16 kiloa pois – näin ruokailuni ovat muuttuneet 9 kuukauden aikana

Tässä 16 kilon painonpudotuksen ja yhdeksän kuukauden aikana olen muutamaankin otteeseen kirjoitellut ruokavaliostani. Paino jatkaa hidasta putoamistaan, enkä ole kieltänyt itseltäni mitään eikä annoskokoakaan ole tarvinnut alun jälkeen rajoittaa, vatsa tietää, milloin riittää. Ihmiskeho on ihmeellinen!

Kun tammikuussa aloin tositoimiin, liikuin vain pari kolme kertaa viikossa, mikä on itselleni muutamia liikkumattomia kausia lukuun ottamatta hyvin vähäinen viikkomäärä treeniä. Halusinhan nimenomaan tällä kertaa tehdä muutoksen opettelemalla itselleni sopivampia ruokatapoja, joilla normaalipaino oli mahdollista saavuttaa. Kun koin, että ruokatapani olivat vakiintuneet ja painokin oli jo pudonnut hienosti, aloin kesällä lisätä liikuntaa. Tällä hetkellä liikun noin kuusi kertaa viikossa. Esimerkiksi viime viikon saldo on kaksi sisäpyöräilyä, kolme juoksutreeniä keskivartaloliikkeineen ja yksi niskaselkäjumppa.

Kaverin kanssa töiden jälkeen sushilla ja kokiksella. Hain vielä toisen lautasellisen, jossa oli vähän vähemmän kuin tässä.

Alkuvuoden olin tarkka syömisteni suhteen, mutta missään vaiheessa en ole laskenut kaloreita enkä ole punninnut ruokiani. Sellaiselle polulle lähteminen ei olisi ollut kohdallani kestävää. Tarkka olin sen suhteen, että söin aamupalan, söin kunnollisen lounaan, söin viitisen kertaa vuorokaudessa ja säännöllisesti niin, ettei nälkä päässyt yllättämään. Huolehdin myös siitä, että lähes jokaisella aterialla oli jotain proteiinia, lounaalla esimerkiksi katkarapuja ja papuja tai kalaa ja herneenpalkoja. Proteiinin lisääminen ylläpiti kylläisyyden tunnetta pidempään. Syön usein kuukausitolkulla samaa aamupalaa: keväällä söin rahkan, jossa oli banaania ja pähkinöitä, tällä hetkellä syön Lidlistä ostamani kreikkalaisen jogurtin omenahillolla, jonne sekoitan kourallisen pähkinöitä ja lisäksi syön banaanin.

Heinäkuussa söin enemmän mitä sattui, eikä reissussa säännöllinen ruokailukaan onnistunut. Tai olisi varmasti onnistunut, mutta en jaksanut stressata, en sitten ollenkaan. Söin myös paljon sokeria jäätelön ja kokiksen muodossa, mutta liikuin sen verran, ettei paino noussut, jos ei laskenutkaan. Kun työt loman jälkeen jatkuivat, oli helppo palata omiin ruokarutiineihini. Usein söin lounaaksi proteiinipitoisen salaatin.

Salaattilounaalla kaverin kanssa. Maa-artisokkaa, mozzarellaa ja kookoskatkarapuja.

Toinen tyypillinen salaattilounaani: papuja ja katkarapuja.

Lounas on yhä ruokailujeni perusta, mutta työpaikan muuttamisen jälkeen uudet lounaspaikat houkuttavat ja viime aikoina olen syönyt usein työkaverieni kanssa ulkona. Toki säästäisi pitkän pennin, jos roudaisi omia eväitä, mutta olen suonut itselleni toistaiseksi tämän arjen suuren ilon. Välillä syön kalasoppaa, välillä kiinalaista tai nepalilaista. Tänään söin kulhoannoksen, jossa oli lohta, härkäpapuja ja kananmunaa sekä riisiä ja kasviksia.

En ole enää niin tarkka ruokarytmistä tai proteiinin saannista kuin vielä puoli vuotta sitten, mutta pyrin säännölliseen syömiseen, koska nälkäisenä syntyy helpommin mielitekoja. Jos menen suoraan töistä urheilemaan, pari tuntia lounaasta syön välipalan: usein banaanin, kourallisen pähkinöitä ja pari mandariinia. Jos satun olemaan treenipäivänä etätöissä kotona, välipalaksi kiehautan kaurapuuron.

Ennen työpaikan muuttoa tämä oli normisalaattini: mozzarellaa, tunaa ja papuja. Tässä kyseisessä annoksessa oli niin paljon tonnikalaa, etten jaksanut syödä kaikkea.

Lounas kotona: kanasuikaleita, vihanneksia ja fetaa nuudelilla. Tosi helppo ja maukas.

Paino on yhä laskusuunnassa, ja putoaa hitaasti, mutta varmasti. Yksi tärkeä seikka, joka matkan varrella on tapahtunut, on se, että ruoka-annosten koko on pienentynyt kuin automaattisesti. Syön kaikkea, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Jos alussa tietoisesti pienensin annoskokojani, niin nykyään osaan jo silmämääräisesti arvioida, minkä verran on itselleni sopivasti. Vaikka ruoka olisi kuinka hyvää, niin tarvetta santsaamiselle ei ole, sitten kun vatsa on sopivasti täynnä.

Iltaisin kotona saatan syödä vielä lämmintä ruokaa, sitä samaa, mitä lapsetkin, mutta toisinaan syön vain pari ruisleipää. Annoskoko on tässäkin ollut itselläni se ratkaisevin tekijä. Jos ensin annosten pienentäminen tuntui tuskalliselta ja tuntui, että jäi nälkä, niin hienosti ajan ja painonpudotuksen myötä keho on mukautunut ja kaipaa vain sen verran, mitä tarvitsee, jotta voi hyvin.

Perjantai-illan ruoka: kaksi lämmintä ruisleipää aurajuustolla, leikkeellä ja tomaatilla. Ennen olisi mennyt neljä tällaista, nyt mahtuu vain kaksi.

Nyhtökanaa, kasviksia ja riisiä. Nam.

Juoksun lisääntyessä olen kiinnittänyt huomiota myös hyvien hiilarien määrään. Hiilareita en karta, koska muuten en jaksa juosta. Kasvisten ja hedelmien lisäksi suosin täysjyväviljaa. Enkä ole kokenut hiilaripöhöä kuin maratonviikolla elokuussa, jolloin tuli tankattua myös kaikkea roskaa.

Kun nyt mietin, miten syön eri lailla kuin ennen, niin annoskoko on kyllä isoin muutos. Se näkyy ihan kaikessa, myös herkuttelussa. Jos ennen pystyin vetämään 300 gramman karkkipussin yhdeltä istumalta, niin ilman itseltäni kieltämistä tai tiukkaa itsekuria riittää nyt kourallinen karkkeja kerralla. Tänään söin viisi palaa lakua! Viisi palaa! Saan kyllä onnitella itseäni, vielä vuosi sitten olisi mennyt koko pussi.

Sunnuntain soppalounas kotona. Kasvissosekeitto, jossa oli porkkanaa, perunaa, inkivääriä ja Koskenlaskija-juustoa. Nälkä tuli nopsaan, lieneekö protskun puute syynä.

Terveellisempi ruokailu ei ole rakettitiedettä, mutta aluksi toki kannattaa enemmän tarkkailla, mitä suuhunsa laittaa. Oma kokemukseni on se, että kun keho on päässyt yli muutoksen seurauksena tulevasta alkujärkytyksestä, sitä vain alkaa huomata, millainen ruoka ja minkä kokoiset annokset saavat itsen voimaan hyvin.

Mitä teillä syödään?

Jenny

P.s. Lisää painonhallintaan liittyviä postauksia löydät painonhallinta-kategoriasta.