen muuttaessa pois kotoa.

    Kenties kuitenkin kaikkein tärkein näissä kotihommissakin on positiivisuus! Tekee sitten yksin tai lasten kanssa niin on hyvä muistaa ylläpitää iloa, naurua ja kepeää suhtautumista myös (tai ehkä juuri erityisesti) niissä arjen tohinoissa. Koska – miksi kireys ja kiukku kun on mahdollisuus valita ilo ja rentous (onhan pyykkikone ja tiskikone, mitä tyhjätä..) 😊

    P.S Meillä pedataan sänky enää vain viikonloppuisin (jos silloinkaan). 😉

    1. Kiitos Elina ihanasta, pitkästä kommentistasi! Meillä lapset osallistuvat, ja kuusivuotias esimerkiksi mielellään tyhjentää tiskikoneen, mutta ehkä kyse on ollutkin just siitä, että teen itse kun en jaksa pyytää tai osallistuttaa. Siihen tulee nyt poikkeus. Olen myös aina ajatellut, että puoliso hoitaa useimmiten ruoan, joten hänen ei tarvitse siivota. Nyt on ihan omatoimisesti ottanut puheeksi sen, että tehdään yhdessä, mikä yllätti ja toi toisesta taas uusia piirteitä esiin.
      Itseä myös rassaavat ne omat rojut, kirjat, vihot ja muut, joita jätän lojumaan sinne tänne enkä sitten löydä niitä, kun pitäisi :D Selkeästi tarvitsee itsenikin opetella järjestelmällisyyttä. Menee turhaa aikaa jonkun tietyn asian etsimiseen vain, jos sillä ei ole omaa paikkaansa.
      Kyllä se tästä alkaa sujua varmasti, kun nyt totun tähän ja muutkin tottuvat :) Ja kun illat muuttuvat valoisammiksi, sitä saa ihan eri tavalla aikaan kuin talvella! Tulee vähän niin kuin tunteja lisää vuorokauteen.
      Aurinkoista viikon jatkoa sulle!

      1. Kun löytää itselleen ja perheelleen sopivat rutiinit niin ne kyllä helpottavat arkea kummasti! Tietysti tilanteen mukaan joustaen ja toimintatapoja muuttaen, sillä harvoinpa elämä rullaa päivästä toiseen täysin samaa rataa vuodesta toiseen.. 😊

        Ymmärrän kyllä hyvin tuon, että ”helpommalla pääsen, kun teen itse…”. Siitä on ihan omakohtaista kokemusta (aina kun vaan ei jaksa ”ylimääräistä säätöä..). Tämäkin on kai ihan okei silloin tällöin, kun pääsääntöisesti jokainen osallistuu ☺

        Auringonvalo on kyllä ihmeellinen asia! Valonsäteitä osaa kyllä arvostaa erityisesti näin talvella harvakseltaan nähtynä 😊

        1. Näinpä! Kun ne rutiinit löytyvät, helpottavat ne tilannetta. Ja tosiaan, elämä on jatkuvassa muutoksessa… Itsellä näemmä se menee noin kerran vuodessa uusiksi aikalailla kokonaisvaltaisesti :D
          Tuo valo! Ja aurinko! Eilen huomasin, ettei kahdeksalta ollut enää pimeää… kevään tuleminen saa kyllä itseni ihan fiiliksiin.
          Aurinkoa, Elina <3

          1. Iloa ja valoa sinun päiviisi myös
            <3

  3. Kiitos Jenny, kun nostit tämän aiheen esiin! Itse olen kipuillut saman asian kanssa jo koko viime syksyn ja kirjoittanut arjeen kiireestä blogiin jo niin monta kertaa, että se tuntuu menevän valittamisen puolelle. En halua valittaa, sillä tykkään uudesta työstäni, mutta sen rytmitys ja vaikutus muihin hommiin, kuten bloggaamiseen on ollut suuri. Vaikka edelleen teen myös etätöitä kotoa käsin, niin tuntuu ettei aikaa ja energiaa ole kaikkeen. Eikä asiaa helpota se, että välillä on pakko tehdä töitä myös viikonloppuisin, silloin arjen askareet jää kyllä väliin.
    Esimerkiksi yli viikon ajan autoni takapenkillä on kulkenut meidän pahvi- ja paperiroskat, jotka odottavat kierrätykseen vientiä :) Myös hyvää tekevät ja energiaa antavat kävelylenkit jäävät turhan usein väliin, varsinkin kun illat pimenevät vielä niin aikaisin.
    Itsekin olen koittanut karsia monissa asioissa ja madaltaa vaatimustasoa esim. kodin siisteydessä, mutta jos ei tee töiden lisäksi muuta, niin ei sekään ole hyvä juttu. Niinpä viime viikonloppuna olin oikein salakapakassa juhlimassa synttäreitäni ja sunnuntain pötköttelin sitten sängyssä koko päivän. Seurana kuohuviiniä ja rimakauhua & rakkautta -boksi. Hyvä teki! Niin ja kynsien lakkauksen olen ulkoistanut kosmetologille, mutta se onkin täällä Tallinnassa niin helppoa ja kohtuuhintaista.
    Tsemppiä meille arjen sankareille ja toivotaan, että löydämme tasapainon. Pitää vain oppia entistä paremmin karsimaan, delegoimaan ja ostamaan palveluita omaksi avuksi

    1. Kiitos Thea kommentistasi! Synttäriviikonlopun vietto kuulostaa just hyvältä, ihana, että otit vähän rennommin ja annoit itsesi pötkötellä. Koska totta puhut, jos tekee vain töitä, hyvä ei ole sekään. Kohtuus ja tasapaino tulisi muistaa kaikessa elämässä. Mutta näemmä sitäkin pitää harjoitella ja opiskella myös kantapään kautta!
      Toi kuulostaa niin tutulta tuo, että pahvit matkustavat autossa viikon tai pari :) Välillä pienten asioiden hoitamisesta tulee suuria. Urheilusta itsekin olen nyt tinkinyt, mutta se ei ole tuntunut yhtään hyvältä ratkaisulta. Sitä vain tuntee itsensä väsyneemmäksi. Onneksi menemme kohti valoisampia aikoja! Ihan oikeasti kevät tuntuu tuovan omaan arkeeni lisää tunteja.
      Tsemppiä meille kaikille! Ihanaa viikon jatkoa!

      1. Valo tekee ihmeitä. Eilen jaksoi vielä työmatkalta paluun jälkeenkin lähteä tunnin happihyppelylle pakkaseen. Mikä fiilis sen jälkeen!

        1. No kyllä! Ja koko ajan muuttuu valoisammaksi. Hyvä sä! Kivaa viikonloppua :)

  4. Miuta harmittaa myös illalla kotona odottava ”toinen työpäivä”. Asiaa ei helpota yhtään se että puoliso on tässä kuussa viikot koulussa 30km päässä ja viikonloput töissä :( Ainut tukiverkko on anoppi ja appiukko. Viikonloppuna menee aikaa pyykinpesuun, siihen pöntönhinkkaukseen ja imurointiin. Syyllistyn itse myös siihen että, ”mie teen tän ite, ni pääsen helpommalla, eikä tarvi hermostua kenellekään”. Legot lattialta voisi korjata myös lapset 8v&6v itse.
    Ahdistusta aiheuttaa myös työ, jossa en juuri viihdy, tuntuu että istun ”tyhjän panttina” palavereissa, senkin ajan voisin käyttää johonkin ”järkevään, mm. siihen siivoukseen.
    Illalla ei jaksaisi millään lähteä liikkumaan, mutta jos ei käy liikkumassa niin ei sitä meinaa jaksaa sitäkään vähää. Sitten kun on väsynyt, koti räjähtänyt, ei ole valmista ruokaa jne, niin sitten on niin helppo mennä hamppareille tai tilata pizzaa, jonka jälkeen on huono olo ja ärsyttää. Kierre on valmis..
    Lohduttelen itseäni sillä että, lapset kasvaa koko ajan, kaikki helpottaa ajan myötä.
    Niitä vinkkejä ei oikein miulla ole, iltaisin siivoan keittiön valmiiksi aamua varten. Pyykkikoneen laitan usein ajastimelle että se lopettaa niihin aikoiin kun tullaan kotiin töistä. Sunnuntaisin pyrin tekemään isomman satsin ruokaa että sitä riittäisi useammalle päivälle ja eilen ostin työpaikan ruokalasta valmista pinaattikeittoa.
    Jaksamista!

    1. Kiitos Jenni kommentistasi! Kuulostaa niin tutulta! Itsekin olen huomannut, että heti kun lipsun liikunnasta (mistä on kyllä helppo lipsua), on helpompi lipsua myös terveellisestä ruokailusta…
      Meillä kuusivuotias on nyt siivoillut leikin jälkiään (joita on joka puolella), yllättävän hyvässä yhteistyössä. Ehkä ”vika” onkin ollut itsessäni, etten ole edes pyytänyt korjaamaan, vaan vähän marttyyrinä sitten tehnyt itse.
      Totta on, että lapset kasvavat ja koko ajan helpottaa. Ja osan kotitöistä voi oikeasti jakaa ja tehdä yhdessä. Onhan sekin yhdessä oloa ja hetkessä olemista.
      Mä siivoan myös keittiön iltaisin, niin on kivempi herätä. Olen alkanut myös ladata kahvinpurut ja veden valmiiksi, niin aamulla tarvitsee vain painaa napista.
      Tsemppiä meille! Ja sulle erityisesti nyt tälle helmikuulle, kun puoliso on poissa kotoa! <3

  5. Kun vuosien freelancer-elämän jälkeen tein 9 kuukauden pätkäpestin ns. oikeissa töissä, oli toisaalta sinne töihin kiva mennä ”lepäämään”. Tekemään töitä niin, ettei koko ajan tarvinnut samalla miettiä pyykkejä ja ruuanlaittoa. Nyt, kun taas olen freenä, kotityö kaatuu päälle 24/7. Ja tässä arjessani sitä on tosiaan aika paljon, kun on näitä kotieläimiä, hevosia ym. hoidettavana. Mutta tunnistan tuon töiden jälkeen -fiiliksen: en minäkään viime talvena ehtinyt tehdä yhtään mitään muuta kuin käydä töissä. Vain pakolliset tuli tehtyä.

    Ehdotan vinkiksi juuri jotain ruokapuolen suunnittelua ja valmistelua jo etukäteen. Jättimäinen kattila kaalikeittoa ma – to. :)

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Mä niin ymmärrän tuonkin puolen, että tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Ja sulla on tietty vähän enemmän huolehdittavaa kuin itselläni, maatila ja eläimet myös.
      Tuota ruokapuolen suunnittelua tässä aion seuraavaksi petrata. Alkoi heti tehdä mieli kaalikeittoa (lapset voi olla eri mieltä :)). Kivaa viikkoa!

  6. Hei! Mikäli arki tuntuu liian työläältä, oletko miettinyt ulkoistamista? Ruoan voi tilata verkkokaupasta, joka kiikuttaa tuotteet lähimmästä Citymarketista kotiin sisälle (riippuen tietysti missä asuu). Toinen ehdotus on siivooja. Edes kerran, pari kuussa, niin itselleen jää pelkkä ylläpitosiivous. Jaksamista!
    http://westendmum.fi

    1. Kiitos Westend Mum kommentistasi!
      Tuota ruokaostosten tilaamista voisinkin joskus kokeilla. Ihan ensin voisin kyllä yrittää tehdä vaikka viikon ruokalistan ja sitten ostokset kerran viikkoon sen mukaan. Se jo helpottaa, kun ei tarvitse juosta kaupassa joka päivä.
      Siivooja meillä kävi puolisen vuotta, mutta luovuin siitä, kun oli tiukempi rahatilanne. Eilen juuri keskustelin keskimmäisen tyttären kanssa ja sovittiin, että hän siivoaa kerta viikkoon (palkkaan hänet, koska viikkorahaa joudun joka tapauksessa maksamaan ;)) ja itse sitten myös järjestelen. Kyllä se tästä taas, kiitos! Näköjään näihin uusvanhoihin tilanteisiinkin vain täytyy totutella 
      Aurinkoista päivää sinulle!

  7. Elän niin toisenlaista elämää, joten vinkkejä ei heru…Pöntönhinkkauspäivä voi mikä ihana termi, pakko lainata ja ”ehkä” toteuttaakin!
    Ihanaa viikon jatkoa…♡

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Tuskin maltan odottaa seuraavaa perjantaita :D
      Kaikilla on tilanteensa ja tämäkin on ohi menevää sorttia, tiedän sen! Kyllä se tästä helpottaa, kun saamme valoa ja aurinkoa.
      Ihanaa viikon jatkoa sulle, lähetän virtuaalikukkasia <3

  8. Mää en ainakaan handlaa..saatan mm. laittaapyykkikoneen uudestaan päälle ku tajuun että märät pyykit on ollu siellä 3pv. Välillä hajoilen täysillä sille että täytyy tosiaan olla töissä 8,5h/pv ja siihen päälle sit se kotona odottava savotta. Jossain kohtaa meinasin seota (uupua – oikeastaan uuvuinkin) ja tajusin, että suorittamien pitää lopettaa. Nykyään teen sen mikä on oikeasti pakko ja minkä jaksan. En tiskaa jos ei justii sillon kiinnosta. En enää varasta yöunista aikaa kotitöille tai omaksi ajaksi. Lahjon/kiristän lapset siivoo omat jälkensä. En enää kuvittele, että lastenhuoneessa pitää olla kaiken järjestyksessä. Teen enemmän juttuja joista oikeasti nautin.

    1. Kiitos Za kommentistasi! Yöunista en itsekään luovu ja tuo liikunta on toinen, josta ei kannata nipistää, sen olen omalla kohdallani huomannut.
      Pitää enemmän delegoida asioita lapsille ja kuusivuotiaskin osaa hienosti siivota legokaaoksensa, jos häneltä sitä pyytää… Paha tapa minulla tuo, että hoidan itse, on helpompaa.
      Mutta savotalta tuo koti joskus tuntuu, vaikkei meillä yhtään ylimääräisiä neliöitä olekaan. Jaksamista kaikille meille <3

Comments are closed.