Kuukausi: syyskuu 2011

Päiväni jumppamaikkana

Päiväni jumppamaikkana

No niin, nyt mennään jo tiistaita tämän viikon treeniputkessa. Eilen ohjasin Otaniemessä ensimmäistä kertaa Bodypumpin 79-ohjelmaa. Uuden ohjelman vetäminen ekaa kertaa on aina hiukan jännittävää, mutta selvisin suuremmitta mokitta. Erityisen katala on tilanne, jossa ohjaa vanhaa ohjelmaa ja opettelee uutta. No, olen joskus saanut totaalisen 

Hyvän tuulen lähettiläs

Hyvän tuulen lähettiläs

Heräsin aamulla hyväntuulisena ja aloin miettiä, miten helposti toisen ihmisen päivän saa pilattua. Ihan sama, onko kyseessä joku rakas ihminen tai aivan random ventovieras. Ei tarvita kuin muutama huonotuulinen sana tai ylenkatsova ilme, niin kas, tehtävä on suoritettu. Joskus vain huonotuulisuutta ei voi välttää, ja 

Arjen muistilappusia

Arjen muistilappusia

Ystävieni elämissä tapahtuu paljon tällä hetkellä: Ostetaan taloja ja asuntoja, luovutaan vanhoista kodeista, muutetaan maalle tai ulkomaille, erotaan pitkistä parisuhteista, julkaistaan kirjoja, vietetään pitkiä aikoja matkustellen, remontoidaan design-kämppiä, edetään työuralla ja saadaan lapsia. Monella tuntuu olevan jatkuvasti jokin iso uutinen kerrottavanaan. Oma iso uutinen on tätä luokkaa, että kas, sorruin perjantaina berliininmunkkiin!

Muutokset ystävilläni tuntuvat minusta jännittäviltä. On hauskaa osallistua toisen iloon ja olla vilpittömästi onnellinen toisen puolesta. Ennen olisin luultavasti ahdistunut siitä, että muille tapahtuu, itselle ei. Kateus olisi ehkä nipistänyt sisimmästäni. Onkin ollut jännä huomata, miten on oppinut olemaan tyytyväinen siitä, että oma elämä on tasapaksuapainoista. Toki minullakin on edelleen haaveita ja unelmia, joiden eteen tahdon tehdä kovasti töitä. Silti tällä hetkellä kaikista palkitsevimmalta tuntuu se, että huomaa, että tämä tässä riittää mainiosti juuri nyt. Aamukävelyllä Piksun kanssa olin jopa ehkä hieman huvittunut siitä, että siellä minä työntelin vaunuja aamu-usvassa verkkareihin verhoutuneena ja lenkin kohokohta oli se, kun pysähdyin puiston märälle penkille lukemaan kirjaa. Niin siistiä!

Lottovoitto olis kans tosi jees, mut okei, kyl tää berliininmunkkikin kelpaa.

Vaikka olen mielestäni kulkenut jo pitkän matkan, olen vasta puolitiessä. Moni asia on kesken, mutta monta elämää helpottavaa asiaa olen ymmärtänyt. Tässä muutamia itselleni erinäisistä opuksista (lue: jättimäisestä kirjavuoresta) kirjaamia muistilappusia.

1 Ole myötätuntoinen ja hyväntahtoinen. Yritä elää iloisena positiivisessa ja ystävällisessä hengessä. Positiivinen energia on paljon tehokkaampaa kuin esimerkiksi vihan, kateuden, arvostelun tai negatiivisuuden energia. Keskity omaan arkeesi, älä siihen, mitä muilla on. Kun olet ystävällinen muille, hekin ovat sinulle. Aina ei tietenkään pysty, ei kykene. Jos tulee huono päivä, älä jää rypemään siinä tai ainakaan pode morkkista. Sellaista sattuu.

2 Hyväksy omat puutteet ja vikasi ja unohda ne. Älä välitä siitä, mitä sinulta puuttuu, vaan panosta siihen, mitä tahdot elämässäsi saavuttaa. Ethän ajattele pahaa itsestäsi. Jos et voi rakastaa itseäsi, miten voisitkaan rakastaa muita?  Arvosta omia lahjojasi. Jos jatkuvasti ajattelee olevan sitä ja tätä, niin ainakaan se ei oloa kohenna. Yritä löytää asiasta hyvä kääntöpuoli. Odota aina parasta. Älä lakkaa uskomasta. Muuta elämääsi. Älä odota, että sinua tullaan hakemaan kotoa.

3 Älä jumita vanhassa. Mitä väliä on tapahtuneella, joka on ollut ja mennyt, kun ainoa hetki, johon voimme vaikuttaa on juuri nyt? Jos koet toimineesi väärin, niin juuri nyt sinulla on mahdollisuus toimia toisin. Ole armollinen itsellesi kuin myös muille. Jokainen tekee virheitä, mutta toivottavasti oppii niistä. Menneisyytesi vaikuttaa nykyisyyteesi, mutta ethän anna sen määritellä tulevaisuuttasi.

4 Älä yritä muuttaa ketään. Anna jokaisen olla sellainen kuin on. Jos ihminen on sinusta sietämätön, onhan aina mahdollisuus valita, tahdotko olla osa hänen elämäänsä vai et. Voit myös yrittää löytää keinoja, joilla käsittelet sinusta epämiellyttäviltä tuntuvia asioita. Pyri olemaan syyttelemättä: ”Sinä se teet aina näin” tai ”Arvasin, että olet taas tuollainen”. Pyri olemaan luokittelematta ihmisiä joksikin, sillä oikeasti ainoa mistä sellainen kertoo, on sinusta itsestäsi. Älä pidä ketään itsestäänselvyytenä. Älä takerru omaan tai läheistesi menneisyyteen: Ehdoton rakkaus tapahtuu nykyhetkessä. David Richon Viisi asiaa joita et voi muuttaa -kirjassa kerrotaan hyvä esimerkki Marilyn Monroen bussipysäkki-leffasta: ”Pidän sinusta tuollaisena kuin olet. Mitä se minulle kuuluu, kuinka sinusta tuli tuollainen.”

5 Lakkaa marisemasta. Jos työsi aiheuttaa vain ahdistusta, irtisanoudu. Tee asioita, joista nautit. Älä tee asioita, joista et pidä. Erityisesti jos elät vain loma-aikaan tai viikonloppuisin, jokin asia arjessasi on luultavasti pielessä. Elämän tarkoitus lienee olla nautittavaa, iloineen ja suruineen tietenkin. Jos jokin ihmissuhde aiheuttaa vain surua ja pahaa mieltä, irrottaudu siitä. Pahinta lienee se, jos vain tyytyy osaansa, mutta ei silti lakkaa valittamasta. Tee joka päivästä paras päivä.

Ole optimistinen. Älä pelkää pahinta. Usko hyvään. Suunta on ylöspäin!

Elä jokainen päivä niin kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen.

Siinä onkin tavoitetta!

 

 

 

 

 

Friends forever…

Friends forever…

… Tai sitten ei. Minua on pari päivää vaivannut Writer’s Block, mutta nyt inspiroidun YouTube-videosta, johon törmäsin My sunday feeling -blogissa. No oikeasti en ole vain ehtinyt kirjoittaa, sillä olen ollut irrottelemassa jumppa- ja sisäpyöräilysaleilla. Tällä viikolla treeniä on takana 9 tuntia, ihan hyvältä on tuntunut, 

Hei, taas mä meditoin!

Hei, taas mä meditoin!

Viime päivinä olen löytänyt itseni meditoimasta pitkähkön tauon jälkeen. 10 minuuttia nam myoho renge kyota aamulla ja 10 minuuttia illalla ei pitäisi olla mahdottomuus, mutta kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, itselläni on kyse ollut selvästikin enemmän laiskuudesta. Siitä, että olen kokenut tylsistyväni tuon kymmenminuuttisen aikana. Kuinka monta 

Lempiväri ja muuta tärkeää

Lempiväri ja muuta tärkeää

Olipas eilen hauska iltatuokio! Ystävämme Laura pyysi Piksun ja ihanan keskimmäiseni fiilistelemään avajaistunnelmia Kaapelin Galleriaan, jossa Johanna Eliisa Laitasen ja Liinu Grönlundin hieno videoteos Aura of Place d’Armes on esillä 2.10. asti. Lyöttäydyin sitten siivellä tyttöjen mukaan, ja törmäsimme muun muassa Vuokkoon, mukavata. Vuokon voi muuten bongata vetämästä Nike Running Clubin juoksulenkkiä ensi viikon torstaina kukonlaulun aikaan. Ja oih, Piksulla oli vientiä, hän pääsi tyttöjen syliin hurmaamaan, vaikka naama oli luumusoseessa ja nenä räkäinen. Ja siitä Vuokon juoksulenkistä, salettiin menisin itsekin mukaan, mutta taitaa olla ensi viikolla ainoa treenivapaa päivä.

Käykää katsomassa videoteos! Se on kuvattu vuonna 2009 Versailles’ssa Ludvig XIV:n aikaisissa talleissa, joissa toimii yhä edelleen ratsastuskoulu. Kylmät väreet nostattava paikka, suorastaan. Ja mikä upea tunnelma videoteoksessa onkaan, ooh!

Samainen Laura antoi minulle tunnustuksen:

Jee, olen suloinen!

Aaaaah, ensimmäinen saamani tunnustus ikinä! Tarkoittaakohan tämä sitä, että minulla on siis muitakin lukijoita kuin aviopuoliso, äiti, Tiinanen ja Elisa, hihih. Jos joku ihana unohtui tästä elämääkin pidemmästä listasta, pahoittelen. Tiedän, että teitä on, mutta moni ei ole vielä avannut sanaista arkkuaan.

Eli, tässä tulevat syvälliset vastaukset syvällisiin kysymyksiin:

Lempivärini: Sininen. Mutta oikeasti olen aika avoin erilaisille väreille ja väriyhdistelmille.

Lempiruoka: No, rakas puolisoni on entinen kokki ja vielä erityisen taitava sellainen, joten käytännössä saan syödä maukasta ravintolaruokaa kotonani lähes päivittäin. Rakastan Pasta Bolognesea! Pidän myös juustoista, ravuista, avokadosta, valkosipulista ja täyteen ahdetuista tortilloista. Taidan olla vielä lapsen tasolla näiden lempiruokieni kanssa.

Paikka jonne haluaisin matkustaa: Göteborg! Myös yleisesti Italiaan, Berliiniin ja Tukholmaan palaan aina vain uudelleen. NYKissä olisi hauska käydä, minulla on aukko sivistyksessäni, se on jäänyt kokematta.

Intohimoni: Liikunta, erityisesti sisäpyöräily. Kirjoittaminen. Jotkut bändit. Itseni kehittäminen. Hetkessä eläminen. Ihmiset ja heidän elämäntarinansa. Matkustelu, joka on jäänyt viime aikoina melko vähiin.

Suosikkikukkani: Ruusu. Gerbera. Lilja.

Suosikkiviikonpäiväni: Juuri tämä päivä.

Näillä mennään. Aurinkoa!

Ja sinulle, joka olet surullinen: Ei ole loppuja, on vain alkuja. Halaus.

 

 

 

Kyllä se sieltä irtoaa…

Kyllä se sieltä irtoaa…

… nimittäin hymy. Eilen aamulla raahauduin ohjaamaan seitsemäksi aamulla ja sen jälkeen työhuoneelle hyvin valvotun yön jälkeen. (Viime yönä onneksi saimme nukkua, huh). Paitsi että olin todella väsynyt, olin ikävä kyllä vielä myös hieman puolikuntoinen flunssan jäljiltä. Päätin kuitenkin salille ajaessani piristää itseäni hymyilemällä. Siinä 

Klassikko selkään!

Klassikko selkään!

Kyllä se on melkein ollut niin, että tyttärillä on kulunut koulureppu vuodessa. Kukkaroani ovat köyhentäneet vuosien varrella kaiken maailman Hello Kitty -muovihässäkät ja muut scheisset, jotka hyvä kun ovat jaksaneet palvella kouluvuoden loppuun. Siitä huolimatta tuollaisista kertakäyttörepuista on saanut pulittaa lähemmäs viittäkymppiä. Tsaijai. Viime vuonna 

Yöhilluntaa

Yöhilluntaa

Aargh, onpas taas tullut heräiltyä! Piksu, ikää kohta 9 kuukautta, herättää jopa kuudesti yössä ja viime yönä valvoin muuten vain täysikuun takia. Nukkumatti on hyljännyt meidät hetkellisesti. Ja minä kun vain tahtoisin oikaista koipeni, kietoutua täkkiin ja kuorsata!!! Tekisi mieleni sanoa, että tilanne on ihan perseestä. Mutta koska tiedän, ettei se auta, tyydyn vain miettimään, mikä tämän valvomisen opetus sitten mahtaakaan olla. Jos tarkoitus on kasvattaa luonnettani, niin olen oppinut läksyni. Joskus näiden elämänviisauksien toteuttaminen käytännössä on hieman haastavaa.

Juuri se, että ei saa nukkua riittävästi, on mielestäni hankalin asia muuten niin viihdyttävässä pikkuvauvavaiheessa. Päivisin tyttäremme on mitä parhainta seuraa. Puuhakkaan googletuksen jälkeen olen kuitenkin sen verran viisaampi, että nyt tiedän, että näköjään vauvoille on tyypillistä hillua ja mekkaloida öisin juuri tuossa 7-9 kuukauden iässä. Onhan se ymmärrettävää, sillä ilmassa on eroahdistusta, uusia taitoja opitaan (eräänä yönä Piksu herätti minut maaten varpaat siellä, missä aina ennen on ollut pää) ja mikäs sen parempaa kuin päästä yöllä baariin (lämmintä maitoa tarjolla).

Useammilla ongelmilla ei ole ratkaisua. Ihminen selviytyy niiden läpi, ja eräänä päivänä ne ovat ohi, sanottiin ruotsalaisen toimittaja Anna Bornsteinin kirjassa Arkipäivän psykologiaa buddhalaisittain. Näin se taitaa olla. Ja taitaa muuten päteä myös vauvojen nukkumattomuuteen.

Täytyisi vain antaa olla, hyväksyä ja mennä virran mukana, mutta se on vaikeaa, kun on herännyt yöllä sata kertaa ja aamulla peilistä katsoo pahantuulinen noita-akka. En tiedä, miten muut reagoivat väsymykseen, mutta minun on ainakin vaikea olla hyväntuulinen ja iloinen silloin, kun takana on luja putki rilluvuosien rikkinäisiä öitä. No, ongelmani on hyvin pienestä päästä, mutta juuri tällä hetkellä se tuntuu suhteellisen merkittävältä omassa elämässäni. Ja kyllä, tiedän paljon pahempiakin yökukkujia, joten ehkä nyt vain hyväksyn tämän hetken. Tänään tosin oli helppoa hymyillä: Heräsin siihen, kun Piksu huusi korvaani mammam mammam mamma ja repi pikku kätösillään silmäluomiani auki! Fantastinen herätys, hihih.

Ehkä minun olisi myös aika todella ymmärtää se, että asiat eivät nyt satu menemään aina niin kuin minä haluaisin. Ja loppujen lopuksi, pikkuvauvavaihe on niin nopeasti ohi. Jos nyt sitten vähän valvotaan ja sen takia kuljetaan julkisilla paikoilla leggingsit väärin päin jalassa, tukka sekaisin ja mustat silmänaluset somisteenani, niin so what. Täytyy vielä petrata rakkaustankkauksen kanssa!

Tälleen just mä kiipeen yölläkin pinnasängyssä! Ja voi eiii, äiti on taas laittanu housut väärinpäin jalkaan!! Pitäisköhän sen nukkua vähän enemmän?!

P.s. Anna Bornsteinin kirjassa muuten on paitsi viisaita sanoja, myös käytännön harjoituksia. Eräs niistä kolahti niin, että aloin tuntea itseni ja koko valvomisvalitukseni typeräksi. Kirjassa todettiin, että voimme muistuttaa itseämme silloin tällöin siitä, että kuolema on ihmiselle ikuinen seuralainen. Kuka tahansa voi kuolla aivan yhtäkkisesti. Sen ajatuksen valossa useimmat erimielisyydet, kiistat kuin myös kiukuttelut alkavat tuntua aivan yhdentekeviltä ja noloilta pikku asioilta. True dat.

 

 

 

 

 

 

 

 

Keho ei ole kone

Keho ei ole kone

Yle Teemalta tuli eilen illalla todella kiinnostava dokkari Mielen salattu voima, jonka ensimmäinen osa käsitteli sitä, millainen vaikutus ajatuksen voimalla on sairauksiin ja niistä parantumiseen. Katsokaa se! Dokkarin eka osa on mahdollista nähdä uusintana ja sen voi katsoa myös netissä. Olin aivan innoissani, sillä ohjelma