Hyvä arki

Ystävyydestä – elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

Kesäkuussa istahdin lounaalle ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt neljään vuoteen. Viime sunnuntaina lapseni rippijuhliin tuli ystäväperhe, jonka viimeksi olimme tavanneet yli pari vuotta sitten. Elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa. Mutta arvaatko, mitä tapahtui?

Ystävien kanssa Porvoossa.
Ystävien kanssa Porvoossa.

No juttu jatkui kummassakin tapauksessa tasan siitä, mihin se oli jäänytkin.

Läpi kesän olen katsonut Facebookista ystävien ja tuttujen sivuilta isojen (nais)joukkioiden kokoontumisia, bileiltoja ja oopperareissuja. Aika ajoin olen tuntenut piston sydämessäni kahdesta syystä. Siitä, että itselläni ei ole ollut viime vuosina energiaa eikä oikeastaan aikaakaan ystävyyssuhteiden tiuhaan ja viikoittaiseen ylläpitoon. Toiseksi pistos johtui siitä, että kröhöm, olen salaa saattanut hieman kadehtia tai ehkä sittenkin enemmänkin ihailla noita tiiviitä monilukuisia ystäväjoukkioita. Olen ajatellut, että olisipa minullakin tuollainen suuri porukka, jonka kanssa jakaa ihan kaikki ja tehdä asioita.

Ystävien kanssa syömässä.
Ystävien kanssa syömässä.

En ole aina jaksanut olla se paras ystävä 

En ole kuitenkaan yksin tai yksinäinen, vaan minulla on ystäviä ja kavereita. Olen siitä etuoikeutettu kuitenkin, on ihmisiä, joilla ei ehkä ole ketään.

Osa ystävistäni on kulkenut mukanani alakouluajoista, osa on tullut mukaan myöhemmin. Osa on jäänyt ja jokunen on astellut elämääni vasta viime kuukausien aikana. Osan kanssa yhteydenpito on todella harvaa, toisten kanssa tiuhempaa. Osan kanssa olen jakanut joskus kaiken, enkä enää pystyisi puhumaan niin henkilökohtaisia asioita heidän kanssaan. Osaan olen tutustunut vasta viime talvena ja he tietävät minusta paljon.

Silti tuollainen yhtenäinen porukka minulta nykyään puuttuu. Kuitenkin kun kuusi vuotta sitten menin naimisiin, polttareissani oli liki parikymmentä ihmistä, osa tosin eri kaveripiireistä. Sitten sain lapsen ja moni asia vaikutti siihen, että ystävyyssuhteet jäivät taka-alalle. Tein paljon töitä, nukuin huonosti ja kolmen lapsen asiat täyttivät arkeni. Aina en ole edes osannut tai ehkä paremminkin jaksanut olla se paras ystävä, en tosiaankaan. Mutta sellaisia välejä, joita on hankalissa elämänvaiheissa katkennut, olen myöhemmin saanut onneksi paikatuksi. Tosin ei ennalleen, mutta tiettyyn pisteeseen asti kyllä. Muutamia siltoja on kärähtänyt niin, ettei niistä enää syntynyt ehoa. Vikaa kaikissa osapuolissa, myös itsessäni.

Ilostuttavin huomioi tässä lienee se, että nykyinen puolisoni haluaa osallistua lapsensa elämään täysipainoisesti, joten vietämme aikaa paljon myös perheenä, ihan myös arkena eikä pelkkinä lomina, kuten aiemmassa suhteessani. Nykyään vanhimmat tyttäreni eivät ole kovin innostuneita seurastamme, joten kuopus ja me vanhemmat olemme hitsautuneet tiiviiksi kolmikoksi. Parisuhteen ei pitäisi varmankaan mennä ystävyyssuhteiden yli, mutta näin pikkulapsivaiheessa olen nauttinut täysin siitä, että lapsi nauttii siitä, että saa tehdä asioita kummankin vanhemman kanssa yhdessä. Ja itse olen ollut tyytyväinen siitä, että en enää yksin istu siellä hiekkalaatikolla, vaan istumme siellä yhdessä.

Me kolme.
Me kolme.

Elämäntilanteet yhdistävät ja erottavat

Elämäntilanteet paitsi yhdistävät, ne myös erottavat. Ne ennen niin tärkeät ihmiset, joiden kanssa jaoin tiiviisti arkeani lähes päivittäin eroni ja kaikkien sen aiheuttamien muutosten jälkeen, ovat jääneet matkasta lähes täysin. Emme juuri seuraile toistemme tekemisiä edes Facebookissa, mutta ainakin omasta puolestani voin sanoa, että jos törmäämme sattumalta, se tuntuu silti erittäin mukavalta.

Mutta niin se menee, me itse muutumme ja toisetkin muuttuvat. Joistain ihmisistä sitä kasvaa erilleen. Ei voi eikä mielestäni edes tarvitse kuvitella sitä, että jokainen ystävä olisi luotu kulkemaan kanssamme loppuun asti. Parisuhdekin saattaa vaihtua. Itse olen alkanut uskoa siihen, että ihmiset tulevat, ihmiset menevät, kuten tarkoitus on. Joskus on parempi antaa toiselle tilaa ja antaa toisen mennä. Jos hän haluaa tulla takaisin, niin tervetuloa.

En juuri käy baareissa, joten sekin voi vaikuttaa. Tosin tapaan ystäviä mieluusti salilla tai hölkkäpolulla. Välillä he tulevat ohjaamalleni tunnille!

Lauraan tutustuin tunneillani sata vuotta sitten.
Lauraan tutustuin tunneillani sata vuotta sitten.

Lyhytkin ystävyys merkitsee

Ja vaikka ystävyys kestäisi vain lyhyen aikaa, voi se silti olla niin sanottua tosiystävyyttä. Ei sellainen ole yhtään merkityksettömämpää kuin pitkäkään ystävyyssuhde. Lyhyempikin ystävyys jättää ihmiseen pysyvän jäljen ja on ollut tärkeä silloin, kun se on ollut. Olen ajatellut niin, että vaikka ystävyyssuhde hiipuisi, saa ja pitää olla kiitollinen siitä, että on saanut kulkea jonkun pätkän tuon tietyn ihmisen kanssa.

Yhtä tärkeä ja rakas kuin ennenkin

Ihaninta kuitenkin näissä ystäväasioissa on ollut se, että toden totta, joidenkin tyyppien kanssa välissä voi olla vuosia tai jopa vuosikymmeniä, eikä se haittaa. Silti siinä edessä oleva ihminen tuntuu yhtä luotettavalta, tutulta ja tärkeältä kuin vuosiakin aiemmin.

Kuitenkin nyt, kun kahta isompaa tytärtä ei juuri kotona näy ja nuorinkin viipottaa pihakaveriensa kanssa, olen miettinyt, että itseni olisi aika kunnostautua ystävyyssuhteiden ylläpidossa. Toisaalta olen miettinyt, miksi ylläpito olisi vain minun vastuullani, eivät ne toisetkaan ota yhteyttä sen useammin kuin minäkään. Mutta jos kumpikin ajattelee noin, yhteys helposti jää. Ja mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa voi kontaktinotto olla.

Ehkä tänään on hyvä päivä tehdä aloite ja laittaa edes lyhyt viesti, että miten menee. Tavataanko?

Miten sinä koet ystävyyssuhteet aikuisena? Onko niiden ylläpito helppoa vai tuppaako kaverit jäämään arjen jalkoihin?

Kaunista keskiviikkoa sinulle! P.s. SUURI KIITOS kaikille, jotka kommentoitte ja luitte unipostaukseni. Arvostan.

Skål. Pitäisi ehkä joskus käydä edes yhdellä!
Skål. Pitäisi ehkä joskus käydä edes yhdellä!

9 thoughts on “Ystävyydestä – elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa

  1. Tämä oli tosi hyvä pohdinta aikuisuudesta ja ystävyydestä. Muutama vuosi sitten havahduin, että lapsien saaminen hajoitti kaveriporukkamme perhekeskeiseksi yksiköiksi. Oma mieheni on hyvä ystäväni, jonka kanssa voin jakaa kaiken tarvittavan ja kolmihenkinen perheemme on toimiva porukka. Mutta silti huomasin kaipaavani säännöllisempää tapaamista ja varsinkin tekemistä ystävien kanssa. Sitä iloista naisporukkaa :) Ymmärsin siinä vaiheessa kuitenkin, että minulla ei enää ole kaikkien vanhojen ystävien kanssa muuta yhdistävää tekijää kuin historia.

    Tein tietoisen päätöksen ja liityin ammatilliseen naisverkostoon. Myös työelämän kontaktien takia, mutta myös löytääkseni lisää ystäviä ja sitä porukkaa kenen kanssa tehdä erilaisia asioita (ei pelkästään istua baareissa tai kahviloissa). Onnekseni voin sanoa, että verkostosta on löytynyt todella monta hyvää ystävää ja porukoita, joiden kanssa osallistua vaikka Jukolan viestiin. Olen todella paljon tyytyväisempi tilanteeseeni nyt. Suhde osaan vanhoihin kavereihin aktivoituu varmastikin jossain vaiheessa, kun heidän elämäntilanteensa muuttuu, mutta enää en koe siitä huonoa omaatuntoa, että en yritä väkisin ylläpitää ystävyyttä. Niillä on joka tapauksessa ollut aikansa ja merkityksensä.

    1. Kiitos Tellu kommentistasi! Mahtava idea tuo naisverkostoon liittyminen. Ihana kuulla, että se on tuonut kaikkea kivaa mukanaan. Ja miten hieno asenne sinulla onkaan ystäviäsi kohtaan. Kaikella on aikansa! Mukavaa viikkoa sinulle :)

    1. Kiitos Nippe kommentistasi! Juuri näin :) Ja uusia tosiaan löytyy mitä ihmeellisimmistä tilanteista! Mukavaa viikkoa sinulle.

  2. Tämä oli kuin suoraan omasta kynästäni. Jotenkin vaan on vaikeeta pitää lapsuuden kavereihin yhteyttä. Vaikka aina on yhtä mukavaa kun nähdään, mutta kuitenkaan en saa tartuttua puhelimeen ja otettua yhteyttä. Muutama tosi hyvä ystävä on pysynyt jo monet vuodet rinnalla ja toivon näin olevan tulevaisuudessakin. Mutta välillä kans ”haikeudella” katselen näitä isoja tyttöporukoita jotka tekevät kaikkea hauskaa yhdessä. Toisaalta, käytän vähäisen vapaa-aikani myös oikein mielelläni oman puolisoni kanssa. Meillä kun harrastukset osuvat hyvin yhteen ja teemme molempia miellyttäviä asioita aina vapaa-ajalla.

    1. Kiitos Nanne kommentistasi! Haikeus! Se on juuri oikea sana, jota etsin itsekin, mutten löytänyt. Ehkä tämä arki vain nyt on sellaista, että kaikkeen ei pysty. Kuitenkaan en halua eläkeiässä havahtua siihen, että ystävät ovat kadonneet ympäriltä. Pitää siis itseni myös hieman yrittää enemmän.
      MAhtavaa, että sulla ja puolisolla on samoja harrastuksia. Meillä sama, tykätään käydä nykyään taas juoksemassa yhdessä. Aurinkoista viikkoa sulle!

  3. Minulla ei ole koskaan elämäni aikana ollut isoa ystäväpiiriä ympärilläni, joten ne jotka siihen on kuuluneet ovat olleet tärkeitä ja ovat tietenkin edelleen. Sanoisinko, että olen edelleen hitaasti lämpenevä uusille ystävyyssuhteille. Mutta en koskaan ole kääntänyt selkääni uudelle mahdollisuudelle tai jo oleville, minut on kyllä monesti hyljätty. Uusimmassa tapauksessa olen vieläkin ihmettelyvaiheessa, että ”mitä tapahtui”? Minulle ei kerrottu edes syytä. Puolisen vuotta on kulunut ihmetellessä.
    Yksi minun rakkaista ystävistäni muutti tänään Espanjaan vuodeksi perheensä kanssa. Hänen kanssaan kävi niin että olimme nuorempina kuin paita ja peppu ja jossakin vaiheessa kun minä, kaksi vuotta vanhempi, muutin opiskelupaikkakunnalle niin ystävyys hieman jäi, kun tuli muita. MUTTA kun taas ”löysimme” toisemme niin nykyisin olen kuin perheenjäsen.
    Toinen ystäväni joka on vaippaikäisestä asti ollut elämässäni, asuu noin 500-600 kilometrin päässä ja näemme vain kun hän tulee tänne vanhalle kotipaikkakunnalleen. Mutta se ei muuta ystävyyttämme. Noin 5 vuotta sitten toivoin vain, että hän olisi Suomen rajojen sisäpuolella.
    Ei se iso ystävämäärä aina sitä iloa tuo, kyllä pienetkin määrät on kunnioitettavia, sanotaanko se LAATU, ei määrä. ;)
    Tähän ikään mennessä osaa arvostaa yhtäkin ystävää paljon enemmän kuin kymmentä kaveria/tuttavuutta.

    1. Kiitos Miukula kommentistasi! Ihanaa, että sinulla on noin läheinen ystävä, jolle olet kuin perheenjäsen <3 Ja kyllä, olet oikeassa laatu on tärkeämpää kuin määrä. Toiset meistä ovat hitaasti lämpeäviä, toiset syttyvät nopeammin, se on totta. Mutta sellaisestakin parivaljakosta voi tulla ystäviä :) Mukavaa viikkoa sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *