Voihan treenivajarit!

Liikuntavajareista kärsivä täällä hei! Takana on yhdeksän pitkää päivää ilman urheilua. Huomenna yritän ehkä kipaista jonkun puolituntisen lenkin, mikäli aamu ei ala enää näin kröhäisenä kuin vielä tänään. Odotan innolla tulevan (loppu)viikon pumppi- ja sisäpyöräilyohjauksia. Tsaijai, veikkaanpa, että saattaa tulla lihakset kipeiksi. Se ei haittaa, sillä sillä se lähtee, millä on tullutkin. Ei muuta kuin lisää painoa tankoon ja vähän isompaa vastusta pyörään. Mutta juuri nyt minulla on aivan pakottava tarve päästä hikoilemaan ja endorfiinihumala suorastaan huutaa nimeäni. Ah miten iloitsen siitä, että olen huomannut todella kaipaavani liikuntaa. Heti kun lumet sulavat lopullisesti, ajattelin alkaa taas juosta vaunujenkin kanssa. Kun parikymmentä kiloa painavien menopelien kyydissä on vielä viisitoista kiloa jälkikasvua, on se kumma, jos ei jenkkakahvat ala kuihtua vyötäröltä.

Oletteko muuten huomanneet, että Fit Karppaaja tulee taas ensi kuun alussa! Kirjoitin lehteen kolme juttua, joten odotan sen ilmestymistä itsekin innostuneena. Ja muutenkin aion lukea sen tällä kertaa kannesta kanteen, onhan minulla karppaamista takana jo kunnioitettavat 1,5 päivää! Hahaha! Saa nähdä, kuinka pitkä projekti tästä innostuksesta tulee. Eniten ylpeä olen siitä, että pystyin antamaan Maraboun taivaallisen helnöt-suklaalevynjämäni lapsilleni, ja vaikka keittiön tasolla on koko viikonlopun lojunut avattu Pantteripussi, minun pikku sormeni eivät ole salaa eivätkä edes vaivihkaa kurottaneet sinnepäinkään. Minä pystyn tähän! Tiedän, että tämä kerta on erilainen. Nyt olen nimittäin tosissani. Päätin jo, että kun olen laihtunut viisi kiloa, hankin itselleni uudet motivaatiofarkut.

Tämän viikonlopun ties kuinka mones ilon aihe oli se, että Hidasta elämää -sivuston postaukseni onnellisuudesta ovat kovin tykättyjä. Tässä uusin blogikirjoitukseni, olkaa hyvä. Pyrin kirjoittamaan Onnen äärellä -blogiani kahdesti viikossa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki on vain niin tosi jees. Olen hyvin hyvin kiitollinen tästä olotilasta ja kaikesta siitä hyvästä, mikä erityisesti viime aikoina on löytänyt luokseni. Kiitos kiitos kiitos.

Vielä pieni ajatus illan ratoksi. Olen poiminut sen Titti Holmerin kirjasta Onnellinen nyt – Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon. Kirjaan törmäsin Suvin blogissa.

Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi, mitä ajattelet itsestäsi, kuinka arvostat itseäsi, miten käytät aikaasi, miten kohtelet kehoasi ja tunteitasi. 

True dat. Ei lisättävää.

Upeaa alkavaa viikkoa!

Voi ei! Taas tolla mutsilla on jalassa noi punaset pillit. Mä leikin kyl nyt, etten mä tunne sitä. Siis daa, kuka toi täti tos mun vieres oikei on??!!Noi on ne samat byysat, joista systeri kysyi siltä, että aikookse siis todella lähtee noi jalas sinne riparivanhempaininfoon. Huhhuh. Pitää ehkä pyytää, et faija polttaa noi. Karmeet.