Yksi oivallus sai joogaharrastukseni jatkumaan

 

Yksi oivallus sai joogaharrastukseni jatkumaan. Nyt se elää ja voi paksusti jo kolmatta kuukautta. Joogaharrastukseni alkoi sujua, kun päästin irti mielikuvista, että minunkin pitää näyttää Instagramin täydelliseltä joogilta. Ja kuka oli vaatinut minua näyttämään siltä? No minä itse, oma pääkoppani. Eivätkä kauheat paineet luo pohjaa millekään harrastukselle.

Kun palasin salille, lakkasin vertailemasta itseäni muihin, koska vihdoin ymmärsin, että joogaa tai mitään muutakaan lajia en tee muita varten, vaan itseäni varten. Moni asia voi tyssätä siihen, että ihminen vaatii itseltään liikoja. Ihan kuin se, ettei osaa olisi jokin suuren luokan häpeä. Maailman tyhmin ajatus on se, että ei voi tehdä jotain, koska ei osaa.

Viime syksynä kirjoitin joogan aloittamisen vaikeudesta. En tuolloinkaan vielä halunnut luovuttaa joogan suhteen, vaikka olin jo vahvasti alkanut epäillä, pitäisikö yksinkertaisesti unohtaa koko homma. Onneksi ei pitänyt.

Miten vaikeaa on tässäkään istua selkä suorana ja pitkänä.

Mutta miksi unohtaa niinkin hyvää tekevä laji?

Yrityksiä saada joogasta säännöllinen liikuntamuoto oli kuitenkin takana lukuisia. Ensimmäisiä kertoja kuin tutustuin joogaan, oli astangajoogan peruskurssilla joskus liki 20 vuotta sitten. Sen jälkeen repertuaariin kuului vaikka mitä joogakokeiluja aina yinistä hotjoogaan ja flowsta kundaliiniin. Tammikuussa palasin joogaan tässä kirjoituksessa, kun minulla oli yksi joogatunti takana. Ja kuinka ollakaan, ystävystyminen lajin kanssa on hyvässä vauhdissa. Tuosta tammikuusta lähtien olen joogannut 1-3 viikkotunnin tahtia ja alkanut saada homman jo sujumaan niin, että lähden tunnille mielelläni ja se tai ne ovat viikon kohokohtia.

Paitsi että löysin joogastudion, jonne on henkisesti helppo mennä ja jossa saa olla juuri niin kömpelö kuin on, maailmankaikkeus on tarjoillut erilaisia joogamahdollisuuksia töiden puitteissa. Olen osallistunut niin Lidlin joogavaatelanseerauksessa Meri Mortin tunnille kuin käynyt kokeilemassa Elixian uutta HiYoga-tuntia. Olen innostunut joogasta ihan eri tavalla ja huomannut sen tekevän erityisen hyvää istumatyön kankeuttamalle keholleni. Nyt muuten pääsin töissä takaisin työpisteelle, jossa on seisomapöytä. Olenkin ottanut tavakseni seistä koko päivän, mikä tuntuu itsestäni sangen ihmeelliseltä. On ihanaa, kun ei tarvitse istua!

Lantiota saisi suoristaa, hartioita tiputtaa alas, matto on rytyssä, mutta tässä ollaan opettelemassa.

Mikä minua motivoi joogassa?

Eniten minua joogassa motivoi se, miten hyvää se tekee keholleni. Liikkuvuus on lisääntynyt jo muutamissa kuukausissa ja samaa voin sanoa tasapainosta ja ryhdistä. Jooga on monelle ennen kaikkea henkinen harjoitus, mutta itselleni se vastaa ainakin tällä hetkellä enemmänkin fyysiseen tarpeeseen. Jokaisen tunnin jälkeen koko kehossa on superhyvä olo ja tunnen kasvaneeni ainakin kolme senttiä. Lisäksi olen myös oppinut rentoutumaan kokonaisvaltaisemmin tunneilla. Loppurentoutus onkin paras palkinto, minkä treenistä voi saada!

Oman kehityksen huomaaminen on sitä paitsi äärettömän motivoivaa. Usein tunnilla tunnen suurta onnistumisen iloa, kun huomaan, että osaan tai olen oppinut lisää. Ei siis todellakaan tarvitse olla täydellinen joogi, jotta voi osallistua ohjattuun joogaan. Sitä paitsi tuskin ihminen koskaan on valmis.

Kuitenkin kai myös keskityn tunneilla, sillä tunti ja vartti joogaa kuluu usein (liiankin) nopeasti. Aina jälkeenpäin vain ihmettelen, että joko se meni. Ja sitten menen kotiin ja varaan tunnin seuraavalle viikolle. Mitä nopeammin salille taas pääsee, sitä parempi.

Ehkä kuitenkin merkittävin tekijä joogaharrastuksen jatkumisessa oli se, etten vaatinut itseltäni enää mitään, kun painelin tunneille uudestaan. Minulla ei ollut myöskään enää odotuksia eikä tunnetta pakosta, että pakko saada harrastus sujumaan. Annoin itselleni luvan olla aloittelija, tietämätön, kömpelö, tyyppi, joka kaipaa ohjaajan neuvoja.

Kun aloittaa uuden tai uusvanhan harrastuksen, itselleen kannattaa olla lempeä. Heti ei tarvitse olla täydellinen eikä todellakaan mitään kilpaurheilijatasoa. Ohjatussa harjoituksessa saa mennä oppimaan ja opettelemaan. Ja silloin voi muistaa, etteivät ne Instagramin täydelliset treenikuvat todellakaan kerro koko totuutta, vaikka näyttävät supercooleilta!

Itseäni on lohduttanut myös se, että jokainen on joskus ollut aloittelija. Mitä väliä, aloittaako uuden asian sitten 4-vuotiaana, 39 vuoden iässä tai seitsemänkymppisenä? Pääasia, että uskaltaa aloittaa, sillä kyllä mieli ja keho kaipaavat uusia elementtejä. Uudet ärsykkeet tuovat uusia tuloksia!

Mitä ajatuksia?

Kyllä se tästä.

12 comments

  1. Tunnistan itseni tuosta kirjoituksesta. 39 vuotiaana, joogan juuri löytäneenä, saan hetkittäin itseni kiinni vertailemisesta itseäni muihin. Mutta, olen aivan totaalisen ihastunut hotjoogaan ja siihen mitä se saa aikaiseksi kehossani. Se tunne ajaa yli oman epävarmuuteni ja vahvistaa itseluottamusta.

    Minä uskallan olla jooga-polkuni alussa. En ole yhtä notkea eikä liikkeet ole yhtä puhtaita kun monilla muilla, mutta jokaisella kerralla teen parannuksen edellisestä tunnista. Se tuo suunnatonta iloa!
    Ja miten voikaan olla tunnin jälkeen niin raukea ja energinen olo samaan aikaan!

    Otettiin kaverin kanssa toisistamme kuvat eri asanoissa ja vuoden päästä otetaan samanlaiset kuvat jotta nähdään kovasti odotettu kehittyminen.
    Sitten saatan julkaista ylpeänä oman ”transformation tuesday” kuvani 😊

    Uusia kokemuksia ja niiden tuomaa kehittymistä kohti!

    1. Kiitos Camilla kommentistasi! Ihanasti kirjoitit hotjoogan hyvää tekevästä vaikutuksesta ja siitä, miten se vahvistaa itseluottamusta. Mä välillä ilahdun, kun onnistun jossain vaikka saatan näyttää norsulta posliinikaupassa! Mutta olen lakannut sen antamasta häiritä ja teen parhaani ja kuitenkin kehityn koko ajan. Se riittää!
      Toi on ihan mahtava idea toi kuvajuttu. Taidan lainata!
      Ihania joogahetkiä sulle :)

  2. Aloitin astangajoogan 45v, mieli teki opetella jotain budolajia ja löysin aikidon 51v. Joogaan kotona 3-6x/vko, aikidoa on 2-3x/vko. Aikuiselämän mittainen tanssiharrstus on myös pitänyt kroppaa kunnossa.
    Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, jos ei muuta estettä ole kuin omat luulot, niin silloin ei ole estettä ollenkaan. Olen nyt 56 ja jatkan näitä harrastuksia niin kauan kun kroppa kestää. On valtavan hienoa ja palkitsevaa kun oppii uusia asioita ja saa joustavuutta ja kestävyyttä kroppaan lisää. Muutamat kulumat polvissa eivät tahtia haittaa, tällä hetkellä niiden oireet ovat lähes poissa kun rasiaan niitä sopivasti.

    1. Kiitos kommentistasi Nainen 56! Inspiroit minua suuresti kirjoituksellasi, joten iso kiitos siitä! Minä uskon, ettei koskaan ole liian myöhäistä oppia. Toki voi tulla jokin vamma tai vaiva vastaan ja ihan missä iässä tahansa, mutta onneksi mahdollisuuksia on monia!
      Ihania treenihetkiä sinulle :)

  3. Just toi oivallus – saa olla vähän kömpelö, horjua ja etsiä niitä oikeita asentoja vaikka kuinka pitkään. Mun perfektionistiluonne oli aluksi huono joogaan, mut sit se vain lähti ja pyysin jopa neuvojakin siellä joogagurujen joukossa.

    Maailman paras harrastus, ja nimenomaan fyysisen puolenkin kannalta :) PS. Onks noi Röhnischin joogatrikoot?

    1. Kiitos Mirva kommentistasi! Mä en ole enää useampaan vuoteen pitänyt itseäni enää perfektionistina, mutta ehkä tää joogahomma oli just jotain jäänteitä vanhasta minästä :) Aion horjua ja heilua, mutta aion myös kehittyä ja jatkaa harrastusta, nyt kun olen ”saanut” itseltäni luvan siihen. Enkä enää lupien perään aio kysellä, en siis edes itseltäni :)
      Kyllä, trikoot on Röhnischin ja ihan normitreenitrikoot, Stadiumista ostin, kun en voinut vastustaa kiusausta!
      Ihanaa viikon alkua sulle!

  4. Ooh olisikin ihanaa käydä ohjatuilla joogatunneilla säännöllisesti. En ole saanut järjestettyä niille aikaa. Vielä. Mutta olen tosi tyytyväinen löydettyäni juurikin tuon Instagramin joogahaastemaailman – sen myötä olen joogannut lähes päivittäin jo useamman kuukauden ajan. Miten hyvää se tekeekään!

    1. Kiitos Nina kommentistasi! Mun pitää tutustua tuohon joogahaasteeseen, ties vaikka innostun. Oot ollut kyllä tosi ahkera! Mulla päivittäinen jooga on vielä ihan ajatuksen tasolla… saa nähdä, toteutuuko koskaan. On niin paljon juttuja, joita haluaa tehdä.
      Ihanaa viikon alkua sulle ja hauskoja treenejä!

  5. Moikka! Mulla on just samat fiilikset, lajina vaan pilates. Käyn välillä mummotunnilla, välillä vaativammalla, joskus selkään keskittyen, joskus venyttelypainotteisesti. Olen tosi iloinen, että olen löytänyt itselleni sopivan lajin.
    Ja joo, olen myös huomannut, että liika istuminen on mälsää! :-)
    Hilpeätä sunnuntaita!

    1. Hyvä Anna, mahtavaa, että oot löytänyt itsellesi sopivan lajin! Mä oon kans kokeillut pilatesta, mutta ehkä siinä on ollut just sama haaste kuin joogan kanssa, olen kokenut, että en osaa ja sitten innostus on lopahtanut. Siis vaikka se laji tekis ihmeitä mun selälle ja kropalle yleensäkin.
      Mutta eihän sitä tiedä, mihin tässä vielä päätyy!
      Ihanaa viikon alkua sulle!

  6. Aloitin ja lopetin joogan 2013, ranteet kipeytyivät liikaa. Niinhän ne alussa tuppaavat tekemään. Lähdin kisaamaan itseni kanssa. Yliliikkuvilla nivelillä omistettu entinen balleriina ja taitoluistelija…veri veti heti wannabe täydellinen. Nyt voisin yrittää uudelleen, vähän lempeämmin kenties :D
    Eilen tein kuntopiiriä metsässä. Meinasin treenin päälle ottaa kuvan instaan. Sitten ajattelin,että josko nyt pitäisin tämän tiedon vain itselläni. Mielessä kävi myös tuo täydellinen kuva. Mun tavarat oli hujan hajan ja kylmä tuli treenin päälle. Ei järkeä jäädä fixaamaan kamoja. Jätin kuvan ottamatta. Oli muuten ihana aurikoinen ja suojaisa treeni paikka. Vain vanhainkodin asukkaat saattoivat nähdä minut. Tämä oli minulta rohkea veto mennä ulos jumppaamaan. Ja vielä pitkillätrikoilla! Tällä pyllyllä!

    Kevättä kohti mennään (tälläkin pyllyllä ) ja taidan katsella jooga tarjontaa !

    1. Kiitos Kirsi kommentistasi! Itse huomasin aikanaan tuossa ranteiden kipeytymisessä sen, että jos kehon paino oli liikaa käsillä ja siis turhan paljon edessä ja vähemmän jaloilla, ranteet saivat melkoisen kuorman kannettavakseen. Tein tämän huomion lankussa. Eli kannattaa tietoisesti huomioida sitä, ettei koko kropan paino tosiaan tule käsille ja ranteille. Vaan esimerkiksi lankussa kropan painoa on myös päkiöillä. Se saattaa auttaa.

      Aivan mahtavaa päästä tekemään kuntopiiriä metsään! Metsä on kuitenkin aika rajaton mahdollisuuksiensa suhteen. Mun olis pakko päästä kunnolla metsään, sillä lailla, ettei juuri näy muita ihmisiä. No, viimeistään kesällä sitten, kun ollaan korvessa mökillä! Metsällä on rauhoittava vaikutus ja sen kun yhdistää vielä liikuntaan, niin avot.

      Hienoa, että menit! Kyllä minäkin juoksen ja liikun ihmisten ilmoilla myös omalla ahterillani trikoihin verhoutuneena ja odotan jo sortsikautta :) Vaikka painoa voisi olla vähemmänkin. Mutta kyllä sekin siitä, ilman stressiä :)
      Mahtavaa sunnuntain jatkoa sulle!

      P.s. Ja siis Insta on mahtava paikka, kunhan just ei vertaa itseä muihin, vaan ottaa ne ”täydelliset kuvat” enemmänkin motivaattorina ja inspiroituu niistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *