Kuukausi: kesäkuu 2011

Skål!

Skål!

En ole ehtinyt edes kirjoittaa blogia, sillä olemme olleet bilettämässä. Eilen juhlimme Lappträskin Byggdegårdenissa Piksun fafan 70-vuotisjuhlia. Juhlat olivat varsin vauhdikkaat, ja olin pää pyörällä uusista nimistä. Kaikki vaikuttivat tuntevan minut, mutta minä en tuntenut juuri ketään. Keskustelua kävin sujuvasti koko päivän ruotsin kielellä, virheistä viis. 

Pikku muistutus

Pikku muistutus

Tämä viikko ei kaikista hyvistä ja iloisista kohtaamisista huolimatta ole ollut aivan parhaasta päästä. Silloin kannattaa valita elokuva, joka toimii myös pikku muistutuksena. Itse päädyin Javier Bardemin tähdittämään Biutifuliin. En ole vielä päässyt filmin loppuun asti, mutta leffahan kertoo kuolemansairaasta ja pikkurikollisesta yksinhuoltajaisästä, joka yrittää laittaa 

Keikkaa pukkaa

Keikkaa pukkaa

Tämä työviikko on tarjonnut paitsi kasapäin kaaosta, myös mahtavia työkeikkoja. Jouduin laittamaan organisointikykyni peliin, mutta onnistuin hyvin. Aina löytyy jokin ratkaisu, oli asia sitten mikä tahansa. Tämä on vain elämää. Työhuoneella en sitten ole ehtinyt juuri ollakaan, mutta tänään osuin tänne kesken ruokakuvausten ja sain syötäväkseni herkkuja. Piksua lainatakseni Nam njam njam.

Tiistaina haastattelin ihastuttavaa kolmekymppistä pariskuntaa heidän 1950-lukua ja vanhaa tunnelmaa henkivässä kodissaan. Olin niin fiiliksissä hyvän juttutuokion jälkeen, että unohdin takkini heidän naulakkoonsa. Heh. Harrastelin ennen paljon samoja asioita kuin he, joten senkin vuoksi tapaaminen tuntui todella hauskalta. Lisäksi se tuntuu jonkinlaiselta erävoitolta, kun on löytänyt juttuun sanavalmiit ja erityisen sopivat haastateltavat.

Keskiviikkona suuntasin kohti Lohjan kumpuilevaa, vehreää maastoa ja kilpahevostallia. Tämä reissu oli hyvin opastava siinä mielessä, että minä en tiedä hevosista yhtikäs mitään. Nyt tilannetta on korjattu, ainakin hieman. Opin keikalla ihan hirveästi. Se onkin ammattini parhaita puolia. Koko ajan oppii uutta ja saa rauhassa esittää tyhmiäkin kysymyksiä.

Tämä pikku kaveri sulatti sydämeni.

Kilpahevoset olivat huumaavan kauniita, mutta sydämeni varastivat kaksi maailman söpöintä pientä ponia. Heillä on siellä oma erityinen tehtävänsä: Heidän täytyy vain syödä hyvin ja nauttia elämästä. Ei paha nakki! Myös Lohjan maalaismaisema teki minuun vaikutuksen. Jos en yhä haaveilisi muutosta Berliiniin, voisin kuvitella asettuvani Lohjalle.

Tänään kävin jututtamassa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Piilo-kirpputorin energistä omistajaa Hannaa, joka rohkeasti heittäytyi yrittäjäksi kuopuksensa ollessa vain muutamien kuukausien ikäinen. Aina on ilo tavata ihmisiä, joilla on hienoja ideoita ja myös jaksamista, sitkeyttä ja halua toteuttaa niitä. Olin jo etukäteen päättänyt, että pyrin olemaan shoppailematta, mutta mukaan tarttui muun muassa Polarn O. Pyretin tunika ja Lingon & Blåbärin mekko Piksulle. Kaikki tarpeellisia tietenkin ja edulliseen hintaan. Piilo on kyllä pk-seudun lastenvaatekirppareiden parhaimmistoa. Siitä näkee, että se on perustettu sydämellä ja innolla. Myytävät tuotteet ovat näkyvästi esillä ja hyväkuntoisia. Ja itsepalvelukirppis toimii ainakin laiskemmalla myyjällä: Kun tavarat vain saa roudattua paikan päälle, myynti tapahtuu lähes kuin itsestään.

Piksu pukeutuneena Piilosta löytyneeseen vintageunelmaan.

Vielä on hommia ennen lomaa, mutta ei se haittaa. Tänään taas mietin sitä, että enemmänhän tämä duuni on elämäntapaa kuin työtä, ainakin näin itsenäisenä yrittäjänä. Työhuonepaikan hankkiminen on kuitenkin muuttanut radikaalisti työskentelytapojani. Siis hyvään suuntaan. Ennen roikuin koneella töissä paljon enemmän, nyt osaan rauhoittaa illat selkeästi perheelle ja muuhun puuhasteluun. Asia kun on niin, että jonkin aikaa sitä jaksaa olla aina töissä, mutta sitten saattaa tulla stoppi. Itsekin olen painanut viime aikoina eteenpäin tavarajunan lailla, kaikista hidastamisyrityksistä huolimatta. Nyt aion alkaa nauttia elämästä enemmän.

Hiljaa hyvä tulee, ja mitä näitä nyt olikaan.

P.s. Tänään käytin taas vetovoiman lakia onnistunein tuloksin. Ajattelin aktiivisesti Vuosaaresta Kaapelille ajaessani, että voi kun kiva, että minua odottaa työpaikallani vapaa, ilmainen parkkipaikka. Ja kuinkas sitten kävikään! Niitä ei ole montaa tarjolla, mutta sellaisen todella sain. Nyt kotimatkalla aion ajatella tiukasti rahaa ja Toyotan Land Cruiseria, hih.

 

 

Kuvittele! Visualisoi!

Kuvittele! Visualisoi!

Jo Albert Einstein tiesi kertoa, että kuvittelukyky on yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista. Einstein totesi, että kuvittelukyky antaa esimakua elämän tulevista iloista. Saat kaiken, mitä kuvittelet. Kuvittelu ja mielikuvaharjoittelu ovatkin tehokkaita keinoja päästä tavoitteisiinsa. Niitä suosivat niin huippu-urheilijat, elämäntaitovalmentajat kuin esiintyvät artistitkin. Itse suosin mielikuvaharjoittelua joskus 

Sittenkin ihana elämä

Sittenkin ihana elämä

Hyvin valvotun yön jälkeen tunsin oloni aamulla pieneksi ja säälittäväksi. Väsyneenä kaikki asiat muuttuvat tuhat kertaa isommiksi kun ne ovatkaan. Ja ihme kyllä, väsyneenä ei useinkaan tule mieleen montaakaan positiivista ajatusta. Aamukahvia juodessani sitten lueskelin ystäväni blogia. Hän kirjoitti olevansa tällä hetkellä niin onnellinen, että itkee 

Kiitos, elämä!

Kiitos, elämä!

Heräsin tähän aamuun vuoden vanhempana. Ja kamalasta lihaskivusta kärsien. Eilisiltainen bodypump on tehnyt olostani suorastaan muhevan. Saa nähdä, muuttuuko tilanteeni vielä pahemmaksi. Sen siitä saa, kun jättää lihaskuntotreenin pelkän vauvan, 9 kiloa, nostelemisen varaan. Tästä se kuitenkin lähtee, oli aivan mahtava fiilis ohjata pumppia pitkästä aikaa. Meilahden liikuntakeskuksen ryhmäliikuntasali oli täynnä innokkaita jumppaajia ja tunnelma oli katossa. Taisin hieman jopa villiintyä, joten BP-ohjaustauko oli tehnyt ilmeisen hyvää.

Vaikka jonkin asteista kriiseilyä olikin ilmassa, on mahtavaa olla 34! Aamun kruunasi tyttären ja puolison onnittelulaulut, ja kaikkein pienimmän hassunkuriset ilmeet hänen herättyään pinnasängyssään meidän ilakointiimme. Esikoiseni lähti eilen kielimatkalle, joten hän puuttui joukostamme. Tyttäreni, 10, oli käynyt itsenäisesti lahjaostoksilla Stockmannilla. Paketista paljastui ekologinen käsivoide ja pirtsakka ekoposliinista valmistettu kahvimuki. Puolison paketista löytyi 100 vuotta vanha kameekoru. Aion kantaa sitä mukanani jokainen päivä.

Olen kamalan kiitollinen monesta asiasta.

Minulla on empaattinen ja upea perhe, joka jaksaa tukea minua niin työasioissa kuin silloinkin, kun on paha päivä. Nauramme kamalan paljon ja viihdymme keskenämme. Erityisesti Piksu tuntuu taivaan lahjalta, joka ilostuttaa olemuksellaan niin monia. Myös moni ystäväni on sanonut saavansa Piksusta iloa itselleen, mikä tuntuu erityisen hyvältä.

Piksu on mun tyyli-ikoni.

Minulla on paljon ystäviä, tuttuja ja kavereita, jotka tahtovat hengata kanssani, jeesaavat hädässä, kuuntelevat juttujani ja ennen kaikkea luottavat minuun niin, että kertovat myös omista asioistaan. Osa heistä on vanhoja, osa uusia, kaikki yhtä hyviä. Ja vaikka olen aina töissä, ohjaamassa, kotona perheen kanssa tai teen vähintään yhtä, kahta ja kolmea asiaa saman aikaisesti tai sitten en voi tavata, sillä minun täytyy vain olla, ystävyys ei ole kärsinyt. Totta kai toivon, että voisin viettää aikaa heidän (teidän) kanssaan enemmän. Mutta kun jonkun kanssa synkkaa oikeasti, siihen ei vaikuta välimatka, kiireet tai muukaan maallinen asia.

Sitten minulla on työ, jota useimmiten rakastan, mutta joka saa minut myös toisinaan hermoromahduksen partaalle. Mutta se olisikin outoa,  jos työnteko olisi pelkkää juhlaa. Päänvaivaa tai stressiä aiheuttavat joskus aikataulut, mutta niihin voin itse vaikuttaa. Kiire on katoavaista. Pääsen työni kautta tapaamaan kiinnostavia ihmisiä ja kuulemaan koskettaviakin tarinoita. Ja pysyn ajan hermolla, trendien aallonharjalla ja mitä näitä nyt olikaan. Työhuoneeni on mahtipaikka. Viihdyn täällä ja tykkään työhuonekämppiksistäni.

Minulla on mahtava sivutyö. Minulle maksetaan siitä, että saan jumpata ja tsempata muitakin hikoilemaan. Ja on muuten aika makea fiilis, kun saa komentaa salillista ihmisiä, ja kaikki tekevät juuri kuten minä sanon. Persus alas, tiukka keskivartalo ja kunnon kyykky. Takamus alemmas. ALEMMAS. EIKUN ALEMMAS! Heh.

Vaikka joskus elämä on ihan syvältä ja täyttä scheissea, niitä ilon aiheitakin löytyy, kun vain alkaa tarkastella asiaa rauhassa. Muita parhaita asioita tänään: Helle, kesä, ulkona kimmeltävä meri, tuleva kesäloma, onnistunut kirjoitustyö, kaikki kymmenet fb-onnitteluviestit, työjuttujen eteneminen, iltapäiväkahvi…On tää vain aikamoista! Kiitos, elämä!

Vasta herännyt sankari uuden kupposensa kanssa.
Ekoasiaa ja pari linkkivinkkiä

Ekoasiaa ja pari linkkivinkkiä

Viime aikoina olen miettinyt kovasti sitä, miten voisin olla ekologisempi. Täysin vihreäksi hihhuliksi minusta ei ole, mutta toki tahtoisin antaa parhaan mahdollisen panokseni maapallomme puolesta. Olen ihan tyytyväinen itseeni, sillä mielestäni olen edennyt asiassa, vaikkakin pienin askelin. Olen lopettanut turhan shoppailun, hankin mieluummin käytettyä ja 

Siis niinku sä oot ihan hirvee hei yäk

Siis niinku sä oot ihan hirvee hei yäk

Eilisen työpäivän ja tunnin sisäpyöräilyohjaamisen jälkeen syöksyin Kivenlahden ÄÄS-Markettiin uupuneena kaikkien kolmen tyttäreni kanssa. Koska ulkona oli helle, minulla oli hihaton kukkamekko päälläni. Jo päivällä olin keskustellut tatuoinneistani työhuonekämppikseni kanssa. (Hän tuli työhuoneellemme isänsä kanssa. Oli ilo saada tavata myös tämä vanhempi herra, hän on suuri 

Let life happen

Let life happen

Viikolla tapahtunut sairastelu sai minut pitämään myös pienen bloggaustauon. Tuntui kuin vatsassani olisi ollut ne autopesulan kaikki laitteet pyörimässä. Hetki antoi mahdollisuuden pysähtyä ja laittaa saman mankelin pyörimään myös pääkoppaan. Niinpä makasin puoli vuorokautta sängyssä pohtimassa elämääni ja tuijottelin kattoon. Tekee toisinaan hyvää, että ottaa niin sanotusti silmän käteen ja tarkastelee asioita huolella. Miettii, mitä hyvää itsellä on. Miettii, missä voisi olla korjaamisen varaa. Miettii sitä, mihin on tyytyväinen, mihin tyytymätön, ja mistä se johtuu. Miettii, mikä riittää itselle. Miettii, miten itse toimii ja on.

Mietin myös sitä, mitä ovat ne asiat, jotka saavat minut onnelliseksi. Sellaiset voivat olla aika pieniäkin.

Minulle onnellisuus tarkoittaa omaa perhettä, työtä, jota rakastan, liikuntaa, ihmisiä ympärilläni. Aurinkoa, kesää, hellettä, viileää merivettä, Piksun pieniä varpaita, hyvää ruokaa, rakkautta, kykyä tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista, iloa, naurua, nukkumista, yhdessä oloa, lasteni sarkastisia kommentteja, aviopuolison tukea, sitä, että opin koko ajan lisää ja kehityn.

Sitten eräs fiksu ystäväni vielä muistutti minua, että ihminen tekee aina niin kuin sillä hetkellä osaa ja niine eväine, joilla on sillä hetkellä varustettu toimimaan. Hän myös neuvoi jättämään suorittamisen vähemmälle, sillä oikeasti, ketä se kiinnostaa. Hän kehoitti antamaan aina anteeksi ja vapautumaan. Hän myös totesi, että jos aina veivaa samoja asioita, ne asiat ovat aina läsnä. Hän sanoi, että ainoa, josta voimme olla varmoja, on nykyhetki. Se mitä teemme juuri nyt, on tulevaisuutemme. Periaatteessa tiesin nuo asiat, mutta kun joku vielä vääntää ne rautalangasta, niin johan kolahtaa. Viisas nainen.

Ilmeisesti tämä syntymäpäivän lähestyminen on saanut minut pohtimaan elämäni tarkoitusta.

Hihihii, minulla siis saattaa olla jokin keski-iän kriisi. Yhä enemmän tulen kuitenkin varmemmaksi siitä, että asiat menevät, kuten on tarkoitus. Olen myös tyytyväinen panokseeni täällä. Annan elämän tapahtua. Olen kyllä ajatellut repäistä jotenkin. Ehkä se sitten on se longboard, kolmen vuoden harkinnan jälkeen.

Itävaltalaisen runoilijan sanoja lainatakseni:

Let life happen to you. Life is in the right, always.

Minulla on nyt meneillään todella kiinnostavia työasioita ja vieläpä useaan lehteen, joihin en ole juttuja tehnyt ikinä tai sitten vain muutamia. Vaikka tämä hetki on paras hetki, odotan myös tulevaa lomaa innolla.

Ja voi kyllä, arvostan myös niitä tulevia hetkiä, jolloin ainakin osa perheemme lapsista on mummolassa. Tänään taas totesin, kun hulabaloo kotonamme alkoi heti klo 6.30, että voi että te mukulat olette elämäniloisia ja pidätte meteliä. Keskimmäiseni totesi siihen, että ”Ei me voida sille mitään, mehän ollaan lapsia!!”. Fiksu tyttö.

Ja niin me huljuteltiin varpaita merivedessä ja annettiin mielen vaeltaa.